Taulu.

Taisin mainita joskus aikaisemmin, että minulle tuli pakkomielle indigon siniseen. Kun opiskelin niitä värien merkityksiä, tuli sellainen pakottava tarve maalata indigonsininen taulu. Indigo on tummansinisen ja violetin sekoitus. Sen pitäisi auttaa näkemään elämäntehtävämme selvemmin. Ei varmasti pitäisi tulla kellekään enää yllätyksenä, että ryntäsin oitis taidekauppaan ja hain indigonsinisen maalituubin. Olen aina ollut aika voimakkaasti vaistoava tyyppi, mutta innostuin aiheesta yhä vain enemmän, sillä indigon avulla opimme kuuntelemaan sisäistä ääntämme, luottamaan intuitioon. Avainsanoja tuli aina vain lisää: auttaminen, selvänäköisyys. Ilmeisesti indigo myös herättää halun tutustua näkymättömään maailmaan, etsimään totuutta. Tämä oli kuin heittäisi bensaa nuotioon. Olin aivan liekeissä.

Maalasin silloin heti kaksi taulupohjaa. Sellaiseksi epätasaisen laikukkaaksi, mutta silti indigonsiniseksi. Kuvittelin mielessäni maalaavani sen maailman kauneimman taulun, niin kuin aina. Mutta kun pohja oli valmis, kuvaa ei näkynyt. Tuijotin tummia indigolaikkuja ja totesin, että paska. Minussa ei ole minkäänlaista luovuutta. En osaa maalata mitään muuta kuin taustavärin! Otti päähän niin paljon, että työnsin pohjat kaapin hyllylle kuivumaan. 

 


Kävin Suomessa yhden taidenäyttelyn avajaisissa vuosia sitten ja olin aivan täysin varma, että tuon näyttelyn sekatekniikka oli juuri se mitä minun kuului tehdä. Olin niin innoissani niistä tauluista silloin, melkein yhtä paljon kuin nyt tuosta indigonsinisestä. Mietin silloin myös, että haluan tehdä taidetta virkkaamalla. En tietysti sitä enää muistanut.

Eilen pengoin kaappia jonne olen laittanut kaiken ”talteen”. Se on oikeasti kenkäkaappi, mutta koska minulla on varvastossujen lisäksi vain nämä jalassa olevat kengät, päätin tehdä siitä arkiston ja matskuvaraston. (Kyllä, olen keräillyt roskia ja kaikenlaista löytämääni tarpeellista jo sen verran, että tuota matskua on kertynyt... Älä edes kysy.)

Istuin katsomassa Hudson Hawkia sängyssä ja virkkasin kaapista löytyneen jämävillalangan ympärille ohuella langalla, halusin kokeilla voiko sillä tavalla tehdä joulukoristeita. Sellainen litteä pallo oli mielessä. Ei se näyttänyt yhtään hyvältä, siis joulupallona. Mutta, kun se pieni villalanganpätkä loppui, virkkasin epämääräistä röpelöä sillä ohuella langalla siihen ympärille. Se alkoi näyttää kukalta. Se alkoi näyttää täydellisen taulun täydelliseltä kukalta indigonsinisellä taustalla. Innostuin ja kaivoin kaappiin piiloutuneen taulupohjan esiin. Oli jo myöhä ja työpäivä oli ollut raivostuttavan rasittava. Mutta yhtäkkiä se kaikki unohtui. Riemu ja innostus valtasi mielen.

Se on täsmälleen niin kuin Kylli-täti sanoi:

Yleensä jaksaa hämmästyttävän hyvin tehdä itselleen mieluisia asioita, kun taas vastenmieliset asiat vievät voimat jo ennen kuin on toimeen ryhtynytkään.



P.S. Taulusta tuli aika hieno.