Kävin eilen töiden jälkeen tutustumassa uuteen tulevaan kämppikseeni. Se meni hyvin. Mutta oikeastaan haluan nyt vain kertoa mitä sen jälkeen tapahtui.
Kävin ruokakaupassa. Tomaattia salaattiin, pumpulia käärmeeseen ja vessapaperia... No ehkä arvaat mihin. Eilinen tyhmä riita Kallen kanssa sai taas oikein erityisen tehokkaasti harjoittelemaan sitä hyvän pyytämistä Universumilta ja hengiltä. Yleensä ihmiset vain kiroavat sitä mikä on, eivätkä ymmärrä, että pyytämällä saa sitä mitä haluaa. (Ja kiroamalla saa sitä mitä ei haluaisi pyytää kiroamalla, eli ihan sitä samaa paskaa.) Joten keskityin hankintoihini miettien loppuiltaa.
Ensimmäisien kuukausien ajan täällä asuessa otti päähän autot ja ruuhkat ja päälle kävelevät ihmiset. Työmatka tuntui välillä siltä, että survival game oli käynnissä. Joten hoin päässäni pyyntöä: "Turvallinen, tyhjä tie." Välillä kiitin sinne väliin, mutta periaatteessa tuolla ajatuksella kävelin. Ja yksi kaunis päivä huomasin, että ihmiset alkoivat väistää ja autot eivät osuneet kanssani risteyksiin samaan aikaan. Pääsin aina ylittämään tien helposti ja nopeasti. Se oli mukavaa.
Muistin tuon tänään kaupasta tullessani. Ihmisiä oli kaikkialla paljon. "Turvallinen, tyhjä tie, ja bussi sopivasti odottamassa." Sitä minä hoin oikein tunteella, kun kävelin pysäkille. Ja aivan ihmeellisesti se tie tyhjeni edestäni aivan koko matkan. Autot halusivatkin kääntyä pysäyttäen koko liikenteen ja tehden minulle tilaa, vastaantulevat ihmiset vaihtoivat puolta tai kääntyivät katsomaan näyteikkunaa. Pääsin ripeästi pysäkille, jossa oli yksi pikkubussi odottamassa. Menin lähemmäksi ja tajusin, että kappas. Tämä on nyt se kerran tunnissa kulkeva bussi, joka vie ihan sinne melkein kotiovelle saakka. Otetaan se. Tämä 110 ei myöskään maksa mitään, älä kysy miksi. Ehkä koska siinä autossa ei ole edes sitä lippukonetta.
Tulin niin hyvä mieli tästä kaikesta, että ihan piti taas huulta purra, etten hymyilisi niin leveällä virneellä. Kuski ajoi matkan ovi auki (ilmaistointi). Tuo bussimatka on pitkä, koska tämä auto kiertää kaikki mahdolliset paikat. Mutta näköalakin on välillä aika huikea. Ja se vie niin lähelle kotia, ettei edes tarvitse kävellä sen hajuisen maaseudun läpi. Joten siksi välillä menen tähän kyytiin, vaikka se toinen on paljon nopeampi.
Vauhtia oli maastoon nähden mielestäni melko runsaasti. Välillä puristin penkkiä rystyset valkoisena ja suljin silmäni, koska läheltäpititilanteita tuntui vain tulevan lisää ja lisää ja lisää. (Tässä vaiheessa varsinkin hoin sitä "turvallinen, tyhjä tie" toivetta.) Olen vain osittain varma, että pyörät olivat kunnolla kiinni autossa, sen verran huteraa meno oli. Ihan joka mutkassa ei pysytty omalla kaistalle, tosin eihän ne vastaantulijatkaan aina omalla puolellaan aja, että sikäli. Selkärankani on nyt sitä mieltä, ettei tuossa autossa ollut minkäänlaista jousitusta. Kuski oli joko aivan mielettömän hyvä kuljettaja tai hänellä on aivan käsittämättömän hyvä onni matkassa. Aion ehdottomasti viedä jokaisen vieraani tälle elämysmatkalle ainakin kerran. Tällä kertaa en päässyt ihan oven eteen, sillä kuski kysyi, että voiko jättää minut jo aikaisemmin pois. No joo, kyllähän se käy... Hyppäsin kyydistä ja katsoin kuinka auto jatkoi ihan eri suuntaan. Hän vain päätti skipata yhden alueen kokonaan, koska olin viimeinen asiakas. Maltalla on kaikki mahdollista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti