Koulutus osa 7.

As always, should you or any of your I.M. Force be caught or killed, the Secretary will disavow any knowledge of your actions. Eiku nyt oli väärä setti... Eli, ellet vielä lukenut ajatuksia kuuntelemani koulutuksen alusta, niin kannattaa kurkata osat 1-6 ennen kuin jatkat. Anthonylla on paljon asiaa. Pääset suoraan koulutuksen alkuun tästä.



Aloitetaan... Oletko jo valmiina nauttimaan? Oletko sitoutunut ottamaan elämäsi hallintaan? Aina sitä tietää mitä pitäisi tehdä, mutta jotenkin sitten ei saa mitään aikaan. Puuttuu se pakottava voima. Sen voiman saa kun alkaa haaveilla ja nauttia isosti. Haluaminen on meille luontaista. Anthony tahtoo auttaa meitä tekemään tavoitteita. Nykyinen tilanne ei kerro mitään kyvyistäsi, ainoastaan väärin luoduista tavoitteista. Tai siitä, ettei koko tavoitteita ole tehty ollenkaan. Tai että tavoitteista on luovuttu liian aikaisin... Mutta nyt tehdään unelmista totta. Tuttua juttua tuli taas, pelkkä haaveilu ei riitä. Ensin pitää miettiä mitä haluaa, mutta sitten heti perään TOIMIA. Haaveile isosti, toimi nopeasti.

Haaveetkin voi jakaa useaan eri ryhmään. Se auttaa jäsentämään asioita. Mieti mitä tahtoisit, jos et yksinkertaisesti pystyisi epäonnistumaan? Jos ei olisi mitään rajoitteita? Sellaisia haaveita kaivetaan esiin! 

 

1) Henkilökohtaiset tavoitteet


2) Uratavoitteet, rahatavoitteet


3) Kokemustavoitteet

 

4) Avustustavoitteet

Esimerkkikysymyksiä:

Mitä haluat saavuttaa?

Mitä haluat oppia/kokea?

Minkälaisen suhteen haluat?

Minkälaisen elämän haluat?

Kuinka paljon haluat tienata?

Paljonko haluat käyttää matkustamiseen?

Minkälaisen vaikutuksen haluat tehdä? Mitä haluat omistaa? Missä haluat käydä? Ota neljä paperia/sivua ja kirjoita jokainen ryhmä erikseen, käy jokainen kohta läpi ajatuksella ja vastaa kysymyksiin. Saa olla luova ja yliampuva.


Seuraavaksi lisää jokaiseen tavoitteeseen aikataulu, esimerkiksi vuoden päähän, kolmen vuoden päähän ja kymmenen vuoden päähän, riippuen siitä mitä haluat. Tee näistä tavoitteista todellisia. Se vaikuttaa alitajuntaan ja asiat alkavat mennä eteenpäin. Älä mietin miten, mieti MITÄ. Se miten kyllä sitten selviää myöhemmin. Jätä myös yksityiskohdat täytettäväksi myöhemmälle.
Goals are dreams with a deadline.


Lopuksi valitse yksi kaikista tärkein tavoite, jonka aikarajan laitoit tälle vuodelle. (Jokaisesta ryhmästä.) Joku niin innostava ja upea juttu, ettet meinaa pöksyissä pysyä.
Sen jälkeen kirjoita ylös miksi olet täysin varma siitä, että haluat saavuttaa juuri tämän tavoitteen. Miksi se on tärkeää? Mitä saat jos saavutat sen? Mitä tapahtuu, jos ET saavuta sitä? Nämä mietteet aiheuttavat suuria tunteita. (Jos ei, niin ihan selvästi et vielä haaveillut tarpeeksi. Mieti sitä siis lisää.) Harjoittele kahdesti päivässä näiden tavoitteiden saavuttamista visioimalla tulevasta.

Tässä on kamalasti hommaa. Mutta ehkä se kannattaa, kun miettii mitä sitä voi saavuttaa. Minä ajattelin, että kirjoitan pikaisesti jotain kommentteja blogiin koulutuksesta, mutta koska tein itse nämä samat harjoitukset ja käytin kamalasti aikaa kaikkien juttujen kirjoittamiseen ja miettimiseen... Meni koko hemmetin viikko! Enemmänkin. Mutta ehkä se oli vaivan arvoista. Toivottavasti tästä oli jotain hyötyä teillekin. Ja jos oikeasti jaksoit tehdä näitä juttuja minun kanssa, niin mielelläni kuulisin siitä. Miten kävi?

Jos tämä kurssikirjoittelu tuntui tylsältä, niin pahoittelen. Saan aina silloin tällöin palautetta blogista kommentein, sähköpostilla tai viesteinä Facebookiin, ja se on aina yhtä mukavaa. Kirjoitin tästä kurssista, koska yksi teistä toivoi, että kirjoitan jotain kirjoista ja oppimastani. Kirjoitin kurssin useassa osassa, koska toisen mielestä minun jutut ovat mukavia, mutta joskus liian pitkiä. Joten kyllä se kommentointi kannattaa, koitan petrata sen mukaan. Kiitos kaikille viesteistä ja ihan vain siitä, että käytte lukemassa höpinöitäni. Ja kiitos herra Robbinsille tästä kurssista.

Koulutus osa 6.

Tuttuun tapaan, jos et vielä lukenut kuuntelemani koulutuksen vinkkejä alusta, niin kannattaa kurkata osat 1-5 ennen kuin jatkat. Pääset suoraan koulutuksen alkuun tästä.

Okei, olen nyt miettinyt tätä asiaa paljon. Liittänyt hyviä tuntemuksia haaveeseeni. Minä todella haluan paremman työpaikan. Parempaa palkkaa ja mukavamman työympäristön. Olisi kerta kaikkiaan ihana viihtyä työssään. Silloin päivät menisivät nopeasti, ja tuntisin olevani tarpeellinen. Mukavat työkaverit ovat aina tärkeitä, mutta kyllä se huomattavasti parempi palkkakin auttaa, ja sellaiset mukavat työajat. Olisin onnellinen ja energinen aina työpäivän jälkeen ja se vaikuttaisi tietysti positiivisesti suhteeseenkin. Koti olisi aina siisti ja täynnä rakkautta. Ja vaikka saisinkin viettää työaikaa upeassa toimistossa, työ olisi sellaista, jota voi tehdä missä vain. Vaikka kotitoimistossa. Sellaisesta minä nyt haaveilen kaikista eniten.

Tein myös listan niistä kaikista asioista jotka aiheuttavat kipua nykyisessä työssäni, en nyt sattuneesta syystä voi sitä listaa täällä kuitenkaan julkaista. Mutta sellainen lista on. Huomasin samalla, että tämä on vähän huono valinta tähän harjoitukseen. Korjattava asia tulisi olla enemmänkin tapa. No, ei se haittaa. Huonoja tapoja kyllä riittää. Vaihdan tämän nyt lennosta yhteen väärien uskomusten listalla olevaan: En saa mitään valmiiksi.

