Maassa maan tavalla.

En ole pitkään aikaan kirjoittanut mitään paikallisia kuulumisia, joten nyt muutama sana maltalaisista. Kirjoitan satunnaisia ajatuksia työmatkalta ja lounastauolta.

Maltalainen (varsinkin vanhahko eukko) omistaa tien. Oikeastaan aivan kaikki tiet. Turha toivoa, että huippukapealla ”jalkakäytävällä” kulkiessa maltalainen väistäisi, edes tullessaan vastaan. Joka aamu samat pulleat naiset seistä töröttävät räpättämässä samassa risteyksessä aivan keskellä katua. Torikokous on paljon tärkeämpää kuin se, että ihmiset pääsisivät sujuvasti eteenpäin. 

Joka korttelissa on aivopesula (also called kirkko), joka on täynnä kirjavia pallovaloja, yleensä monivärisiä. Niitä sellaisia sirkusvaloja. Luojan kiitos (hehe) niitä käytetään vain kesällä kyläfestan aikaan. J ä r k y t t ä v i ä. Kirkolla on täällä paljon suurempi merkitys, kuin uskonnolla.

Roskaaminen on Maltalla ilmaista. Roskapussi vain kiikutetaan ulos oven eteen. Kyllä, siihen keskellä kapeaa jalkakäytävää, että ihmisten täytyy kävellä ajotien puolella. Haisevia säkkejä on joka kulmassa, joka päivä. Sellainen kehitys on lähivuosina tapahtunut, että kahtena päivänä viikossa pussin värin on harmaa. Kierrätettävien roskien päivä. Ollaan kiitollisia edes siitä.

Kaikilla koululaisilla on täällä ihan samanlaiset puvut. Kun opiskelin vaatetusalaa teininä, muistan oikeastaan vain yhden pukeutumisohjeen. Vihreää ja sinistä ei saa käyttää yhtä aikaa. (Okei, säännöt ovat muuttuneet ja sävyjä on monta, mutta tämä neuvo jäi jotenkin niin voimakkaasti mieleeni, sen verran suurena virheenä se minulle kerrottiin.) Joko arvaat minkä värinen maltalainen koulupuku on? Jep... Niillä huonoilla sävyillä.

Maltalla kaikki on piilotettu. Tiet menevät vinksin vonksin, useimmiten talojen kulmat eivät todellakaan ole 90 astetta, talot ovat nimetty, ei numeroitu... (Okei, nykyään melkein kaikki talot on jo numeroitu, mutta ei välttämättä lookisesti numerojärjestyksessä tien mukaisesti. Esimerkiksi jos talon numero on 43, niin sitä vastapäätä olevan talon numero on 160.) Tämä on jotain sodan aikaista puolustuksellista vihollisen hämäämistä.

Minulta meni koko ensimmäinen kuukausi ennen kuin huomasin, että työpaikkani vieressä on oikea ostoskeskus. Sen ovi näytti tavallisen putiikin ovelta. Ja tänään reilut 10 kuukautta myöhemmin löysin sen suuremman ostoskeskuksen pääoven. Olen mennyt sisälle parkkitalon ovesta, sekä rannan puolelta jostain sivuovesta, jota en sitten koskaan enää siellä sisällä löydä uudestaan ja tulen ulos eri paikasta. Mutta tänään se pääovi löytyi! Loogisesti se on ylimmässä kerroksessa johtaen jollekin aukiolle, josta pääsee vain erinäisiä pikkukujia pitkin takaisin alas pääkaduille. Löysin pääoven sisäkautta. Ovilla ei selvästi ole täällä niin merkitystä. Kaikki on piilossa.

Lisään tähän loppuun vielä pari kuvaa. Ensimmäisessä on piparkakkutaloa muistuttava kirkko ja sen suurenmoiset sirkusvalot (tämä kuva on netistä lainattu) ja tuon toisen otin ihan itse parvekkeeltani tänä aamuna. Tältä näyttää ”Maailman kaunein saarivaltio”. (Huomaa naapurin pulukopit.)