Muutos.

Sain eilen illalla mullistavan oivalluksien ryöpyn! Me kaikki vanhenemme. Muutos on väistämätöntä. Ja jokainen on erilainen. En väitä, että nämä seikat nyt olisivat uutisena tulleet, mutta tuli sellainen syvällinen ymmärrys. Tai ehkä enemmänkin sellainen hyväksyminen asioille.

Minulla on yksi ystävä, joka on ollut minulle aina innostaja. Sellainen jokin korkea taso, mihin pitää pyrkiä. Hannan hyvyys on jotenkin niin ihailtavaa. Parempaa ystävää ei voisi pyytää. Joka kerta, kun käyn Hannan luona, minulle tulee tarve siivota, koska Hanna koti on niin ihanan siisti aina. Kodikas, vaikka siellä ei ole mitään turhaa. Minä olen jollain omituisella tavalla piiskannut itseäni tavoittamaan samoja asioita mitä Hanna. Minä itse haluaisin ulkomaille, Hanna on löytänyt kotinsa Suomesta. Minä haluan matkustaa, kokea ja nähdä asioita, en suinkaan juurtua yhteen paikkaan, enkä varsinkaan tänne Suomeen. En ole koskaan oikeastaan edes halunnut perhettä. Oli huvittavaa huomata miten ilmiselvästi typerää on rangaista itseä siitä, ettei ole saavuttanut sitä, mitä ei oikeasti edes halua.

Minulla on kymmeniä hulluja ajatuksia, mitä haluaisin tehdä, kokea, olla tai kokeilla. Tiedän erään, joka ei osannut listata minulle 20 asiaa, mitä tahtoisi tehdä. Se on hirveän surullista. Minusta sellaisen listan kirjoittaminen olisi todella helppoa, nehän on vain asioita, mitä haluaa. Ja voin vannoa, että minun listalla ei lue "Koti ja perhe Suomessa".

Tuon eilisen oivalluksen ansiosta en tunne enää syyllisyyttä siitä, etten ole saavuttanut asioita, mitä minun oletetaan haluavan. Hirmu hieno tunne.

Ja sitten ilmoitusluontoinen asia. Myyn kamerani, Nikon D80. Se on kolmisen vuotta vanha, mutta erittäin vähän käytetty. (Tämä on juurikin se syy miksi kameran myyn.) Maksoin siitä uutena muistaakseni noin 1200 euroa. Tee tarjous ja kerro kavereille.