3) Katkaise rajoittavat toimintamallit. On tärkeää muuttaa vanhat tavat. Tee odottamattomia asioita. Kun menee hermo tai tunnet tarvetta olla marttyyri, yritä saada pää peppuun etukautta jalkojen välistä tai juo lasi vettä samalla kuin laulat. Käytä hullutteluhuumoria! Suomalaiset tuntuvat tykkäävän pieruhuumorista, mutta sitä en suosittele yleisillä paikoilla. Tosin olisi kai sekin yllättävää, töräyttää oikein kunnolla pankin kassajonossa. Jos et riitä rohkeus tai sivistymättömyys tuollaiseen toimintaan, niin kuvittele tuo harmittava tapahtuma piirrettynä, tai mykkäfilminä. Kelailen edestakaisin. Lisää sille veemäiselle tyypille vielä jäniksenkorvat ja lisää heliumääni. (Tämä muuten toimii! Meillä on töissä ihminen, joka ei varsinaisesti ole suosikkini. Mutta siellä minä hekotin tänään itsekseni, kun tämä henkilö tuli vastaan, ja sille oli kasvanut jättimäiset pupukorvat, ulkonevat etuhampaat, ja kaikki suusta pulppuava mölinä tuli änkyttäen ja vinkuen. Hehe. Ei kyllä liittynyt asioiden valmiiksi saamiseen, mutta eipä se niin vakavaa ole. Piristi minua.)

4) Luo uusi parempi voimauttava vaihtoehto. Korvaa vanha huono tapa hyvällä tavalla. Palkitse itsesi. Ei voi olettaa, että muutos tapahtuu, jos ei saa mitään hyvää siihen tilalle. tämä voi olla vähän haastavaa, mutta joku on varmasta tehnyt sen mitä yrität. (Tupakanpolton lopettaminen, lenkille lähteminen, TV:n tuijotuksen lopettaminen...) Mene ja kysy miten he sen tekivät. Ota vinkkejä ja matki. 

5) Ehdollista itsesi uudelle tavalle kunnes se on pysyvää. Harjoittele toistamalla tuota tapaa, niin kauan kunnes se on täysin automaattista. Ja muista palkita itsesi onnistumisesta heti. Pienet palkinnot tuovat mielihyvää kaikista vähäisistäkin onnistumisista. Kun saat ehdollistettua uuden tavan hyvänolontunteeseen, onnittelut! Sinulla on nyt uusi hyvä tapa!

6) Testaa tämän uuden mallin tehokkuutta elämässäsi. Uuden tavan pitää sopia moneen ympäristöön elämässäsi. Toimiiko se töissä vai onko seuraus negatiivinen? Miten vaikutus näkyy elämässä, saavutitko niitä asioita joita halusit? Tämä on tärkeä vaihe, sillä tämän uuden tavan pitää saada ne vanhan tavan hyödyt pysymään ennallaan tai parantua. Uuden tavan pitää sopia uuteen elämään, olla arvojen mukainen ja tuoda yhä parempia tuloksia. Muista lisätä nautintoa tähän uuteen tapaan.

Nyt on sitten opittu kaikki askeleet muutokseen. Mutta arvaa mitä?

To be continue…

Koulutus osa 5.

Ja niin kuin aikaisemminkin, jos et vielä lukenut ajatuksia kuuntelemani koulutuksen alusta, niin kannattaa kurkata osat 1-4 ennen kuin jatkat. Tilanne elää. Pääset suoraan koulutuksen alkuun tästä.

Tähän mennessä on opittu tekemään päätöksiä ja valitsemaan sellaisia uskomuksia, jotka tekevät meistä vahvempia ja auttavat eteenpäin. Mutta Anthonylla on vielä muutama ässä hihassa. Juttu jatkuu muutoksesta.

Tämä tuli minulle kyllä vähän yllätyksenä: Muutos ei vie aikaa. Se ei ole ollenkaan vaikeaa, kun sen tekee oikealla tavalla. Kaikki tapahtuu hetkessä, kun vain tekee jotain. Anthony puhuu aivojen toiminnasta ja perustelee hyvin kantansa, tiede on hänen puolellaan. Minä en nyt kuitenkaan puutu sellaisiin juttuihin ollenkaan. Hän on kehittänyt ihan oman systeemin, jota nyt voidaan kokeilla. Mutta sitä ennen, sisäistä nämä kaksi faktaa:

Minä voin muuttua heti.

Olen itse vastuussa omasta muutoksesta.

Valitse jotain mitä haluat muuttaa elämässäsi, niin pääset testaamaan tätä systeemiä heti käytännössä - kuusi askelta pois kivusta ja kohti ihanaa elämää. Nyt muutetaan tunnetta askel kerrallaan.

1) Päätä mitä todella haluat, ja tiedosta mikä estää sinua saamasta sitä nyt. Keskity siihen mitä haluat, älä siihen mitä et halua. Mitä tarkemmin tiedät, sen nopeammin sen saat. Liitä kipua siihen mitä et halua, ja hyviä tunteita haaveeseen. No, tämähän on ihan sitä salaisuutta. Saat sen mihin keskityt. Ainakin ensimmäinen askel on jo henkilökohtaisesti todistettu toimivaksi.

Haluan paremman typaikan.

2) Hanki vipuvoimaa. Onpas tuo hölmö suomennos... Mutta siis sellaista vaikutusta, joka saa toimimaan. Liitä asiaan mieletön määrä tuskaa ja kipua. Muutos pitää saada tuntumaan pakolta, eikä vain sellaiselta joltain mitä pitäisi tehdä. Luo tuskallisen pakottava tarve muuttua. Ja lisää sitten siihen muutoksen jälkeiseen lopputulokseen kaikki maailman ihana tuntemus. Miten upealta saavutus tuntuu. Miten se vaikuttaa lähipiiriin? Hanki paljon ja ennen kaikkea vahvoja tuntemuksia. Jos ei tunnu siltä, että muutos on tehtävä heti, et ole liittänyt asiaan tarpeeksi tunteita.


Anthony pyysi taas pysäyttämään nauhan siksi aikaa, että saa mietittyä kaikki vastaukset näihin kysymyksiin. Mitä todella haluaa ja miten saan lisättyä siihen näitä tuntemuksia. No, mennään taas hetkeksi miettimään.

To be continue…

Koulutus osa 4.

Jatketaanpas tätä koulutusta taas. Jos et vielä lukenut ajatuksia ihan alusta, niin kannattaa kurkata osat 1, 2 ja 3 ennen kuin jatkat. Tämä on etenevä projekti. En tosin tajunnut, että näin pitkä. Mutta joka tapauksessa pääset suoraan koulutuksen alkuun tästä.

Jatketaan Anthonyn oppeja. Toivottavasti olet tehnyt harjoituksia, silloin tästä saa paljon enemmän irti. Minä kirjoitan vain omasta puolestani, mutta nämä jutut ovat aika henkilökohtaisia, joten sinun pitää tehdä ihan omat listat. (Toki voit vain lukeakin, jos ei kiinnosta niin paljon.)

Nyt kirjoitan siitä toisesta listasta, lamaannuttavat uskomukset. Jostain syystä tämä lista oli paljon lyhyempi, löysin vain kahdeksan jarruajatusta. (Niitä löytyy varmasti vielä lisää, kun selvitän nämä ensimmäiset.) Mutta nämä kahdeksan olivat kyllä sitten aika pahoja. Silti piti valita kaksi pahinta. Minä valitsin nämä:

En osaa päättää.

En osaa myydä, olen huono markkinoinnissa. 

Minähän sanoin... PAHOJA. Mutta mitä pahempi, sen parempi – nythän minä pääsen niistä eroon. Aivan mahtavaa! (Tai sitten huijaan itseäni oikein kunnolla.) Nyt sitten pitää vain kysyä itseltään, että miten tämä vaikeuttaa elämääni? Lisätä kaikki ikävät tunteet mukaan, nähdä miten joudun kärsimään tämän tyhmän uskomuksen vuoksi. Tehdä siitä niin selvä paha, ettei enää halua uskoa tuollaiseen. Kun näyttää itselleen miten typerä jokin uskomus on, siitä on helpompi päästä eroon. Keneltä minä sen opin? Mitä tämä uskomus minulle maksaa? Helpotusta tulee kun alkaa miettiä, mitä minun pitäisi uskoa, että voisin onnistua tällä alueella? Minkälainen ihminen on onnistunut tässä asiassa? Päätä, ettet enää halua uskoa niin kuin ennen.

Okei, kokeillaan tätäkin.


Päättämättömyys on raivostuttavaa, sekä minulle että lähipiirille. Tuntuu etten päätä mitään, veivaan vain asioita päässäni ikuisesti. Siitä johtuen en saa mitään ikinä aikaan, mikään ei valmistu. Sen jälkeen turhaudun, sillä elämälläni ei ole suuntaa. Olen ajelehtija. Muiden valinnat määrittävät minun elämänlaadun. Teen ystäväni hulluiksi. Tuloksia ei tule. Uskoisin, että kaikki jotka ovat tätä blogia seuranneet edes vähän, voivat tuon allekirjoittaa. Niin ja sekin vielä – kukaan ei jaksa enää lukea blogiani! Voi mikä törppö olen ollut.

Mutta onneksi se on nyt kaikki mennyttä. Sillä tästä eteenpäin minun uskomukset ovat täysin toisenlaiset. Osaan tehdä päätöksiä, koska tiedän mitä haluan. Osaan ottaa vastuun tekemistäni asioista. Päättäminen on mukavaa. Ja jos päätän väärin, se ei haittaa, koska sitten päätän vain uudestaan. Mitä enemmän teen päätöksiä, sitä enemmän opin ja sitä paremmin pääsen haluamaani lopputulokseen. Opettelen oikeaoppisen päättämisen ja toimin. (Saa muistuttaa, jos näyttää siltä, että uskon taas johonkin muuhun.)

Seuraava listaamani ongelma on haastava ja todellakin vaikeuttaa elämää. Myyntipelko. Välttelen aina myyntitilannetta ja sehän tarkoittaa, että en saa rahaa. Omat hyvät ideat kuolevat myyntipelon alla. Haaveilemani tulevaisuus lipuu kauemmaksi. En osaa käyttää rahaa, enkä hinnoitella. Tähän tietysti vaikuttaa kolmas listaamani asia – itseluottamuksen puute. (Ärsyttävä kurssi tämä.)

Tästä eteenpäin aion tiedostaa, että myyntityö on yksinkertaista ja perustuu tilastoihin. Asiakkaan kieltäytyminen ei tarkoita, että minä olisin huono myymään, se vain tarkoittaa, että kaikki eivät aina osta. Ehkä pitäisi päästä eroon siitä minä-kompleksista... Myynti on työtä, eikä se ole henkilökohtaista. Olen aito ja vilpitön, myynti on helppoa. Oikeat ihmiset ostavat. Markkinointi on mukavaa ja se on luovuutta vaativaa. Ja johan se tuli viime kerralla todettua, että minä olen luova. Joten... Osaanpas.

Minkälaisia oivalluksia näistä listoista tuli? Lähinnä nyt viittaan niihin, joita toivon mukaan teit siellä kotona. Onko muutoksien tekeminen ollut helppoa vai vaikeaa? Opi valitsemaan tunne, joka tuo voimaa ja vie siihen suuntaan, johon haluat mennä. Ei ole mitään syytä tyytyä vähempään.


To be continue...

 



Murhia...

Murhasta tuli totta. Yhä vain ja italiaksi dubattuna. En tiedä monesko kerta se on kuin näyttävät jaksot uusintana, mutta minä olen nähnyt useimmat nyt ainakin kolme kertaa. Ja se sarja ei todellakaan ole niin hyvä, että pitäisi katsoa näin monta kertaa vain uudestaan. Mutta joka kerta, kun kuulen sen tunnusmusiikin ja näen sormet naputtamassa sitä vanhaa kirjoituskonetta, jotain tapahtuu mielessäni. Nostalgisia muistoja lapsuudesta, kun äidin kanssa katsoimme tuota sarjaa yhdessä. Siihen aikaan se oli jännittävä, nykyaikainen ja todella suosittu.

Halusin aina lapsena olla poliisi tai etsivä, mutta nyt aikuisena olen halunnut ainoastaan kirjailijan ammattiin. Nyt mietin, että olisiko tässä siihen syy? Sarjan tähti Jessica Fletcher on kirjailija, joka auttaa poliisia ja selvittää murhia. Rohkea seikkailija, juuri sellainen minäkin haluaisin olla, ihan selvästi.

Ja jos nyt siellä suupielet nykivät, niin ihan tiedoksi, että en ole ainoa, jonka mielestä tämä on hyvä idea sarjalle. Nehän tekivät samalla kaavalla uuden nykyversion samasta ideasta, Castle. Siinä kirjailija tosin on mies, mutta muuten ihan sama juttu. Kirjailija auttaa poliisia rikosten ratkaisussa. Ja sitäkin on tehty jo vaikka kuinka monta tuotantokautta, ainakin seitsemän. Ei pärjää Jessicalle, sillä murhia ratkottiin aikoinaan 12 kautta.

Olen ollut netitön ja koditon nyt jo reilun viikon. Vielä toisen samanlaisen tämä jatkuu. Mutta sen jälkeen pääsen uuteen ihanaan kotiin ja toivon mukaan arki rauhoittuu. Sitten on aikaa ja energiaa kirjoittaa enemmän, myös blogiin. 

Uutta.

Muutto lähestyy. Huomenna on hienosti 13. päivä ja siirrän tavarani uuteen osoitteeseen. En vielä kylläkään pääse sinne asumaan silloin. Joku voisi sanoa, että tämä on haastava ongelma. Minä sanoisin kuitenkin, että tämä on mahtava mahdollisuus! Pääse pitkästä aikaa sohvasurffaamaan ystävien luona. Ja nyt on kyse kuitenkin vain ehkä viikon ajasta. En kyllä vielä tiedä kuka heistä haluaa minut majoittaa. No, mietitään sitä sitten myöhemmin. Esimerkiksi huomenna.

Havahduin tänä aamuna siihen, että olen taas superstressaantunut. Se oli kiusallinen huomio, varsinkin kun en taaskaan ollut huomannut sitä. Mutta nyt meni jo toinen yö niin, että herään syyttömästi neljä kertaa. Kun siihen vielä lisää sen tosiasian, että kehokin alkoi oireilla, jopa kosteudesta ruostuneet rataksetkin viimein päässäni alkoi taas toimia. Mikäs olikaan se paras neuvo tähän ongelmaan…? Ainiin. Back to basics.

Ahdistus poistetaan näin:


1) Tee lista asioista, jotka painavat mieltä.



2) Numeroi lista kiireellisyyden mukaan. (Huomio, ei tärkeysjärjestykseen, vaan sen mukaan mikä pitää ajallisesti tehdä ensin!)



3) Aloita kiireellisimmästä ja hoida asiat pois YKSI kerrallaan.

Se oli helppoa. Ensimmäinen kiireellisin asia on tietysti tuo muutto. Kaikki tavarat pitää olla lähtövalmiina huomenaamuna. Ja asunto suhteellisen siisti. Jos olet vähääkään niin kuin minä (neuroottinen järjestelijä, joka saa käytännössä siistiksi ainoastaan listat asioista, jotka pitää olla siististi), voit tehdä vielä erillisen listan siitä mitä nämä yksittäiset asiat pitävät sisällään. Tämä on kivaa, koska sitten on niin mukava viivata listasta yli ne jo tehdyt jutut. Terveisin ylivetämisen mestari. Tästä listasta tuli yllättävän pitkä. Huh. Liikaa tilaa ja tavaraa ja tehtävää… Eipä ihme, että on stressiä. 

 



Mutta silti, ihan hyvin ehdin käydä kaverin kanssa yhdellä töiden jälkeen.



Koulutus osa 3.

Jos et vielä lukenut ajatuksia tämän kuuntelemani koulutuksen alusta, niin kannattaa kurkata osat 1 ja 2 ennen kuin jatkat. Tämä on etenevä projekti. Pääset suoraan koulutuksen alkuun tästä.

Viimeksi piti tehdä lista mahdollistavista ja lamauttavista uskomuksista. Toivottavasti teit nuo listat. Minä tein. (Ja se ei todellakaan ollut helppoa.) Molemmat listat olivat pitkiä, mikä on tietysti hyvä asia. Ensimmäinen lista vahvistaa ja jälkimmäinen lista näyttää suoran tien asioihin mitä alan nyt muuttaa. Mutta jos nyt katsot omaa listaasi, niin mitä opit? Valitse kolme eniten voimauttavaa ja mahdollistavaa uskomusta listaltasi. Minun listalla oli 17 voimauttavaa uskomusta, joista valitsin nämä kolme:

Olen luova.


Kehitän itseäni jatkuvasti.


Olen vahva.


Oli tosi vaikea valita. Taas se perhanan päättämisen vaikeus... Mistä sitä tietää, että valitsin ne oikeat? Haha. Ei tiedäkään. Mutta niin kuin viimeksi opin, jos valitsee väärin, niin voi valita uudestaan. Nyt sitten pitää miettiä, että miten nämä kolme uskomusta auttavat minua? Miten ne vahvistavat elämääni? Okei, mietitäänpäs. 

Luovuus... Se vahvistaa itseluottamusta taiteilijana, käsityöläisenä ja kirjoittajana. Luovuus siis luo pohjaa tulevaisuuteen. Se tekee minusta fiksumman, koska myös ajattelu on luova prosessi. Löydän ratkaisuja ongelmiin helposti ja saan paljon hyviä ideoita. Nykyään kaikkialla kannustetaan miettimään out of the box, mutta välillä on palattava back to basics, ja silloin on kyllä hyvä osata ajatella luovasti siellä laatikon sisäpuolellakin. Elämäni ei ole koskaan tylsää. Luovuus ruokkii luovuutta!


Kehitän itseäni jatkuvasti. Tämän opin Johannes Partaselta. Iki-idolini, joka ei lakkaa hämmentämästä kanssaeläjiään. Oppiminen on tärkeintä elämässä. Tein joskus vuosia sitten itselleni jääkaappimagneetin, jossa luki: Never too late to make a fool of yourself. Se oli silloin hienoin ajatus pitkään aikaan, koska siihen aikaa minulla oli valtava pelko itseni nolaamiseen. Mutta nykyään ymmärrän, että virheitä ei kannata hävetä, niistä kannattaa oppia. Ja koska kuka vain voi mokata milloin tahansa, kuka vain voi myös oppia ja kehittyä milloin tahansa. Minä kirjaan ylös joka päivä asian, jonka opin. No en ihan joka päivä, mutta useimmiten. Ja jos illalla huomaan, etten ole oppinut mitään... Silloin haastan itseni olemaan seuraavana päivänä parempi. Oppimaan kaksi asiaa. (Olisipa ihana, jos se menisi oikeassakin elämässä noin, eikä vain tavoite-elämässä. Ei mene. Mutta pääasia on, että minä kuitenkin yritän. Pyrin siihen koko ajan ja joku päivä se menee juuri tuolla tavalla.)

Olen vahva. Olen selvinnyt ihan omin voimin niin monenlaisista tilanteista ja ongelmista (jotka olen useimmiten myös itse itselleni hankkinut, mutta ei mennä nyt siihen). Olen selviytyjä. Minut saa kyllä lyötyä maahan, mutta ei kokonaan. Eikä varsinkaan lopullisesti. Se on suunnaton voimavara. Saatan ehkä näyttää hauraalta, mutta totuus on toisenlainen. Ja huomaan, että mitä vanhemmaksi kasvan, sitä selvempää tämä on. Vahvuuteni ansiosta selviän mistä vain.

Huh. Olipa vaativa harjoitus. Mikähän siinä on, että suomalaiselle itsensä hyvien puolien ja vahvuuksien listaaminen on niin haastavaa? Tai no, oikeastaan en minä voi puhua kuin omasta puolestani. Mutta ehkä tämä harjoitus auttaa siihenkin. Löysin 17 mahdollistavaa uskomusta. Se on tosi hyvä alku. Anthonyn mukaan noiden vahvuuksien tiedostaminen saa meidät käyttämään niitä paljon enemmän. Nyt siis myös tietoisesti. Montako sinulla oli?

To be continue...


Uusien juttujen päivä.

Minä olen se tylsä tyyppi, joka pyytää niistä noin sadasta erikoisesta jätskivaihtoehdosta huolimatta sen mansikkavaniljasekoituspehmiksen. Olen ollut aina samanlainen, en millään uskalla kokeilla uutta. Tämä kuitenkin pääasiassa vain makujen suhteen, suuhun menevät asiat ovat kovassa syynissä. Tiedän mistä pidän ja pidän siitä myös tiukasti kiinni. Yleensä ostan uutta vasta siinä tapauksessa, että olen ”joutunut” sitä jossain jo maistamaan. Nyt kun tätä miettii, niin aika tyhmäähän se on.

