Arki.

Minun kirja on valmis. Ihan oikeasti. Minä sain kirjani kirjoitettua loppuun. Tietenkin siinä on vielä hommaa ja hiomista, mutta se on sitten ihan toisenlaista työtä. Luomisen tuskaa ei tarvitse enää tuntea, ainoastaan siitä viilailusta aiheutuvaa turhautumista. Kirja on nyt luettavana kustannustoimittajalla. Se on iso askel eteenpäin.

Tämä on myös iso muutos elämäni arkeen. Olin niin tottunut tulemaan tähän koneelle aamuisin kirjoittamaan blogia, ja sitten kirjaa. Joskus vain blogia, mutta aina silloin tällöin tämä verryttelykirjoittelu on avannut flown, ja olen saanut aikaan oikeaa tekstiä. Nyt kun yhtäkkiä ei olekaan syytä verrytellä sormia tai aivoja, en ole osannut kirjoittaa mitään blogiin. Erikoista. Ihan selvästi asennoiduin niin vahvasti siihen, että tämä on työväline. Toimiva sellainen. Ja nyt tätä työvälinettä ei tarvita. Ainakaan vähän aikaan.

Arjen muutoksen lisäksi, aivan kuin kehokin olisi tajunnut yhden elämäni ajanjakson loppuneen, nitkautin selkäni. En nostanut mitään väärin, en tehnyt yhtään mitään sellaista mistä varoitellaan. Meinasin liukastua. Ja se äkillinen korjausliike iski lukon päälle. Kiroilin ja totesin, että nyt en kirjoita yhtään mitään mihinkään vähään aikaan. Koneella istuminen on poissuljettu vaihtoehto. Onneksi muistin viimein, että läppärin voi ottaa mukaan sänkyyn. Mahallaan köllötellen tämä kyllä sujuu jotenkuten.

Luin loppuun kirjan, jonka aloitin jo kauan sitten. Mayojen testamentti. Se kertoo siis Maya-intiaanien ennustuksesta sellaisen sci-fi seikkilun muodossa. Aluksi kirja oli hyvä, yhdessä vaiheessa en malttanut lopettaa lukemista. Mutta sitten se meni ihan överiksi. Liian selvästi miehen kirjoittama. Minulla on omat ajatukseni elämän kulusta ja tuosta kyseisestä ennustuksesta. (Jolla ei ole mitään tekemistä maailmanlopun kanssa.) Ajatukseni eroavat voimakkaasti Steve Altenin ajatuksista. En suosittele kirjaa, paitsi siinä tapauksessa, että olet erityisen selvästi avaruusseikkailujen ystävä. Minua kiinnosti enemmän tuo ennustusosuus, ja siksi harhaannuin ostamaan kirjan. Selvästi en ole vielä noin pitkällä. Minun sci-fi taso on vasta Babylon 5 asteella. (Se on hyvä aste, aion pysyä siellä.)

Seuraavaksi haluan lukea ihan jotain muuta. Vaikka jotain henkistä kasvua. Tai Donna Leonia. Se on aina varma valinta. Onneksi yöpöytätuolilla on iso pinkka lukemattomia kirjoja. Mikään ei pelasta synkään päivää paremmin kuin kotikellari, kynttilänvalo ja toiseen maailmaan nappaava kirja. Hyvää viikonloppua!