Arkisia asioita.

Voi ei. Tähänkö on tultu? Luultavasti syynä ei ole uusi saliharrastukseni, mutta minun suuri norjalainen kämppis pelkää minua. Raasu oli käynyt töissä varovasti kysymässä Nallekarhulta "Is she still mad at me?" Voi toista. Saatoin toki olla vähän vihainen eilen (savu nousi korvista ja murisin), mutta eihän sellainen koskaan kestä kauan. Saatoin toki näyttää pelottavalta, mutta eihän katse voi tappaa. Nallekarhu oli perustellut sen suomalaisella temperamentilla. Muistutin, ettei suomalaisilla ole temperamenttia. Hän oli samaa mieltä, mutta jotainhan sille norjalaiselle piti sanoa... Tänään törmättiin rappukäytävässä ja nauroimme molempien hölmöydelle. Joten talossa on taas rauha maassa, ja muissakin kerroksissa.

Muusikko oli ilmestynyt tänään takaisin kotiin. Oli tosi kiva nähdä. Sovimme jo treffit huomiseksi. Huomenna ei ole salipäivä, niin voi ihan hyvin ottaa vähän olutta. Vaikka onkin tiistai. Tapaamme todennäköisesti olohuoneessa ja vietämme "viimeistä iltaa" yhdessä, sillä hän tuli tänne vain hakemaan tavaroitaan. Perjantaina lähtö on sitten lopullinen. Se on kyllä surullista. Minä pidän kovasti tuosta pojasta. En ole koskaan ennen tavannut 19-vuotiasta nelikymppistä.

Olen ehkä vähän innostunut tuosta saleilusta. Vaikkakin siellä on se yksi hirviölaite, johon minun pitää mennä. Kaikki raajat tekevät asioita eri suuntaan ja kone komentaa. Ensimmäisen treenikerran jälkeen sanoin sille ohjelman suunnitelleelle tytölle, että minä ihan virallisesti vihaan tuota laitetta. Suussa maistui ruoste ja tein kuolemaa. Ohjelmaa säädettiin hieman armollisemmaksi. Tänään pärjäsin hyvin, ei tehnyt mieli kaataa koko rakkinetta. Kaiken lisäksi se näyttää paholaiselta. Koska minulla ei ollut kameraa mukana, piirsin siitä kuvan. Tietenkään se ei nyt siirry tuosta paperilta tähän koneelle. Eli unohdetaan sittenkin koko juttu. Mutta voit uskoa kun sanon, että se on kammottava laite. Sarvi päässä ja nyrkit uhkaavasti pystyssä se vain puree korttiani. Näyttö säteilee pahuutta ja kuuluu murinaa. (Tai ehkä se kuuluu vain minun päästä, kun ärsyttä niin kovasti sillä rehkiä.) No, ainakin minä menen sillä eteenpäin, toisin kuin tänään vieressäni askeltanut mies. Selvästi joku ei ollut kuunnellut ohjeita.

Tämä kirjoitus on 555. Ihan sen kunniaksi laitan kuvan, jonka otin lauantaina, kun uusin ja pienin kämppis yritti lentää puuhun. Oli se ainakin puoli metriä ilmassa. Ei ihan ylettänyt oksalle. Mutta se oli mukava hetki. Vähän tämän jälkeen Toyboy soitti. Elämä on karusellia. Vai oliko se vuoristorataa?

Lentävä ruotsalainen.