Olen yrittänyt oppia tästä toimintamallista jo pidemmän aikaa pois. Muistan, kuinka töissä (sata vuotta sitten siellä Suomessa) oli nainen, joka laittoi ruispalan päälle omenaa. Se oli hänen mielestään parasta ikinä, ja hän myös asiasta hehkutti niin tunteella, että muistan sen yhä. Mietin jo silloin, että pitääpä kokeilla vaikka kuulostaa hullulta. Arvaatko jo miten siinä kävi? Juu, vieläkin on kokeilematta.

Eilen hollantilainen kollega kävi kaupassa ja alkoi kasailla aamupalaansa vieressäni. Piti mennä oikein lähemmäksi katsomaan, että mitä ihmettä se taas touhuaa. Lautasella oli ruisleipä (sitä tiiviisti muoviin pakattua neliön mallista saa myös täältä), jonka päälle hän levitti pähkinävoita ja sitten leikkasi banaanisiivuja. Yhdistelmä oli todella absurdi, mutta kuulemma ihan normaali hänen kotimaassaan.

Olen maistanut pähkinävoita Suomessa, mutta en tykännyt yhtään. Se oli jotain jenkeistä tuotua ja sain sen lahjaksi, mutta jonka edellisestä johtuen myös itse annoin eteenpäin. Kitalakeen ei saa jäädä mitään kiinni kun syö, se on sääntö minun tiukasti syynätyissä ruokailutottumuksissa. Maistoin nyt kuitenkin uudestaan kollegan purkista. Tämä hollantilainen versio olikin yllättäen tosi hyvää! Se oli jopa niin hyvää, että muistin sen omenaleipänaisen. Ja ehkä juuri siksi pinkaisin kauppaan. Ostin ruisleipää ja tuota samaa pähkinävoita. Ja tästä innostuksesta hämmentyneenä ostin uudenlaista teetäkin, ihan ilman maistamatta! Kamomillahunajavanilja.

Uskokaa tai älkää, mutta se rouhea pähkinävoi maistuu ruisleivällä aivan älyttömän hyvältä! (Siihen vedin rajan, banaanit jäivät toiseen kertaan. Kuten omenatkin, taas...) Ja tuo tee on ihanaa, outoa mutta maukasta. Kannatti testailla. Minusta tuli heti fani! Ja samalla tunsin hienoista ylpeyttä siitä, että uskalsin kokeilla uutta. Vaikkakin nyt vähän kyllä jo kaduttaa, koska olen siinä pisteessä, että syön tuota kaloripommia jo ihan pelkiltään lusikan nokasta, kun leipä loppui...

Koulutus osa 2.

Hyvää ilonan päivää kaikille! Jos et vielä lukenut ajatuksia kuuntelemani koulutuksen ykkösosasta, niin se kannattaa kurkata ennen kuin jatkat. Pääset suoraan koulutuksen alkuun tästä.

 



Nyt käsiteltiin uskomuksia. Uskomus = varmuus jonkin todellisuudesta. Uskomuksien voima on lähes rajaton. Sinä joko onnistut tai et, riippuen siitä mihin uskot. Eli toisin sanoen, jos menee tosi huonosti, muuta uskomuksiasi. Uskomuksia voi kyllä muuttaa. Se ei ole helppoa, mutta se on mahdollista.

Kylvä sellainen epäilyn siemen entisiin vääriin uskomuksiin. Sen jälkeen lisää niitä ihania tuntemuksia uusiin hyviin uskomuksiin. Kysele ja kyseenalaista. Ota selvää asioista. Kun tulee joku todella vahva ”tieto” sieltä selkärangasta, kysy itseltäsi, että onkohan tämä ihan oikeasti näin? Todista itsellesi asioita, joista et ole varma. Jos olet harkinnut ruokavalion muutosta kasvissyöjäksi, mutta se kinkkupaketti silti aina livahtaa sinne ostoskärryyn... Ota selvää mitä hyötyä ja haittaa erilaisilla ruokavaliolla on hyvinvointiisi. Vietä virkistyspäivä aidolla teurastamolla. Käy tutustumassa eläinten oloihin ja seuraa vierestä, kuinka se kinkku matkustaa sian pyllystä sinne kaupan hyllylle. Uskoisin, että lihansyönti ei ole enää edes vaihtoehto sen päivän jälkeen. (Tämä siis vain esimerkki, ilman minkäänlaista omaa mielipidettä. Itse en ole käynyt teurastamolla. Toinen esimerkki voisi olla vaikka huumeiden käyttö, tai tupakan poltto. Siihen löytyy varmasti yhtä lailla mahdollisia vahvistuksia.)

Pääasia on, että toimit. Uskomuksesta tulee vakaumus. Se jokin täysin vastustamaton voima muutokselle. Joten keskity uskomusten seurauksiin. Tunnista uskomuksesi ja mieti tekevätkö ne sinusta vahvemman ja auttavat oikeaan suuntaan, vai ovatko uskomukset ankkurina hidastamassa matkaasi.

Nyt tulee ensimmäinen tehtävä. Ota kynä ja paperi (tai kirjoita koneelle) ja mieti kaikkia mahdollisia uskomuksia, joita sinulla on. Listaa ylös kaikki mahdollistavat uskomukset, jotka tukevat suunnitelmiasi. Sitten tee samanlainen lista ja kirjoita kaikki lamaannuttavat uskomukset, joita sinulla on ollut elämäsi aikana. Ne jarruajatukset. Aivomyrskyile!

 



Useimmiten ihmiset lukevat kirjoja ja kuuntelevat koulutusnauhoja ilman että sitten oikeasti tekevät asialle mitään. (Täällä yksi sellainen malliesimerkki.) Mutta tehdään nyt toisin. Minä teen listan, tee sinäkin. Tee oikeasti. Ja jatketaan tätä sitten taas myöhemmin.

To be continue...


Koulutus osa 1.

Kuuntelin töissä sellaisen elämänmuutoskoulutuksen (Awaken the giant within). Vastaavia on tullut kuunneltua jo aika paljon, mutta koskaan ei voi oppia paremmaksi liikaa. Tämän koulutuksen piti Anthony Robbins. Ensin ärsytti se tupakkainen ja lipevä ääni ja puhetapa, mutta kun keskittyi niihin sanoihin, niin senkin unohtui nopeasti. Ja koska minun mielestä oppiminen on paljon kivampaa silloin, kun oppimansa tiedon voi heti laittaa kiertoon, niin tässäpä teillekin parhaat kopit, jotka päähäni pompsahtivat.


Älä enää tyydy mihinkään vähempään, kun mitä voit olla.

Tämä yksinkertainen lause sai ajattelemaan elämää vähän eri vinkkelistä. Aina sitä haluaa kaikenlaista itselleen, mutta harvemmin itsestään. Tuo oli se sama oivallus, joka muutti kouluttaja Anthonyn elämän. Miksei siis minunkin? Otin haasteen vastaan ja päätin kokeilla oppeja. Yksi askel kerrallaan. Niinpä mietin, että miten voin ottaa elämäni haltuun? Mitä voin tehdä jo tänään? Millä se ”nukkuva jättiläinen” heräisi? Miten minusta tulisi paras mahdollinen minä? Anthonylta tuli pari vinkkiä siihen:

Toimi. Ota vastuu toiminnastasi. 

Valitse ja päätä. Päätöksen hetki muuttaa elämän.

Minä päätin heti, että tästä eteenpäin elämäni menee vain paremmaksi. Teen oikeita valintoja, tapaan oikeita ihmisiä, teen oikeita tekoja. Kaikki alkaa päätöksestä. Tärkeintä on vain päättää minkälainen ihminen haluat olla. Ja myös se mitä haluat ihmisiltä, jotka ovat elämässäsi. Mutta muista, että päätös ei ole toivelista. Päätös tarkoittaa sitä, että poistaa kaikki muut mahdolliset lopputulokset. Asioiden selkeys tuo uskomattomasti voimaa. Ei kannata pelätä, että päättää väärin. Joskus niinkin käy, mutta mitä sitten? Silloin pitää vain topakasti päättää uudestaan. Tee paljon päätöksiä ja kokoile mitä toimii. Ja opi niistä!

Kolme elämäsi tärkeintä päätöstä:


1) Päätä mihin keskityt joka hetki elämässäsi. Olen läsnä, mitä ikinä teenkin.

2) Päätä mitä asiat merkitsevät sinulle. Onko tämä hyvä asia minulle?


3) Päätä miten toimit NYT. Mitä teen koska asiat ovat näin?

Tony kertoi Niagaran putouksista. Monet sanovat, että go with the flow… Mutta jos menee aina virran mukana, sitä saattaa vahingossa päätyä mihin tahansa. Ja sitten putouksen lähestyessä on hankalampaa mennä omaan suuntaan. Aika hyvä pointti. (Käsi pystyyn virheen merkiksi.) Pitää mennä OMAN virran mukana, ei muiden. Eli tehdä parempia päätöksiä.

Menestyksen saavuttamisen neljä askelta:

1) Päätä selkeästi mitä haluat saavuttaa.



2) Toimi isosti. Tee isoja tekoja.



3) Huomioi mikä toimii ja mikä ei.



4) Kun jokin ei toimi, muuta toimintatapaa kunnes se toimii.

 


Lyhyesti: keskity tavoitteeseen, opi virheistä, keskity hyvään, muuta se mikä ei toimi. Ja löydä siihen jokin keino, vaikka mikä tulisi.

 



Avaimet päätöksentekoon:



1) Muista päätöksen tekemisen voima, päätös on työkalu!



2) Vaikeinta päätöksen tekemisessä on sitoutuminen toimintaan – muu onkin sitten helpompaa. Ota ensimmäinen askel, oli se oikea tai ei.



3) Tee päätöksiä paljon, sillä tavalla oppii.



4) Opi päätöksistäsi. (Mieti mikä meni hyvin? Mikä ei toiminut? Mitä pitäisi tehdä paremmin ensi kerralla?)



5) Pysy sitoutuneena tavoitteeseen, mutta ole joustava toimintatavoissa.



6) Nauti päätösten tekemisestä! Koskaan ei voi tietää, mikä päätös muuttaa elämän.

 



Ihmiset ovat sillä tavalla erikoisia eläimiä, että me teemme kaiken jostain syystä. Syy liittyy kuitenkin kahteen tarpeeseen, meillä on tarve välttää kipua tai halu saada nautintoa. Nuo kaksi asiaa tekevät päätöksesi elämässäsi, tajusitpa sitä tai et. Tätä tietoa kannattaa hyödyttää. Pelko estää toimimasta, se on aika selvä juttu. Ja jopa asioiden vitkastelu tarkoittaa yleensä sen mahdollisen tulevan kivun välttelyä. Nyt pitäisi koittaa nähdä se kokonaiskuva, ymmärtää yhteys tekojen ja näiden kahden tunnetilan välillä.

 



Asiat muuttuvat, kun muutat sen mihin kipu ja nautinto liittyvät. Välttelemme kivun pelossa, mutta jossain vaiheessa vitkastelu menee niin pitkälle, että seurauksena oleva kipu on paljon pahempaa, kun tekemisestä tuleva olotila. Vaikka viimein toimitkin, se toiminta sai voimaa samasta syystä: mahdollisen tulevan kivun välttelystä.

 



Tätä voi hyödyntää ehdollistamalla itsensä muutoksiin. Liitä ikäviin pakollisiin juttuihin (laihduttaminen, velkojen maksaminen, jne.) ihania tunteita, jolloin niiden tekemisestä tulee miellyttävämpää. Ymmärrä ehdollistaminen, hallitse sitä. Ja alat toimia alitajuisesti niin kuin haluat.

 


Harmillisesti sama toimii toisinkin päin. Väärin yhdistetyt ehdollistumiset tekevät elämästä hankalampaa. Anthony kertoi tarinan taiteilijanaisesta, joka oli uskomaton intohimoinen tekemisissään ja elämässään. Kun sitten pitkä suhde loppui, hän ehdollisti tuon tunteen kipuun – eli aivot yhdisti intohimoisuuden syyksi eroon. Ihan humpuukiahan se oli, mutta pystyn kyllä hyvin samaistumaan tuohon. Minä en juuri enää uskalla heittäytyä mihinkään… Vääriä ehdollistumisia menneisyydessä. Olipas kipeä huomio.


Esiintymiskammo taas tulee ensimmäisestä huonosta kokemuksesta. Ja tämänkin minä allekirjoitan. Ja kipeästi muistan. Mutta hyvä uutinen on se, että tämänkin voi siis muuttaa. Minun pitää vain löytää tapoja nauttia siitä, että voin esiintyä julkisesti. (Heti ei tullut mitään mieleen.)

 



Päästään taas siihen päättämiseen. Päätä mikä elämässä on kipua ja mikä nautintoa.

Kun tunnistaa ärsykkeet, voit tehdä tuon ehdollistumisen tietoisesti. On ihan turha miettiä kipua mikä tulee asiasta, joka on kuitenkin tehtävä. Keskity sen sijaan siihen mitä tapahtuu, jos ET tee jotain asialle. Tunne se tuleva tuska, jos laiskottelet. Siellä piilee toiminnan voima.

 



Nauhoituksessa tuli ihan paras välikommentti: Käännä puoli. Hehe. Tämä koulutus lienee alun perin tehty kasetille. Mutta mekin voidaan kyllä pitää tauko. Tässä oli jo niin paljon sulateltavaa. 

 



To be continue… 

Juoru.

Mietin tänään töissä selän takana puhumista. Siinä on sellainen ikävä sävy. Toimiston juoruakat tulivat heti mieleen. Ja ihmiset, jotka puhuvat pahaa toisista yrittäessään parantaa omia mahdollisuuksiaan mihin milloinkin. Mutta eihän se oikeastaan sitä tarkoita, ainakaan pelkästään... Selän takana voi puhua ihan hyvääkin. 

