Hiljaisuus.

Minulla on vaikeuksia hiljaisuuden kanssa. En tarkoita, että olisin itse aina äänessä (usein olenkin, mutta tämä on nyt ihan eri asia) vaan sitä, että minun on vaikea olla hiljaisuudessa. Osaan olla hiljaa, jos on muita ääniä. Silloin kun omistin telkkarin, se oli aina päällä. Vaikka en katsonut sitä. Minulla on aina taustalla jotain melua. Viimeiset 10 vuotta olen seurannut elokuvat ja ohjelmat kuuntelemalla. En malta istua paikallani kokonaisen elokuvan verran, teen siinä samalla jotain hyödyllistä. (Tämä taitaa olla toinen ongelmani, mutta myös tämä on nyt sivuseikka.) Usein minulla on netistä joku italialainen kanava auki ja kuuntelen sitä samalla, kun puuhastelen muuta. Yleensä siihen ei kiinnitä huomiota, sillä tuollakin on hyvä tarkoitus - opin siinä samalla kieltä aivan kuin vahingossa.

Olen ollut selkäni kanssa sairaslomalla, eli en siis pysty tekemään oikein mitään. Kaksi päivää makaillen on kyllä perkeleen pitkä aika, jos ei ole tottunut olemaan paikallaan. Voin ihan hyvin olla välittämättä ahdistuksesta, ja vain jatkaa puuhastelua. Mutta nuo kuunneltavat elokuvat kuitenkin loppuivat nopeasti. Joten sitten luin vähän kirjoja. Se oli erittäin antoisaa, sillä valitsin pari henkisen kasvun kirjaa. Olen myös kuunnellut mentorini lähettämää henkisen kasvun CD:tä. Jotenkin kaikki tuo viisaus yhdessä sai minut eilen tajuamaan, että olen ollut jälleen kerran melussa aamusta iltaan. Kaksi vuorokautta. Kun tietokoneen melu loppuu, minä luen ja saan pään sisäistä melua. Hiljaisuus tulee vasta sitten kun nukahdan. Eikä kyllä silloinkaan, sen verran rajuja unia olen taas nähnyt.

Päätin, että tänään vietän hiljaisen päivän. Aamulla kun herään, kirjoitan aamusivut ja askartelen. Se on minun meditointia. Ajatusten tyhjentämistä ja jäsentelyä ja hauskaa. Ja tein sen täysin hiljaisuudessa. Joten kirjojen sanat alkoivat pyöriä päässäni. Löysin vihkon, jota "askartelin" Italian matkallani. Luin nyt kaikkia niitä ajatuksia, joita olin vihkon sivuille kirjoittanut. Tavoitteita, toiveita ja unelmia. Nuo sivut olivat tärkeä osa matkaani, mutta myös kirjaani. Kirjoitin ne sanat hiljaisuudessa.

Tajusin samalla, että juuri tuo hiljaisuus on ollut se ratkaiseva tekijä onnistumiseeni. Niin helppo ja yksinkertainen työkalu. Kaikki nauhoitukset ja kirjat sanovat sitä samaa. Meditoi. Mietiskele. Tyhjennä mielesi. Pysähdy. Ihan samasta asiasta on kyse kaikkialla. Tiedän kokemuksesta, että se toimii. Kun pysähtyy, ja päästää irti ajatuksistaan ja vaan keskittyy hetkeksi, niin totuus tulee esiin. Se vastaus, jota olet miettinyt tai se suunta, jota olet etsinyt. En tiedä toimivatko kaikkien aivot niin, mutta ainakin minun toimii. Ja ehkä juuri siksi hiljaisuus on niin pelottavaa. Tiedän aina totuuksia, kun pysähdyn.

Tänään aloitin uuden ajattelun askarteluvihkon. Kirjasin menneiden pohjalta tähän hetkeen peilaten omat arvoni ja tavoitteeni ja sen mitä haluan. Asiat, jotka tekevät minut onnelliseksi. Koska sehän se on elämän tarkoitus. Sitähän ihmiset tavoittelevat mitä ihmeellisin konstein; onnellisuutta. Ja siihen se sitten ilmestyi kuin tyhjästä, ruutuvihkoni etusivulle: Onnellisuuden kaava. Niin yksinkertainen ja niin helppo.

Tänään tunnen todella onnistuneeni. Hiljaisuus kannatti.