Lapsia.

Tapasin eilen mukavan pojan. Hän oli ehkä neljä, istui isänsä sylissä ja pelasi jotain peliä. Hän ei minua noteerannut ennen kuin isänsä ravisti jalkojaan ja sai koko pojan heilumaan, silloin hän käänsi pienen päänsä ja vastasi vilkutukseeni. Isän veli istui heidän vieressä ja ylisti minulle miten onnellinen on tästä perheestään. Uskoin sen täysin, sillä hänen kasvonsa loisti rakkautta. Molemmat veljekset ovat työkavereitani ja myös niitä ihmisiä, joista pidän paljon. Ja tuo pieni poika oli jotenkin ihana. Hänellä oli pikkuruiset silmälasit ja isä kehui neropatiksi. Minä sanoin pojalle, että "Science is good, learn that." Poika vain jatkoi pelaamista. Ei saisi tuputtaa omaa uskontoaan, mutta ajattelin tämän olevan sen verran aikaisessa vaiheessa annettu viaton huomautus, ettei vahinkoa syntynyt, vaikka hänestä olisi määrä tulla seuraava paavi. (Noh, ei ehkä seuraava, mutta sitten joskus nykyisen jälkeen tulevien jälkeen tuleva.)

Luin kerran jostain sellaisen kirjoituksen, joka jotenkin teki vaikutuksen. "Seuraavat kaksi viikkoa lomaa ja parasta on vapaus: vapaus tehdä mitä haluaa tai olla tekemättä mitään, vapaus tavata ihmisiä tai olla yksinään, vapaus nukkua pitkään tai herätä todella aikaisin, vapaus järjestää koko asunto lattiasta kattoon tai sotkea, vapaus syödä herkkuja aamusta iltaan tai syödä vain terveellisesti, vapaus urheilla tai laiskotella, vapaus reissata tai pysyä kotona. Saa olla niin kuin haluaa." Tämä kiteytti niin hienosti sen miksi minun elämä on ihanaa. Ja se oli hirmu hyvä muistutus, sillä tosi helposti sitä nurisee asioista. Pitäisi varmasti tatuoida käteen teksti: "Olet vapaa!" niin muistaisi aina miten onnekas sitä onkaan. Sitten ei pieni melu tai sotku haittaisi niin paljon. 

Teininä meillä oli sellainen "No kids club". Siinä ei ollut montaa jäsentä ja minä olen meistä ainoa, joka pysyi päätöksessään. Kaikki olimme yhtä varmoja asiasta, mutta minä olin ainoa, joka todella tiesi sen aina. Tunsin sen jo älyttömän nuorena, minä en ole yhtään äiti. Pidän nykyään kyllä hyvin kasvatetuista lapsista, mutta silti en ikipäivänä voisi edes kuvitella "hankkivani" sellaista. (Vihaan tuota sanaa tässä yhteydessä. Aivan kuin lapsi olisi omaisuutta, jonka voi hankkia.) Joka tapauksessa, olen päivä päivältä onnellisempi valinnastani. Jos se edes oli valinta. Se vain...oli.