Mitä jos alkaisi puhua selän takana joka päivä, mutta sanoisi aina vain pelkkiä hyvä, kannustavia ja ihania asioita muista? Tekisi siitä oikein tavan! Tai muotivillityksen. Lähestyisi sitä juorukuppikuntaa sen näköisenä, että suuri salaisuus olisi nyt ihan heti päästettävä ulos suusta, ja kun ihmiset tulevat kuuntelemaan, niin sitten sanoisikin jotain tyyliin: Näittekö miten upea kampaus Pirkolla on? Menkää äkkiä käymään Tommin huoneessa, se tuoksuu tänään aivan ihanalta! Minun naapuri oli haravoimassa eilen ja se näytti niin hyvinvoivalta, oikein nautti siitä puuhasta! Anneli oli tuonut tänään kahvioon niin hyviä pullia, että teki mieli ottaa toinen! Olisikohan työkaveriporukka yllättynyt ja hiljenisi hämmentyneenä, vai tarttuisiko se kehuminen muihinkin? Kokeilkaa, jos tulee mahdollisuus ja kertokaa minullekin miten kävi. 

Meidän työpaikalla juorutaan enemmän kuin missään koskaan, mutta koska minä en taaskaan kuulu mihinkään kuppikuntaan, niin en oikein pääse siihen vaikuttamaan. Sitä paitsi minä kuulemma puhun vain suomalaisille, hollantilainen kääntäjäkollega näin asiasta huomautti kerran. Se ei ole totta. Menen kyllä Myrskymiehen kanssa ulos tupakille (seuraksi), mutta vain koska hän pyytää mukaan. Puhun minä kyllä kaikille muillekin, tasapuolisesti ihan yhtä vähän. Olen uutispimennossa, enkä siis itsekään oikein pääse hyviä asioita juorumaan. Ainoastaan talon siistijä kertoo minulle kaikki mitä talossa tapahtuu, luottohenkilö tiedonsiirtoon siinä mielessä. Hän ei itse kylläkään jaksa kuunnella, ellei ole jotain dramaattista sanottavaa.

Mutta jos nyt rehellisiä ollaan niin… Ei minua kyllä edes kiinnosta mitä nämä ihmiset täällä puuhaavat tai puhuvat. Ei liity minun elämään millään lailla. Olen ihan tyytyväinen omassa pikku kuplassani sen ajan, kun tässä talossa vielä vietän. 

Tässä vielä tavallaan aiheeseen liittyvä video. Erittäin hyviä pointteja, kannattaa kuunnella. Ei ole kamalan pitkä.

Taittaja.

Sydämelliset synttärionnittelut minun taittajalle! 

Ei mulla muuta. 

Tuttava.

Jostain syystä muistin tänään erään tapaamisen vuoden takaa.  Törmäsin ihan sattumalta vanhaan kaveriin. Siis sellaisen jonka kanssa en ole ollut missään tekemisissä vuosikausiin. Ja suoraan sanottuna ihan tietoisesti. Tuollaiset yllättävät tapaamiset ovat aina kuitenkin hauskoja. Siinä aina näkee kuinka toinen on muuttunut, ulkoisesti ja sisäisesti. Sehän on ihan mahtavaa. Suurimmat kauhunhetket tulevat, kun näkee itsensä ikäisiä luokkatovereita pitkän ajan päästä ja huomaa miten älyttömän vanhoilta he näyttävät. Sehän tarkoittaa vain yhtä asiaa. MINÄKIN olen yhtä vanha. Sehän on tietysti väistämätöntä, me kaikki vanhenemme. 

Jos sattuu olemaan enemmän kuin morjestamisen verran luppoaikaa, niin voi saada samalla kuulumiset perheestä. Uutisia vanhemmista, sisaruksista, poikaystävästä, joka onkin jo ex-aviomies, syntyneistä lapsista, koirasta, talosta... Näistä asioista yleensä ensimmäisenä kerrotaan. Paitsi minä en tietysti kerro, kun olen välttänyt sen kaiken. Nykyään en enää edes ala selitellä, sanoin vain tyynesti ”ei ole” kaikkiin kysymyksiin. Sitten katson kuinka kysyjän ilme muuttuu myötätunnosta hämmennykseen, sillä yleensä kysyjällä itsellä ei ole edes käynyt mielessä, että noinkin voisi valita. Että ei mene naimisiin. Että ei tee lapsia. Että ei osta taloa ja koiraa ja... Se on varmasti erikoinen ajatus, jos on tottunut ajattelemaan samalla tavalla jo niin monta vuotta. Ja tämä oli oikeastaan se juttu mistä halusin kirjoittaa.

 

Olin tuosta tapaamisesta jotenkin järkyttynyt. En koskaan ymmärtänyt, että ympäristö voi vaikuttaa niin paljon ihmiseen. Ja erityisesti se, että ei vaihda ympäristöä. Koska niin ihana, kun tämä tyyppi onkin, hän oli täsmälleen samanlainen kuin silloin joskus. Täysin sama ajattelumaailma, samat pelot, samat jumiutuneet asenteet, sama epäluuloisuus kaikkea vierasta kohtaan. Jos jostain ei ole kuullut ennen, sen täytyy olla jotain huonompaa kuin mihin on tottunut. Tai ainakin jotenkin väärin. En voinut uskoa, eikö nämä kamalan monta vuotta ole antanut mitään uutta... Miten se on mahdollista? Tunsin syvästi myötätuntoa, mutta se oli samalla aivan ihana huomio. Minä EN ole ollenkaan samanlainen kuin silloin. Minä OLEN oppinut, kasvanut ja muuttunut. Eihän se itsestään tapahdu tietystikään, mutta voin kiittää siitä kokonaan itseäni. Omia valintoja ja tyhmäilyjä, jotka ovat saaneet hakkaamaan päätä seinään niin kovasti, että uusi ajatus on putkahtanut esiin paineella. Ja sitä nykyään teenkin paljon. Ei pään hakkaamista, vaan kiittämistä. Varsinkin nyt.

Summit 2014.


Joku kysyi tuosta seminaarista, jossa olin. Matka Barcelonaan liittyi niihin minun "ihmeaineisiin", joita hehkutin joskus vuosi sitten. Sivutoimin siis täältä Maltalta käsin Synergy-lähettiläänä (ihan just itse keksin tuon tittelin), vaikkakin erittäin satunnaisesti, mutta siitä johtuen pääsin mukaan tähän uskomattomaan tapahtumaan. Kyllä muuten kannatti lähteä! 

Minulta meni jo avajaisissa kieli solmuun, sen verran oli huikeat puitteet. Hämärtyvässä illassa tuo mieletön uima-allasympäristö valoineen veti kyllä aika lailla sanattomaksi. Kuvat eivät tee oikeutta, mutta tässä muutama kuitenkin.

Haltioituneena katselin ympärilleni ja seurailin ihmisiä. Kaikki vaikuttivat onnellisilta ja hyvinvoivilta. Vaihdoin avajaisissa muutaman sanan myös Suomen maajohtajan kanssa, joka ilahduttaa aina. Eric on siitä erityinen tyyppi, että hän suorastaan huokuu hyvyyttä. Mietin aina, että minä kyllä haluan isona olla juuri tuollainen. (En silti kyllä aja päätä kaljuksi.)



