Noniin. Selvästi tämä on yhden aikakauden loppu. Ryhdyin rakentamaan itselleni sitä meditointinurkkaa. Suunnitelmat ovat jo selvät, tiedän aika tarkkaan miltä se tulee näyttämään. Se näyttää siltä jo päässäni. Arvelin että tila tarvitsee jonkin hienon nimen. Ideoita?
Ja kuin vahvistukseksi uudelle suunnalleni, Venetsia tippui seinältä. Minulla on ollut Marcon vuosi sitten tuoma kartta kehystettynä, se on ollut seinällä muistuttamassa tuosta suosikkipaikastani ja useista suosikkihetkistä. Olin jo pitkään miettinyt, että se pitäisi kyllä ottaa pois. Kirja on valmis ja muutenkin, se aika alkaa olla takana. Olisi keskityttävä tähän hetkeen ja näihin nykyisiin juttuihin. Sellaista kaikkea. Ja nyt kun kartta sitten tuli rytinällä lattialle, minä olin oikeastaan vain helpottunut. En olisi ikinä saanut sitä otettua pois. Joten universumi auttoi. Ja siinä minä sitten hymyilin ja keräilin sirpaleita verisin sormin. (No tietenkin teloin itseni, se on lasia.)
Tämä omituinen tapahtumasarja pysäytti minut. Tulin koneelle ja sain samalla tietää, että se vanha talo Fagaréssa on myytävänä. Se talo, jossa asuin vuosia sitten, ja jossa vietin taas aikaa toissa kesänä. Olin hetken täysin shokissa. Nyt sinne muuttaa joku toinen, joka remontoi talon ja poistaa kaiken sen kummallisen, jota opin rakastamaan. En voinut olla ottamatta sitä merkkinä. En aio ostaa taloa, varsinkaan sitä taloa, mutta jollain tavalla se vahvisti ajatustani, että nyt on asiat muuttumassa, isosti.
Ja ihan sen kunniaksi, ja tulevan myydyn entisen kotini muistoksi, muutama kuva. (Tämä tosin ei ollut minun huone, mutta antaa parhaiten kuvan talon tyylistä.)
Jännä miten kuvat voivat palauttaa menneeseen. Muistotulva. Muistan tuoksut ja äänet ja tunteet. Hyvät ja huonot. Vaikka elämä ei sielläkään ollut aina ruusuilla tanssimista (tai jos olikin, niin toisinaan myös niillä piikikkäillä varsilla), tänään minulla on ikävä Italiaan ja tuohon taloon. Oikeastaan aika kovasti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti