Tuo pitää kyllä niin vahvasti paikkaansa. Elävä esimerkki täällä vilkuttelee. Suunnistus ei ole koskaan ollut vahvuuksiani, koska minulla ei ole suuntavaistoa, mutta huomaan ongelman olevan vielä syvemmällä. Ei paljon auta, vaikka olisi kuinka hyvät kartat ja kompassit ja otsavalot ja vaistot, jos ei silti tiedä mihin yrittää päästä.
Nyt kipeänä ollessa minulla on ollut aikaa tuumailla. Olen myös kuunnellut sellaisen todella hämmentävän risteilyseminaarikeskustelun. (En tiedä mikä sen oikea nimi on.) Mutta se on Abrahamin puhetta. Ihan yllättäen eksyin tuohon linkkiin, joka tuntui ensin jopa minusta utopistiselta hörhöilyltä. Mutta koska ei tässä nyt muutakaan tekemistä ollut, niin katsoin läpi koko hoidon. Sen itse asiasisällön kuunteleminen oli paljon helpompaa, kun pääsi yli siitä oudosta faktasta, että vaikka se on Ester Hicks niminen nainen joka puhuu, niin ne sanat kuuluvat Abrahamille. Ester on tulkki.
Itse en usko sellaiseen, että sielu voisi kaapata toisen ruumiin ja puhua sitä kautta. Se on Hollywood kamaa. Mutta tuossa ei ollutkaan kyse sellaisesta. Oli kyse energiasta. Ja se on ainoa asia johon minä todella uskon ja voin luottaa täysin. Mitä enemmän kuuntelin, sitä enemmän tajusin, että tämä tyyppi puhuu nyt juuri siitä vetovoiman laeista, josta oma elämänfilosofiani muodostuu. Niinpä minä katsoin yli seitsemän tuntia ja 44 minuuttia, kuinka nuo ihmiset kävivät kyselemässä Abrahamilta asioita ja Ester antoi papatuksen vain tulla. Vastaukset olivat niin kiehtovia, että kun tuo taltiointi viimein loppui, niin ihan tosissani mietin, että pitäisiköhän se katsoa uudestaan.
Jotenkin tunnen taas tosi voimakkaana sen oman suunnan. Kannattaa ihan oikeasti sairastaa viikko, vaikkei se mukavaa olekaan, koska joka kerta se auttaa ainakin välillisesti. Samaan aikaan on tullut omituisia juttuja vastaan lähipiirissä. Jotkut kommentit tuntuvat vierailta tai jopa loukkaavilta. Se sai minut taas mietimään miksi vietän aikaani näiden ihmisten seurassa, joiden energia vain masentaa minua. Enkä nyt sano, että muut olisivat väärässä. Jokainen on oikeassa niin kauan, kuin kuuntelee sisintään. Vain sillä tavoin sitä tietää kenen seurassa kannattaa aikaansa viettää. Aivan selvästi minun elämässäni on taas se vaihe, kun täytyy puhdistaa puhelinta turhista numeroista.
Ja kuin vahvistuksena tälle ajatukselle, löysin postikortin. "Miinuspiste rinnassani yritin etsiä lammaskorttia." Tuo lause liittyi kirjoitukseeni 8.10.2011. Tein silloin elämäinventaarion. (TÄSTÄ pääset siihen vanhaan juttuun.) Se oli taas niitä kirjoituksia, joihin en oikeasti odottanut minkäänlaista todellista vastausta, mutta niin se vaan posti kantoi kotiini aivan ihanan nalle-kortin. (Lammaskortteja ei ole olemassakaan.) Kortin sanoma oli hyvin selkeä: "Toivottavasti et inventoi minua elämästäsi". Vaikka en ollut missään nimessä edes aikeissa poistaa tämän kortin lähettäjää, tuo kortti silti oli aivan uskomattoman suuri ele. Se toi mukanaan valtavasti välittämistä ja rakkautta ja merkitystä. Olen aina koittanut sanoa, että ne pienet asiat ovat elämässä tärkeimpiä. Ja sanon sen taas. Ne ovat.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti