Ystävä.

Ystävä, tuo elämän suola. Ilman suolaa ei voi elää. Mutta mitä, jos suolaa olisi jääradalla? Tai hattarassa? Tai haavassa? Kyllä tympisi. Kaikella on kaksi puolta. Myös ystävyydellä. Enkä tarkoita, että ystävät olisivat kaksinaamaisia (sellaiset ihmiset eivät ainakaan minun ystäväpiiriini yllä), mutta ystävien olemassa olo voi olla hyvä ja paha asia. Koska mikään ei ole niin kamalaa, kuin pettyä ystävään. Sain todeta sen vähän aikaa sitten. Ja se oli todellakin suolaa haavalle.

Kaikista pahinta tässä on se, että ystäväni on aivan sama ihminen kuin tähänkin asti. Tekee samoja asioita, elää ja hengittää. On onnellisen tietämätön ajatuksistani. Sillä nämähän ovat nimenomaan vain minun pään sisäisiä juttuja. Itse olin omassa päässäni muodostanut mielikuvan kyseisestä ihmisestä. Ja kun totuus - se oikea aito todellisuus - ei täsmännytkään pääni sisäiseen kuvaan, tunsin pettyneeni. Niin kovasti että oksetti ja itketti. Mutta minkäs teet? Elämä on tätä. Ainoa asia minkä voi tehdä, on hyväksyä ja päästää irti. Todeta, että oho, nyt kävi näin. Vaikka kuinka ketuttaa. Kiintymys on tunne, samoin kuin pettymys. Pitää päästää molemmista irti. Ja heti kun tiedostin tämän, muutos oli helppo. Ystäväni on edelleen ihana ihminen, niin kuin tähänkin asti. Mutta laskin hänet pois jalustalta, jonka olin vuosien mittaan rakentanut. Nyt ollaan molemmat realistisesti täällä maan tasalla. Minun ei tarvitse unohtaa ystävääni. Ei tarvitse lakata pitämästä yhteyttä. Täytyy vain päästää irti odotuksista ja nauttia siitä mitä on ja tulee olemaan. Ja jos ei tule, minulla on silti muistoni niistä ajoista, kun oli. Niitä kukaan ei voi viedä pois.

Ihmisistä luopuminen on aika kivuliasta. Tiedän tapauksen, joka elää mielummin kamalassa suhteessa, kuin yksin. Koska ei uskalla edes kokeilla selviääkö. Ympärillä olevat ihmiset ovat jo niin kyllästyneitä tähän ikuiseen veivaamiseen, ettei kukaan jaksa enää vaivautua auttamaan. Minä kuitenkin yritin. Jälleen kerran. Olla tukena, että toinen saisi voimaa ymmärtää mikä itselle on parasta. Uskoin, että tällä kertaa hän on tosissaan. Mutta ei. Jälleen kerran vain minä itse sain pettyä. Miksi tämä kerta olisi ollut toisenlainen, kuin ne kymmenet edelliset kerrat? Ehkä minä opin tällä kertaa. Ihmistä ei voi auttaa väkisin. Jotkut haluavat elää kärsimyksessä. Mutta voin pelastaa itseni siltä. Lakata yrittämästä. Viettää aikaa minulle parempien ihmisten kanssa. Päästää lähelleni positiivisia ihmisiä. Sellaisia, joiden seurassa tunnen itseni hyväksi, en turhautuneeksi. Sen verran itsekäs pitäisi jokaisen olla.