Paikalla oli myös maalaavia taiteilijoita. Minun oli kyllä tarkoitus ottaa kuva siitä lopullisesta teoksesta, mutta jotenkin se sitten unohtui. Oli niin paljon kaikkea muutakin huomion varastavaa.


Minuun teki eniten vaikutuksen sellaiset hyvin pitkät valkoiset miehet. En voi käsittää miten he pysyivät pystyssä niillä hujoppijaloillaan, vaikka tekivät kaikenlaisia temppuja samalla, eikä maasto todellakaan ollut mitenkään erityisen tasainen. Se oli niin upean näköistä!


Itse seminaari oli vaikuttava. En kyllä muista ikinä itkeneeni missään koulutuksessa tai vastaavassa juhlassa niin paljon kuin tuolla. Ihmiset olivat vain niin upeita. Tuli sellainen hämmentävä olotila, että minäkin taidan kyllä olla aika upea, kun olen kerta päässyt tällaiseen joukkoon mukaan. Eihän tämä homma kaikille sovi, eikä tarvitsekaan sopia, mutta jotenkin itselle tuli niin upea varmuus siitä, että minulle tämä sopii. Olen juuri siellä missä kuuluukin olla. Kerrankin.


Ensimmäinen päivä alkoi maaparaatilla (koska Seminaarissa oli ihmisiä monesta eri maasta). Paraati kulki ison lavan läpi, joten tavallaan jokainen kävi tervehtimässä muita siellä edessä. Minun suosikki oli Tanskan edustusjoukkue, joka piti sisällään lipunkantajan. Yksi nainen pitämässä koko maan mainetta yllä, se oli huikea suoritus! (Itse olisin varmasti jännäkakka housuissa jäätynyt jo niihin rappusiin.) Mutta eipä tarvinnut mennä yksin, sillä meitä suomalaisia oli sen 300. Kyllä, kolmesataa! Aivan mielettömän pitkä kulkue, meitä oli eniten kaikista. Suomalaisille oli varattu kolmiosaisesta katsomosta kokonaan yksi osio. Siitä antoi viitteitä jo ilmoittautumispiste, jossa meidät oli laitettu ihan omaan jonoon. Italialaiset pitivät tietysti eniten ääntä, mutta sallittakoon se heille, koska olivat vasta saaneet luvan tulla leikkiin mukaan. 

Koulutuspäivien aikana meille esiteltiin kaksi uutta tuotetta ja palkittiin parhaiten menestyneitä. Sellainen jännä huomio on sanottava, että vaikka meistä suomalaisista ei määrään suhteutettuna ääntä niin kovin paljon lähtenytkään, niin lippuja oli mukana aivan älyttömän paljon. Ja se oli ehkä vielä vaikuttavampaa niin. Kun Suomen maajohtajat palkittiin ansaitusti ja oli kiitospuheen aika, kukaan ei häirinnyt huudollaan, mutta se rauhallisesti aaltoileva lippumeri teki tuosta hetkestä jotenkin yhä upeamman. Oli kyllä hienoa olla suomalainen juuri sillä hetkellä. Kuten sanottu, kyyneleitä ei säästelty.

 



Olen yhä sanaton kokemastani. Kotona huomasin, että mukaani saamassa lehdessä oli kuvia ja tarinoita palkituista henkilöistä. Sen jälkeen nimilista niistä, jotka ovat ylittäneet jopa sen alimman tason. Ja siellä se sitten oli mustaa valkoisella: Huone 13. Tuntui hassulta. Hyvällä tavalla. 

Hyvä minä!

Terveisiä Barcelonasta!

Selvisin hengissä. Tuo on kyllä melko alakanttiin ilmaistu… Tuntuu, että koko elämä mullistui. Seminaari oli niin huikean vaikuttava. Jotenkin nyt kaikki palaset vain loksahtivat kohdalleen. Ihmeellisen ihana tunne.
En nähnyt itse kaupunkia juuri ollenkaan, mutta löysin yhden kivan pienen kahvilan (älä kysy mistä), jota piti mukava nuorimies, joka osasi muutaman sanan italiaa ja olikin siis ensimmäinen paikallinen, jonka kanssa pystyin kommunikoimaan. Hänellä oli myös parasta porkkanakakkua, jota olen maistanut pitkään aikaan, ja kaunis hymy.



Hymyä en tohtinut kuvata.

Alkuun otin ihan innoissani kuvia puista. Miten älyttömästi sitä voikaan ilahtua maassa olevista lehdistä! Ja vihreästä ruohosta. Puistoalueita ja puita oli tosi paljon. Kotona ei oikeastaan ole mitään niistä. Paitsi nyt valokuvissa.
Syötiin usein ulkona, juotiin liikaa, matkustettiin taksilla... Ihan siis sen perinteisen lomakaava mukaisesti.

Arvaa kumpi on minun?

Espanjassa ei todellakaan puhuta englantia. Jos jotain kysyin englanniksi, he vastasivat espanjaksi, minä tulkitsin sanoja ja vastasin italiaksi, he jatkoivat espanjaksi. Tätä jatkui kunnes asia oli tullut selväksi, tai jompikumpi luovutti. Paras oli naapurin rouva, jolta kysyin viimeisenä päivänä minne metalliroskat voi viedä, pihalla kun oli vain muovin, lasin ja paperin kierrätysastiat. Hän alkoi selittää jotain seinästä. Että siellä sisällä on kyllä rautaa, että ei huolta, talo on kyllä kestävä. Onneksi ymmärrän jotain jopa eteläeurooppalaisesta talonrakentamisesta, ja oivalsin nopeasti minkälainen väärinymmärrys meillä nyt oli meneillään. Kun viimein vein rouvan ikkunaan ja osoitin pihalla olevia roskapönttöjä, hän repesi totaalisesti nauramaan.

Alakerrassa oli mukava kiinalaispariskunnan pitämä ravintola/kahvila. Kommunikointi oli haastavaa, koska minä en puhu kiinaa enkä espanjaa, ja he eivät puhuneet englantia tai suomea. Mutta ymmärsimme toisiamme. Tavallaan.

Parasta Barcelonassa tällä kertaa oli kuitenkin ihana Janne! (Ja muu oma porukka.) Eli mahtava seura. Miten ihana olikaan viettää aikaa ystävien seurassa pitkästä aikaa. Puhua vapaasti ja tietää, että toinen varmasti ymmärtää. Enkä nyt tarkoita vain kieltä. Kovin moni ei ymmärrä minua edes suomeksi. Olen vakuuttunut, että ihmisen kuuluu viettää aikaa ainakin kerran vuodessa sellaisten oikeanlaisten ihmisten seurassa. Nyt taas jaksaa Maltalla, kun akut on ladattu.


Ainiin, näinhän minä tosiaan potkupalloa. Etsittiin jotain ruokapaikkaa ja päädyttiin lippuluukulle, jonka seurauksena iltasuunnitelmat vähän muuttuivat. 6-0 voitti se paikallinen joukkue, ihan oikeasti. 

Isoja aaltoja tuli.

P.S. Vaikka siinä roskiksessa lukeekin vain muovi, metalli menee samaan kierrätysastiaan.