Aamu.

Nyt on aamu. Minä en ole aamuihminen, jos on pakko herätä ja mennä jonnekin. Mutta olen aamuihminen, jos herään omin päin (yksin) ja saan aloittaa asiat omalla tavalla. Kello näyttelee tässä asiassa ihan sivuosaa, sillä saatan olla kuudelta pirteä ja tanssia kohti aamukahvia innosta piukeana. Toisaalta taas yhdeksältä herääminen voi olla täyttä tahmeutta, jos herääminen tapahtuu jonkun toisen käskystä. Ehkä pitäisi sanoa, että olen aamuherkkä ihminen. Aamun ensimmäiset minuutit antaa suunnan koko päivälle. Minkään maailman postitiiviset ajatukset ei auta, jos herää ärsyttävään ääneen tai hajuun tai oloon. Sitä ei kaikki aina ymmärrä. Edesmennyt isäpuoleni piti hauskana sitä, että tulee aamulla herättämään säikäyttämällä. Juu, kyllä siihen herää mutta voitte uskoa, ettei kyseinen kaveri kovin paljon lähimmäisenrakkautta minulta saanut.

Se on jännä miten ihmisiin suhtautuminen voi muuttua. Tappelin pahimmat riitani teini-iässä juuri isäpuoleni kanssa. Edes äijän vakava sairastuminen ei saanut minua leppymään, ajattelin vain että paha saa palkkansa. Mikä tietysti oli tavallaan tottakin, ja näin hän sen itsekin sitten jälkikäteen ymmärsi. Kuukausi teholla sai mielen muuttumaan monesta asiasta, myös minusta. Ihmeellistä miten paljon anteeksi pyytäminen voikin vaikuttaa asioihin. Vuosien vihat haihtuivat lähes kokonaan, kun sain kauan odottamani anteeksipyynnön. Oli helppo antaa anteeksi. Ja sen jälkeen oli helppo pitää hänestä. Ja sitten vuoden kuluttua oli hyvin vaikea laskea kukkia arkulle.

Tarinan opetus: Jos ei voi välttää riitoja (joskus kemiat vaan ei toimi), niin pyydä anteeksi. Vaikka olisi vain pieni kina, sitä ei kannata ohittaa mitättömänä, sillä mikään ei ole mitätöntä. Anteeksi pyytämisellä on merkitystä. Paljon enemmän, kuin millään muulla.

Aika vakavia ajatuksia tänään. Ehkä parempi jatkossa kirjoittaa iltaisin. Nyt menen pyllistelemään ikkunaan. Mukavaa ja iloista päivää!