Tipaton tammikuu on kääntynyt helmikuun puolelle ja juhlistan sitä tänään yhdellä lasillisella punaviiniä. Ehkä kahdella. Tarkoitus oli pitää viini-ilta, mutta perhanan flunssa kaatoi kaverin, joten hän ei ole pelikuntoinen. Tapahtumaa ei tietenkään peruttu, vaan siirrettiin. Joka tapauksessa, minun on siis juhlittava omin voimin.
Huomasin eilen, että kissani on rajoitteinen. Se ei osaa peseytyä. Nala kyllä nuolee naamaan niin että räkä lentää, mutta ei osaa tassuilla hinkata ja puhdistaa niin kuin normaalit kissat. Kieli ylettää kuitenkin vain rajallisesti... Kissanin on spesiaali! Vuosi sitten olin matkalla pitkän viikonlopun ja kun tulin kotiin, kissa tuli huutaen ovelle vastaan sormenpään kokoiset rähmäpaakut silmäkulmissä. Nala ei kuulemma ollut halunnut, että hoitaja koskee... Minähän ne naamarähmät yleensä tosiaan putsaan, ei kissa itse. En tiedä onko tämä joku rodulle ominainen juttu, vai johtuuko sittä, että Nala putosi pienenä korkealta kaiteelta kivirappusille ja löi päänsä. Yksi pienen pieni hammaskin lähti siinä rytäkässä ja nyt Nala hymyilee isolla hammasvälillä kuin Madonna konsanaan. Ehkä se sai isomman tällin kuin arvasinkaan. Mutta nämä jutut tekee siitä tietysti vain enemmän rakastettavan.
Matkasuunnitelmat etenevät siinä määrin hienosti, että minun stressi tuntuu kadonneen. Kouluhuolet ei paina enää lainkaan, sillä energia menee matkan suunnitteluun ja fiilistelyyn. Ei huono muutos ollenkaan, stressistä kun ei koskaan ole juurikaan ollut apua missään asiassa. Sain tukikohdan Italiasta. Paikan missä voin säilyttää tavaroita ja mihin palata reissuiltani. Eikä tästä lystistä tarvitse edes maksaa mitään. Kiitos universumi. Aivan loistavaa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti