Toinen päätös.

Tukeva ystäväni Emma lähetti minulle kuvan muutama päivä sitten. Kuva ei ollut Koreasta, jonne hän meni kaikesta päätellen viihtymään erityisen hyvin. Kuva oli keittiön pöydästä, jonka äärellä istuimme viime kesän. Läppärit vastakkain, Sankku tölkki pöydällä. Vaatteita, kirjoja. Asianosaiset olivat poistuneet paikalta, toinen Koreaan ja toinen Irlantiin. Kuvassa on vain tuo pöytä muistoineen.

Tuntuu, että kaikki on muuttunut tuon hetken jäkeen. Tuntuu tietysti ihan oikealta, sillä se on totta. Viime kesä oli ehkä elämäni paras, ainakin Suomessa vietetyistä. Ja nyt... Nyt en oikein tiedä mitä ajatella. Odotukseni eivät kohdanneet ollenkaan todellisuuden kanssa. Ja kun viimein aloin tottua siihen kakkaan, jossa päivittäin tarvon, asiat muuttuvat taas. Tai ainakin sain lisää vaihtoehtoja. Vaihtoehdot tarkoittavat lisää päätöksiä.

Mutta tässä on se hyvä puoli, että olen oppinut päättämään. Ymmärsin, että vaikka haluan jutella ihmisten kanssa ennen kuin teen päätöksi, minä harvoin kuitenkaan pyydän heitä päättämään puolestani. Se on enemmänkin sellaista ajatusten vaihtoa ja keskustelua, että löytäisin sen vaihtoehdon, joka tuntuu minusta eniten oikealta. Se ei ole ollenkaan niin paha asia.

Minä päätin, etten enää yritä kotiutua tänne. Tämä on kuitenkin vain väliaikainen maa. Joten siitä kannattaa nyt nauttia sillä samalla ilolla kuin matkustaessa, sillä kaikki loppuu aikanaan. Sitten aika kultaa taas muistot.

Sama aurinko teekee illasta upean täälläkin.