Eilinen.

Sain heti aamusta linkin artikkeliin, johon oli listattu hyviä asioita, joita lapset tekevät, mutta jotka sitten aikuisena helposti unohtaa. Se oli oikeastaan aika hyvä lista. Ilmeisesti me ihmiset emme ole koskaan liian vanhoja: ottamaan päiväunia, taiteilemaan, leikkimään, menemään jäähylle, pyytämään anteeksi ja päästämään irti eli antamaan anteeksi. Minä kyllä allerkirjoitan tämän, vaikken lapsista mitään ymmärräkään.

Olin myös hyvin tyytyväinen huomatessani, että minä kyllä melkein jo teenkin tuon kaiken. Otan päiväunia melkein säännöllisesti, mutta ainakin jos väsyttää päivällä. Se tehostaa työntekoa. Säästää aikaa, eikä suinkaan vie sitä. Minä myös taiteilen päivittäin, se sellainen on suorastaan osa minua. Leikkiminen on minulle sama asia. Minä leikin jo pienenä sillä tavalla luovasti. Tein jotain ja suunnittelin ja piirtelin ja kirjoitin. Tuo jäähylle meno on ihan uusi juttu. Siihen aikaan kun minä olin pieni, jäähyllä kävi vain jääkiekkoilijat. Mutta otan tämän ehdottomasti käytäntöön. Kiukkupuuskan iskiessä on varmasti parempi mennä jo etukäteen istumaan sitä parin minuutin käytösrangaistusta ennen kuin sanoo sen mitä ajattelee. Samoin aion pyytää ja antaa anteeksi huomattavasti paremmin tästä eteenpäin. Irti päästäminen on vaikeinta, mutta sitäkin voi harjoitella. Kaiken voi oppia, jos oikeasti tahtoo.

Minulla on nyt hyvä vaihe menossa. Astrokalenteri lupailee tosi hyvää koko ajan. Tänään otsikkona oli lupaavasti "Vauhtia rakkauselämään". Se on hyvä. Tässä on rakkaudet olleet niin hitaita, että melkein voisi luulla olevansa jäähyllä siinäkin asiassa. Jotain syyssäpinää saisi nyt kyllä jo tulla minun suuntaan.

Eilinen irkkutapaaminen oli oikein mukava. Tapasin siis kolme entistä työkaveria (joista tosin vain kaksi Irlannista). Syötiin paljon, juotiin vähän ja vaihdettiin kuulumisia melkein vuoden ajalta. Sääkin oli mukavasti teemaan sopiva, sillä Irlannissahan sataa joka päivä. Tietysti suunniteltiin paluuta Dubliniin. Kun jäi niin monta juttua kokematta siellä. Ja täytyyhän meidän käydä siellä meidän omassa gettokylässä morjestamassa sen ainoa baarin työntekijöitä. Joten siitä se ajatus sitten lähti.

Sain myös ihanaan lamppuuni valon. Ja olin oikeassa, koko elämä tuntui heti paljon valoisammalta. Ihana lamppu ja ihana valo ja ihana Seppo. Nyt olen niin valaistunut, että olen valmis vaikka minkälaisiin elämänmuutoksiin. Upea tunne. Ja siitä innostuneena aloin jo suunnitella joulun suunnittelemisen aloittamista. 

(Pääset mainitsemaani alkuperäiseen artikkeliin TÄSTÄ.)