Taivastelua.

Olen tullut kotiin. Se tarkoittaa, että selvisin hengissä matkastani. Oikeastaan matkassa ei ollut mitään sellaista, mikä vaatisi erityisesti ponnisteluja. Mutta tuo perhanan kotiin paluu... Se on aina yhtä vaikeaa. Tai oikeastaan vain Suomeen palaaminen on vaikeaa. Tänne kylmään ja rumaan ja ankeaan. Vitsi miten kiristi tulla takaisin. Jos minun koti olisi jossain ihanassa paikassa, sinne olisi varmasti tosi ihana palata joka kerta.

Minulla oli hetkittäin melkein ikävä Alpoa ja tuli sellaisia lieviä 'haluan kotiin'-fiiliksiä, koska sain niin huikeita oivalluksia, joita halusin tietysti heti toteuttamaan. Tein listoja ja suunnittelin, tiesin taas varmaksi mitä haluan elämältä! Ihan selvästi sellainen tunne tulee vain jossain uskomattomassa vuoristokylässä, auringonpaisteessa istuskellessa. Ja hyvässä olossa.

Luin Ranskassa kirjan Afrikan taivas. Sen on kirjoittanut Francesca Marciano. Kirja on upea. Arvelin, että pidin siitä, koska luin tarinan siellä auringossa, vuoren rinteitä tuijotellessa, kokonaan vieraassa maassa. Tarina tuntui niin aidolta ja omalta siellä. Ehkä en olisi pitänyt kirjasta täällä Suomessa, mistä johtuen olenkin erityisen iloinen, että luin sen Ranskassa. Siellä minä istuin rappusilla pilkuttumassa ja luin, kuinka italialainen nainen pärjää Afrikan taivaan alla. Ja kun kirjassa oli yksi lause kirjoitettu aidolla italian kielellä, sydän oli pakahtua. Oikeasti. Minä matkustin Ranskaan asti huomaamaan, että kaipaan aivan suunnattomasti sitä oikeaa kotiani, Italiaa.

Mutta siitäkin huolimatta, tässä Ranskan taivas.