Hyviä juttuja.

On muutama sellainen juttu, joka saa aamun alkamaan aivan erityisen hienosti. Kuten appelsiinimehu. Sellainen oikeista appelsiineista puristettu. Olen haaveillut sähköisestä sitrushedelmien puristajasta siitä asti, kun muutin Italiasta takaisin Suomeen. (Se oli joskus 2002 vuoden lopussa.) Ja nyt viimein minä ostin sellaisen. Tein tänä aamuna itse appelsiinimehuni ja se oli taivaallista! Kun siihen vielä lisätään aidon mokkalaitteen korina, kun aito italialainen kahvi valmistuu liedellä, niin uskallan väittää, että tästä tulee hyvä päivä.

Muutama päivä sitten minun Facebook-statukseeni tuli kommentti:

Jos mun pitäisi nimetä joku henkilö, joka osaa nauttia elämästä, ottaa sen vastaan sellaisena kuin se tulee ja muuttaa sen kauniimmaksi, niin nimeäisin sinut. :)

Minusta tuo oli aivan älyttömän ihanasti sanottu. Välillä ei kylläkään tunnu, että olisi yhtään tuollainen, koska esimerkiksi se perfektionismi iskee. Tai migreeni. Mutta se on jo puoli voittoa, että joku toinen näkee minut sellaisena. Tuollaiset kommentit saavat yrittämään enemmän. Pyrkimään parempaan. Kiitos, Katja!

Minulla on sellainen perhoskirja, johon pyydän ihmisiä kirjoittamaan ajatuksiaan aina tilanteen niin vaatiessa. Perhosjuhlat oli ensimmäinen vaativa tilanne, sen jälkeen tietyt vieraat kodissani, ja matkoilla tapaamani ihmiset ovat saaneet kunnian raapustaa omat tuumailunsa kyseiseen kirjaan. Se on täynnä aivan mielettömän upeita juttuja. Osasta en ymmärrä sanaakaan, sillä usein ihmiset kirjoittavat sillä omalla kotimaisella. (Toistaiseksi kirjassa taitaa olla englantia, italiaa, portugalia, albaniaa, arabiaa, kiinaa, puolaa, hepreaa ja tietysti suomea. Kirjassa on myös muutama valokuva ja Alan Rickmanin nimmari.)

Uusimmat tekstit tulivat tietysti Ranskasta. Siskoystävä kirjoitti jotain, mikä sai minut taas ajattelemaan omaa olemista ja persoonaani. Hän kirjoitti jotenkin niin, että olen kuin en olisikaan vieras, kyläilijä talossa. Olen kuin vanha huonekalu, jonka voi siirtää paikasta, talosta, maasta tai universumista toiseen, ja joka aina seisoo paikallaan yhtä vaatimattomana ja arvokkaana, kuin olisi siihen aina kuulunut. Paikalla ei olekaan merkitystä, vaan hetkellä. Tässä ja nyt, huomisesta murehtimatta.

Ensinnäkin, tuo oli aivan mahtavasti sanottu. Toiseksi, jos joku todellakin näkee minut tuollaisena, voin olla tavattoman ylpeä itsestäni. Olen selvästi onnistunut jossain. Ja nyt voin lisätä omien vahvuuksieni listaan sanan nojatuolius. Kiitos, Riitta! 

Ja sitten vielä veli laittoi viestin, joka loppui sanoihin:
Sä oot maailman paras sisko.

Hihii. No niin oonki.