Kun tulin takaisin hostellille sen paraatiseikkailun jälkeen, hyppäsin siihen bussiin, jonka keulassa luki oikea kaupunki. Sattumalta siellä oli sama kuski kuin ensimmäisellä yksityismatkallani. Vasta puolivälissä tajusin, että tämä ei ole sama reitti, kuin se jolla tulin ensimmäisen kerran, koska olin tulossa eri kaupungista. Minulla ei ollut aavistustakaan siitä missä pitäisi jäädä pois kyydistä. Nämä oli taas niitä hetkiä, kun itsekin ihmettelen kuinka olen voinut selvitä hengissä näin pitkään. Ei minkäänlaista suunnitelmallisuutta käytännöntoimissa. Kun seutu alkoi näyttää edes vähän tutulta, kävin kysymässä kuskilta, että olenko minä lähellä sitä paikkaa, jonne olen menossa. "Hmm...not yet. I go around. I tell you." Onneksi kuski tosiaan oli se sama, kuin ensimmäisellä kerralla.
Eilen sen sijaan pompin busseissa. Nyt sellaisissa oudoissa hop on hop off -tyyppisissä. Sain lipun jo perjantaina pilkkahintaan. Heillä oli tarjous pitkäperjantain kunniaksi. "Vain tänään 15 euron lippu on nyt viisi euroa." Pyysin, että saisin käyttää lipun lauantaina. "Motanko teitä on?" Minua on yksi kappale, tässä näin. Mies pyöritti päätään ja lupasi kirjoittaa lipun seuraavalle päivälle. Selvästi vastoin sääntöjä. En minä siitä enempää olisi kyllä halunnutkaan maksaa.
Bussi kiersi koko saaren tärkeimmät paikat. Ehdottomasti viiden euron arvoista. Olin jo suunnitellut, että käyn katsomassa Ggjantijan rauniot. Museon sisäänpääsy maksoi 9 euroa, mikä ei sinänsä tunnut isolta rahalta välttämättä. Mutta sen pienen sisämuseon lisäksi minua odotti kivikasa. Olihan se toki hirmu muinainen, mutta silti. Hyvin nykyaikaiset kivikassaa pystyssä pitävät metallitelineet ja puiset kävelysillat jotenkin latistivat tunnelman. Parasta paikassa oli aivan mielettömän herttainen italialainen nuoripari, joita salakuuntelin häpeilemättä. He pyysivät ottamaan kuvan itsestään kivikasan edessä, ja sen toki tein. Tuli vaan ihan mieletön ikävä takaisin Italiaan.
Täytyy myöntää, että päivä oli yllättävä. Istua kökötin turistibussin kattokerroksessa ja tuumailin. Mielipide maltalaisista muuttui aika tavalla. Ja koko maasta. Tunnen lähinnä myötätuntoa. Suurin osa tekee parhaansa. Mutta täällä ei juuri ole mitään. Joten on otettava ilo irti siitä mitä on. Kuten kivikasasta. Kaikki on täällä tosi huonosti tehtyä, mutta ei se varsinaisesti ole näiden ihmisten vika. He ei eivät juuri tiedä paremmasta. Ja sehän on aivan mahtavaa. Ketään ei harmita, koska kaikki on hyvin. Selkeästi jotain opittavaa ilonalla. Otin tänään tosi monta kuvaa liikkuvan bussin katolta, kovinkaan moni ei onnistunut. Kivimöykky ja muut nähtävyydet eivät myöskään juuri nostata innostusta. Joten laitan vain yhden kuvan. Tutustuin tähän kaveriin tänään.
Eilen sen sijaan pompin busseissa. Nyt sellaisissa oudoissa hop on hop off -tyyppisissä. Sain lipun jo perjantaina pilkkahintaan. Heillä oli tarjous pitkäperjantain kunniaksi. "Vain tänään 15 euron lippu on nyt viisi euroa." Pyysin, että saisin käyttää lipun lauantaina. "Motanko teitä on?" Minua on yksi kappale, tässä näin. Mies pyöritti päätään ja lupasi kirjoittaa lipun seuraavalle päivälle. Selvästi vastoin sääntöjä. En minä siitä enempää olisi kyllä halunnutkaan maksaa.
Bussi kiersi koko saaren tärkeimmät paikat. Ehdottomasti viiden euron arvoista. Olin jo suunnitellut, että käyn katsomassa Ggjantijan rauniot. Museon sisäänpääsy maksoi 9 euroa, mikä ei sinänsä tunnut isolta rahalta välttämättä. Mutta sen pienen sisämuseon lisäksi minua odotti kivikasa. Olihan se toki hirmu muinainen, mutta silti. Hyvin nykyaikaiset kivikassaa pystyssä pitävät metallitelineet ja puiset kävelysillat jotenkin latistivat tunnelman. Parasta paikassa oli aivan mielettömän herttainen italialainen nuoripari, joita salakuuntelin häpeilemättä. He pyysivät ottamaan kuvan itsestään kivikasan edessä, ja sen toki tein. Tuli vaan ihan mieletön ikävä takaisin Italiaan.
Täytyy myöntää, että päivä oli yllättävä. Istua kökötin turistibussin kattokerroksessa ja tuumailin. Mielipide maltalaisista muuttui aika tavalla. Ja koko maasta. Tunnen lähinnä myötätuntoa. Suurin osa tekee parhaansa. Mutta täällä ei juuri ole mitään. Joten on otettava ilo irti siitä mitä on. Kuten kivikasasta. Kaikki on täällä tosi huonosti tehtyä, mutta ei se varsinaisesti ole näiden ihmisten vika. He ei eivät juuri tiedä paremmasta. Ja sehän on aivan mahtavaa. Ketään ei harmita, koska kaikki on hyvin. Selkeästi jotain opittavaa ilonalla. Otin tänään tosi monta kuvaa liikkuvan bussin katolta, kovinkaan moni ei onnistunut. Kivimöykky ja muut nähtävyydet eivät myöskään juuri nostata innostusta. Joten laitan vain yhden kuvan. Tutustuin tähän kaveriin tänään.
KITTA! <3
VastaaPoista