Ihana valo.

Nyt kun tein päätöksen ja sain kodin muutamaksi kuukaudeksi, on ollut ihan eri fiilis. Ja se joka päivä tavarasta luopuminen oli aivan sairaan hyvä idea, tosin yhden sijasta niitä on mennyt aika monta. Olen silti jemmannut kirppislaatikkoa ja toivon, että ihmiset kävisivät sitä tonkimassa. Kaikkea en siis vain heitä pois. Joka tapauksessa, koti alkaa näyttää kodilta. Teen asioita, joita kotona tehdään.

Kuten silittäminen. Pidin pyykkipäivän ja sitten ihan oikeasti silitin pussilakanoita ja tyynyliinoja. Se oli aivan mahtavaa! Silittäminen on tiskauksen jälkeen minun suosikkikotityöni. Ja ihan yhtäkkiä tajusin, etten ollut silittänyt yli vuoteen. Viime kesän olin koditon. Irlannissa meillä oli kyllä pohjaan palanut silitysrauta, mutta en minä sitä koskaan käyttänyt. Ja sitten oli Aasian reissu. Siellä ei todellakaan mitään silitelty, kun kosteus suoristaa kaikki rutut ihan automaattisesti. Minä olin ihan unohtanut, miten mukavaa puuhaa se on. Ja siinä minä sitten silittelin ihan onnessani vaikka kuinka paljon. Tuli se sama hyvä fiilis, joka minulla oli joskus kauan sitten siellä kellarikodissa. Kun oli koti.

Olen miettinyt tässä lähiaikoina paljon sitä mitä haluan. Yhtä tiettyä ihmistä ja sitä minkälaista elämä voisi yhdessä olla. Se on turhauttavaa. Se vie minut pois oikeasta suunasta. Sen lisäksi jo kaksi ihmistä on sanonut minulle, että soita sille! Mutta en tietenkään soita, koska olen itsepäinen. Enkä oikeastaan edes halua. Haluan muuta, kuin vain puhelun. Paljon muuta. Ja koska on sellainen todella vahva riski, että en saa edes puhelua, saati sitä paljoa muuta, on turvallisempaa vain olla ja yrittää päästä eroon näistä hölmöistä ajatuksista. Ja silittää, se auttaa. Perustan perheen ihan keskenäni vain.

Minun ikkunalaudalla on taulu, jossa lukee "Kotityökyvytön". Se on alunperin kämppiksen kortti jonka kehystin, ja sattuneesta syystä se asettui tänne minun huoneeseen. Ei mitenkään hienovaraista vihjailua.

Taas sain viestin IKEAsta. Ihana Seppo kertoi, että olen nyt täällä. Etkös sinä tarvinnut jotain? Ja tämän seurauksena täydellinen lamppuni saa myös valon. Se on jo Sepon taskussa, matkalla luokseni. Huomiseen asti istun pimeässä, mutta sitten koittaa valkeus. Olen varma, että tuon lampun myötä kaikki muutkin asiat kirkastuvat. Näen taas elämän selvästi ja valoisana. Juu'u, paljon on taas lyöty odotuksia yhdelle valonlähteelle.

 
Tänään on oikolukijani syntymäpäivä. Täti juhlii pyöreitä vuosia.
Ihan mielettömästi onnea ja rakkautta, ihana Elina!