Lainaisosisko asuu perheineen 500 metriä meren yläpuolella Ségnyssä, ihan Sveitsin rajan tuntumassa. Täällä on kevät kai kolme viikkoa myöhässä, mutta hei - täällä on silti jo kevät! Ja se on suomalaiselle lähinnä kesä, tosin ilman vihreyttä. Puissa on jo monenväriset kukat, mutta ne lehdet tulevat puihin ja ruoho maahan vasta vähän myöhemmin. Ulkona tarkenee silti jo hihattomassa ja shortseissa. Istumme aina iltapäivästa iltaan talon terassilla nauttimassa olemisesta. Sain myös eilen vuoden ensimmäiset rusketusrajat. Ihan oikeasti! Olen aivan selvästi auringonpalvoja, siinä 'rakastan-lämmintä-yli-kaiken' merkityksessä.
Se vanha korni viisaus on taas todistanut oikeellisuutensa: Pitää mennä kauaksi nähdäkseen lähelle. Minä tulin Ranskaan asti tajuamaan muutamia tärkeitä faktoja elämästäni. En puutu niihin nyt, sillä haluan vain mehutella tällä kaikella vallitsevalla ihanuudella, mutta jälleen kerran sain muistutuksen siitä, mitä oikeasti elämältäni haluan. Tämä matka tuli täydellisen oikeaan aikaan. Varsinkin kun ottaa huomioon, että olin juuri muuttamassa elämääni ratkaisevalla tavalla. (Naimisiinmenot ja kaikki sellainen.) Nyt on aivan käsittämättömän hyvä olo. Ihan vain koska olen täällä. Ihan vain, koska muistin tärkeitä asioita. Asioita, joilla on merkitystä juuri minulle. Vain minulle. Olen selvästi ollut liian kauan Suomessa, sillä olin unohtanut. En tee sitä virhettä uudestaan.
Siitä huolimatta, ehdottomasti parasta eilisessä oli peseytyminen. Mietin miten minä voinkin olla näin onnekas? Olen täällä, Ranskan vuoristokylässä, mansikantuoksuisessa vaahtokylvyssä, kynttilänvalossa, punaviinilasi ammeen reunalla, lukemassa kirjaa Afrikasta. Tämä loma on niiiiiiin upea!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti