Kaksi kissaa ja ihq kolli.

Olin kissanhoitotätinä tämän viikonlopun. Vaikka paikan päälle pääseminen olikin kahden bussin päässä, onnistuin löytämään oikean talon ja oikean oven ihan niin kuin oli suunniteltu. Mutta avain ei kuitenkaan käynyt oveen. Hetken jo mietin viime kesää, kun muuttokuorman kanssa huomattiin, että vuokraisäntä oli antanut väärän avaimen ja homma niin sanotusti tyssäsi siihen. Noin kymmenen minuutin räpeltämisen jälkeen annoin periksi. Voi ny helvetti.

Sopivasti puhelimestakin oli akku loppunut matkalla. Arvelin, etten kuitenkaan sitä tarvitse nyt, ja että voisin sitten ladata akun perille päästyäni. Eihän siihen kukaan soita täällä muutenkaan. Miksi, oi miksi minä AINA joudun tällaisiin tilanteisiin?! Arvelin, että tässä oli nyt joku juttu, mitä en vain tajunnut. Joku irlantilainen juttu. Joten päätin pyytää apua naapurista ennen kuin soittaisin poliisit. En tiedä avaavatko poliisit ovia tässä maassa muutenkaan. Itse asiassa en tiedä avaavatko he ovia missään muussakaan maassa, mutta ehkä jotain apua olisin kuitenkin saanut. Mutta kun oli se akku loppunut. Naapurin apu oli siis tarpeen siinäkin tapauksessa, että pitää soittaa jonnekin. 

Niinpä pimputtelin naapureiden ovia, vaikka kukaan ei tuntunut olevan kotona. Sitten viimen yhden oven takaa kuului ääntä. Nuori tyttö/nainen avasi oven. Selitin tilanteen pahoitellen häiriötä. Olin tullut kissanhoitajaksi, mutta nyt en saanut ovea auki. Tässä vaiheessa huomasin, että se perkeleen laturi oli jäänyt kotiin. En siis voinut soittaa kissojen omistajille. Pohdimme mitä tehdä, ja lopulta päädyimme siihen, että hänkin tulee kokeilemaan lukkoa. Ajattelin sen olevan hyvä idea, koska paikallinen varmasti osaa paremmin paikallisia lukkoja. Ovi ei silti auennut. Tyttö väänsi ja käänsi pitkään. Oli käsittämätöntä, että avain käy oveen, mutta ovi ei aukea. Kunnes sitten viimen hän teki jotain, ja ovi piti uudenlaisen äänen. Sitten kuin Universumin lahjana se aukesi. Olin tytölle käsittämättömän kiitollinen. Pitää aivan varmasti muistaa Zaraa jotenkin myöhemmin.

Viikonloppu meni ihan kohtuullisen hyvin. Kissat olivat oikein mukavia. Saimi varasti pumpulipuikot ja leipäpussin sulkijan ja hiuslenkit, söi lankani limaiseksi ja osallistui kirjoittamiseen läppärillä, kun taas Alli pääasiassa lymyili vain muualla. Sitten yhtäkkiä sekin päätti tulla syliini nukkumaan. Kun Saimi sitten liittyi seuraamme, Alli lähti pois hyvin närkästyneenä. Selvästi näillä tytöillä on erittäin erilaiset luonteet. 

Juttelin ihanan Toyboyn kanssa. Tosin en saisi enää kutsua pojua tuolla nimellä. Jos elää it's complicated suhteessa, ei voi enää nimittää toista Toyboyksi. Joten nimi on vaihdettava. Kupu-kaveri ehdotti uudeksi nimeksi Joyboyta. Onhan siinä jotain perää. Tällä pojalla ei enää leikitä, tästä nautitaan. Mutta enhän minä pääse edes nauttimaan Joyboysta. Tyyppi on niin kaukana kuin vain pääsee menemättä kuuhun, niin kuin Heppu hienosti asian muotoili. Nimi on mietittävä uudestaan. Ehdotuksia? 

Saimi.

Alli.

Toyboy. 

(Pahoittelen muokattua kuvaa. Oli pakko, koska laitoin tämän

tänne ilman lupaa... Mutku sopi aiheeseen. Beibe älä suutu.)

  

P.S. Olen aivan hulluna tuohon poikaan. Miten tässä näin kävi?! Joudun varmaankin poistamaan kuvan, mutta nauttikaa nyt vielä kun voitte.