Aamuvarhaisella kukonlaulun aikaan (tällä kertaa kukko oikeasti kiekui aamulla) heräsin ja keräsin kimpsuni. Unenpöppörössä ja tukka pystyssä kipitin naapuriin. Siellä talon poika jo reippaana imuroi autoa ja isäntä latoi tavaraa peräkonttiin hymyssä suin. Väkisin alkoi itseäkin hymyilyttää. Mentiin meren rantaan, missä venetsuelalainen ystäväni Bilma jo odotti perhettään ja minua. Ensin matkustettiin puolitoista tuntia, pysähdyttiin vakkari kahvilassa, juotiin sellaiset seisovat kahvit ja syötiin croisantit kermatäytteellä. (Oih! Aivan parhautta!) Pian päästiin perille ihanaan asuntoon, aivan rannan tuntumaan. Paikka on juuri sellainen auringonpalvojien paratiisi, lyhyt matka merelle joka paikasta ja kaikki rannat täynnä hotelleja, joiden alakerrat ovat täynnä ravintoloita ja turistikrääsää täynnä olevia kauppoja.
Välittömästi monot vei rantaan, koska edelliskerrasta oli jo sen kahdeksan vuotta! Ehkä maailman pehmeintä hiekkaa. Ensin vaelsin rantaa edestakaisin kahlaten ja kun sitten jossain vaiheessa huomasin, että mekko on napaan asti lotomärkä, annoin periksi. Luovuin mekosta ja monta vuotta pitämästäni talviturkista. Vaan mikäs siinä oli lilluessa lämpimässä merivedessä. Teki mieli nipistää itseä - yleensä tällaiset mahtavat olotilat ovat juuri niitä tyhmiä unia, mistä sitten herää ja pääsee parku. Vähän niin kuin se uni, missä seurustelin Petteri Nummelinin kanssa.
Kyllähän se tietysti sitten myös väsyttää, kun kahlaa aallokossa tuntitolkulla. Harhautin itseni isäntäväestä jossain vaiheessa ja kuvausreissun jälkeen kömmin kohti asuntoa. Ketään ei kuitenkaan ollut paikalla, joten menin takapihan puolelle. Istuin hetken hassulla penkeillä hassun pöydän ääressä hassun puuvarjon alla. Kohta havahduin, kun puoli naamaa oli puutunut ja kuola valui pitkin pöytää - jahas, otin sitten pikku torkut. Tein pikaiset korjausliikkeet ja olin onnellinen, että takaovi oli yhä kiinni. Isäntäväki ei ollut vielä tullut takaisin. Kävin kuitenkin varmuuden vuoksi etupihalla tarkastamassa ja kappas, siellähän he olivat jo puuhaamassa, ruokakin oli lähes valmista. Olin kuolannut päälleni yli tunnin. Great...
Päätettiin yhteistuumin juuri ennen kotiin lähtöä, että tulen tänne uudestaan parin päivän päästä. Vielä ehdin kuitenkin käydä ostamassa mekon ja jätskin. On sekin vaan niin älyttömän hyvää täällä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti