Olen yrittänyt kirjoittaa monta kertaa. Joka kerta jään tuijottamaan tyhjää ruutua saamattaa aikaan yhtä ainuttakaan sanaa. Pää vilisee ajatuksia, mutta yhdestäkään en saa kiinni. Tylsinä päivinä saatan kirjoittaa tuntitolkulla täysin mitättömästä aiheesta, mutta sitten kun on oikeasti jotain sanottavaa, sanat vain takertuvat sormiini.
Ehkä en ole vielä valmis kirjoittamaan henkisestä ja fyysisestä perheväkivallasta, mikä päättyy aina huonosti, joskus kuolemaan. En vain osaa pukea sanoiksi ajatuksia siitä suuresta voimasta, mikä ohjaa ihmisiä uskomuksissaan, noituudesta, tai miesten ja naisten välisistä eroista. Nuo asiat nyt kuitenkin mielessä harhailevat. Tällaisina päivinä hajamielisyys kasvaa, siitä todisteena pikkurilli. Uunissa tosiaan voi kypsentää myös sormen.
Ehkä parempi vain vetää verkkarit jalkaa ja mennä Prismaan ruokaostoksille. Elää yksi päivä perinteistä suomalaista arkea, miettimättä sen kummemmin universumin käänteitä. Sen aika tulee, kun sen aika tulee.
Mukavaa viikonloppua!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti