Liskot.

Kipeänä sängyn pohjalla makaaminen on tylsää, mutta onneksi edes läppärin voi ottaa mukaan sänkyyn. Katselin vanhoja matkakuvia. Mehuttelin muistoilla, mikä oli tietysti virhe, sillä iski aivan kamala koti-ikävä ja tämä mikälie-virus muuttui matkakuumeeksi. Löysin koneelta paljon kuvia, mutta pidän tästä ihan erityisesti.

Se on lisko. Minä pidän liskoista. Sisiliskot tuovat Italiassa hyvää onnea, ja koska niitä on siellä aivan joka paikassa, sitä kyllä tuntee olonsa tosi onnelliseksi. Näin sisiliskon myös Ranskassa. Lisko tuli minua tervehtimään, kun istuin rappusilla juomassa kahvia tai punaviiniä. Samalla tavalla Villorbassa lisko mennä vipelti jalkojeni alta, kun istuin rappusilla aamukahvilla. Kuvan lisko asuu kuitenkin Bibionessa. Onnenpoika. Saa köllötellä meren rannalla koko elämänsä.

Tämä toinen taas on pienin lisko, jonka olen koskaan nähnyt. Tietenkin tämäkin kuva on Italiasta. Kuva on vähän epätarkka, sillä se oli tosi nopea, mutta lisko on noin 5 cm pitkä. Minilisko. Se asuu Cortonassa. Onnenpoika. Saa kiivetä vaikka joka päivä tuolle näköalapaikalle, josta näkee koko Toscanan. Ottaa aurinkoa tai köllötellä varjossa. Kateeksi käy.

En tiedä miksi täällä Suomessa liskot mielletään enemmänkin huonoksi jutuksi. Jopa pahimmassa krapulassa meillä on liskojen yö. Minusta liskot ovat ihania, ja italialaisella logiikalla liskojen yöhän tarkoittaa siis vain paljon hyvää onnea. Ehkä mikä tahansa on hyvä tai huono asia, riippuen miten siihen suhtautuu. Minulle liskot tuovat vain hyvää onnea missä tahansa. Entä jos hankkisin liskon lemmikiksi? Olen aivan varma, että siitä huolehtiminen tekisi hyvää minulle. Mutta tämä koti on väliaikainen. Liskolla pitää olla pysyvä koti. Lemmikin pitäminen on muutenkin haastavaa, tämä näin levoton sielu ei ainakaan auta asiaa. Ehkä tässä elämäntilanteessa ihan vain pidättäydyn ihailemaan liskoja aina, kun ne vastaan tulevat. Jätetään se omistaminen luontoäidille. 

Toivottavasti kuvistani siirtyy hippu onnea teille kaikille, jotka nämä liskot nyt näkevät.