Työkaveri lainasi minulle Denise Linnin kirjan, missä neuvotaan kuinka menneiden elämien tutkiminen auttaa tässä ja nyt. Aika hämmentävä hippikirja, mutta pidin siitä kyllä. Tai lähinnä siitä ajatusryöpystä minkä kirja aiheutti.
Noiden harjoitusten avulla löysin aika selkeitä viitteitä siitä, mitä mahdollisesti olen ollut. Elämän monet pienet selittämättömät jutut saattavat sitten kuitenkin selittyä, nimittäin edellisten elämien ongelmilla. Esimerkiksi minun yksin yleisellä paikalla liikkumispelko, se ettei kaulaani voi koskea, kirkkovastaisuuteni ja minun epärealistinen purjevenepelko. Minut on selvästi tapettu kuristamalla, poltettu kirkon toimesta noitana jollain aukiolla, ja sitten olen kuollut purjehtiessa. Sanoisin, että nuo ovat jo sellaisia ongelmia, mitkä saattavat jäädä vaivaamaan. Käsittämättömän voimakas rakkauteni mereen viittaa myös tuohon laivaelämään.
Jo pienenä ihailin jenkkejä (tosin se on nykyään muuttunut), olen pilkunviilaaja, enkä pidä sääntöjen rikkomisesta, rakastan army-tyyliä ja olen jostain syystä aina halunnut Vietnamiin. Olenko ehkä ollut amerikkalainen sotilas?
Toinen puoli minusta pukeutuu hipiksi, rakastaa huiveja ja kiviä ja aurinkoa ja lämpöä. Tunnen jatkuvasti kaipuuta Afrikkaan, vaikken ole koskaan käynyt koko mantereella. Jotain on henkeni jättänyt sinnekin aikoinaan, ihan varmasti.
Näillä ajatuksilla oli upea leikkiä, harjoitusten avulla sai aika selvän kuvan siitä, mitä haluan ja mihin suuntaan tulisi mennä. Vaikka se ei kirjan tarkoitus ollutkaan, tämä oli hyvä apu suunnan tarkistamiseen. Teenkö nyt niitä asioita, jotka vievät minua kohti unelmaani?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti