Cork.

Ymmärrän jo ihan hyvin Irlannin englantia, vaikka jos totta puhutaan, olen tavannut hyvin vähän aitoja irlantilaisia. Enemmistö tapaamistani dublinilaisista on kotoisin jostain muualta. Yleensä Puolasta. Huomasin, että en pidä kovin paljon puolalaisista. He ovat niin synkkiä. Ja puhe kuulostaa venäjältä, josta en kyllä myöskään pidä. Joka tapauksessa, tämä paikallinen aksentti alkaa jo jollain tavoin tuntua tutulta. Enää ei tarvitse pyytä toistamaan jokaista lausetta. Kunnes matkustin Corkiin.

Kun vielä kolmannen kerran jälkeen tuijotin kassaneitiä typerä ilme naamalla, oli pakko kääntää anova katse kohti vieressä seisovaa kaveria. Mitä helvettiä se sanoi?! Veikkaisin naisen puhuvan paikallista "turunmurretta" - siihenkin tarvitsee tulkin.

Pitkä viikonloppu alkoi hämmentävällä bussimatkalla. Tai matka sinänsä muistutti bussimatkaa kotikylältä Jämsään, maisemakin oli samanlainen. Järvet tosin puuttuivat, mutta muutama pelto tulvi sen verran, että ihan täydestä meni. Vielä vähän lehmiä ja muutamia lampaita, siinäpä kiteytettynä Irlannin maaseutu. Mutta se bussiin meno! Aivan mahdotonta. Kun auto viimein pysäkille kurvasin, alkoi hirvittävä tunkeminen. Jonottaminen on näille vieras käsite. Kannattaa ostaa bussilippu etukäteen netistä, koska sellaisella pääsee ensin sisään. Minulla ei ollut lippua, mutta sitä vastoin hirmu hyvä tuuri. Olin juuri katsomassa aikataulua, kun kun bussi paikalle kurvasi, joten jäin vähän nalkkiin tunkevin kanssamatkaajien alle, lähelle ovea, joten mahduin mukaan. Noin puolet jäi kadulle odottamaan seuraavaa autoa. Huh.

Cork toi minun Irlantimatkaan paljon hyvää. Pääsin tapaamaan ihanaa ihmistä monen vuoden jälkeen. Entinen työkaverini on asunut Irlannissa jo useita vuosia, joten siitä on pitkä aika, kun viimeksi nähtiin. Omituista tässä oli kyllä se, että taisimme oikeastaan tavata nyt ensimmäistä kertaa. Kumpikin meistä on muuttunut täysin viime näkemästä. Molemmat hyvään suuntaan. Meistä löytyi niin paljon samaa, että tämä tapaaminen ei voinut enää olla sattumaa. Meidän piti tavata uudestaan juuri nyt.

Pääsin teatteriin, joka oli aivan mahtava kokemus. Syntymäpäivälahjani oli erityisen mieluinen. Upean improvisaatio-teatterin lisäksi sain paljon naurua, joka oli aivan ehdottomasti tarpeen. Kävimme muutamassa baarissa, ja tapasin erittäin erityisiä ihmisiä. Sain kuulla, että työpaikkani on paha. Ei siinä merkityksessa kuin edellinen, vaan tästä käytettiin sanaa "evil". Ilmeisesti yritys on toisen maailmansodan aikana vaikuttanut siihen kuka kuolee ja kuka ei.

Kiertelin kuvaamassa kaunista kaupunkia, ja ymmärsin jotain tärkeää. Irlanti ei ole sitä mitä odotin. Ei sinne päinkään. Mutta se on omanlaisensa. Minun tulisi kirjoittaa siitä juuri sellaisena. Ja löytää kaikki ne kauniit rumat asiat. Tässä on ensimmäinen yritys. Tällainen Irlanti on. Ainakin Corkissa.