Terveisiä Barcelonasta!

Selvisin hengissä. Tuo on kyllä melko alakanttiin ilmaistu… Tuntuu, että koko elämä mullistui. Seminaari oli niin huikean vaikuttava. Jotenkin nyt kaikki palaset vain loksahtivat kohdalleen. Ihmeellisen ihana tunne.
En nähnyt itse kaupunkia juuri ollenkaan, mutta löysin yhden kivan pienen kahvilan (älä kysy mistä), jota piti mukava nuorimies, joka osasi muutaman sanan italiaa ja olikin siis ensimmäinen paikallinen, jonka kanssa pystyin kommunikoimaan. Hänellä oli myös parasta porkkanakakkua, jota olen maistanut pitkään aikaan, ja kaunis hymy.



Hymyä en tohtinut kuvata.

Alkuun otin ihan innoissani kuvia puista. Miten älyttömästi sitä voikaan ilahtua maassa olevista lehdistä! Ja vihreästä ruohosta. Puistoalueita ja puita oli tosi paljon. Kotona ei oikeastaan ole mitään niistä. Paitsi nyt valokuvissa.
Syötiin usein ulkona, juotiin liikaa, matkustettiin taksilla... Ihan siis sen perinteisen lomakaava mukaisesti.

Arvaa kumpi on minun?

Espanjassa ei todellakaan puhuta englantia. Jos jotain kysyin englanniksi, he vastasivat espanjaksi, minä tulkitsin sanoja ja vastasin italiaksi, he jatkoivat espanjaksi. Tätä jatkui kunnes asia oli tullut selväksi, tai jompikumpi luovutti. Paras oli naapurin rouva, jolta kysyin viimeisenä päivänä minne metalliroskat voi viedä, pihalla kun oli vain muovin, lasin ja paperin kierrätysastiat. Hän alkoi selittää jotain seinästä. Että siellä sisällä on kyllä rautaa, että ei huolta, talo on kyllä kestävä. Onneksi ymmärrän jotain jopa eteläeurooppalaisesta talonrakentamisesta, ja oivalsin nopeasti minkälainen väärinymmärrys meillä nyt oli meneillään. Kun viimein vein rouvan ikkunaan ja osoitin pihalla olevia roskapönttöjä, hän repesi totaalisesti nauramaan.

Alakerrassa oli mukava kiinalaispariskunnan pitämä ravintola/kahvila. Kommunikointi oli haastavaa, koska minä en puhu kiinaa enkä espanjaa, ja he eivät puhuneet englantia tai suomea. Mutta ymmärsimme toisiamme. Tavallaan.

Parasta Barcelonassa tällä kertaa oli kuitenkin ihana Janne! (Ja muu oma porukka.) Eli mahtava seura. Miten ihana olikaan viettää aikaa ystävien seurassa pitkästä aikaa. Puhua vapaasti ja tietää, että toinen varmasti ymmärtää. Enkä nyt tarkoita vain kieltä. Kovin moni ei ymmärrä minua edes suomeksi. Olen vakuuttunut, että ihmisen kuuluu viettää aikaa ainakin kerran vuodessa sellaisten oikeanlaisten ihmisten seurassa. Nyt taas jaksaa Maltalla, kun akut on ladattu.


Ainiin, näinhän minä tosiaan potkupalloa. Etsittiin jotain ruokapaikkaa ja päädyttiin lippuluukulle, jonka seurauksena iltasuunnitelmat vähän muuttuivat. 6-0 voitti se paikallinen joukkue, ihan oikeasti. 

Isoja aaltoja tuli.

P.S. Vaikka siinä roskiksessa lukeekin vain muovi, metalli menee samaan kierrätysastiaan.