I'm back.

Olen selkä. Siltä ainakin tuntuu, sillä koko elämä pyörii nyt tuon yhden kehon osan ympärillä. Tai oikeastaan nimenomaan ei pyöri, eikä liiku, sillä kongi on melkoinen. Tänään sitten maailman suurin norjalainen avusti minua selän korjaamisessa. Tyyppi nosti minut ilmaan ja retuutti niin, että varmasti aivan jokainen selkänikama rusahti. Tuska oli melkoinen. Hetkellisesti olin varma, että tältä tuntuu kivulias kuolema. Mutta jäin henkiin. Jalat oli pettää, kun viimein koskivat lattiaa. Huutoni oli kuulunut melko kauas. Jonka jälkeen kyllä selkäkin alkoi taas liikkua. Jumit oli korjattu. Mutta sain silti oksettavan olon koko päiväksi. Onneksi luita ei kuitenkaan murtunut, niin kuin kävi edelliselle, jota kaveri leikkisästi vähän nosteli. Ainakin tuntuu kaikki osat vielä ehjiltä. Se on siis todella iso kaveri, ja vahva.

Sain tänään aivan oikean kirjeen. Paperisen. Ja se ei ollut mikään tyhmä lasku tai mainos, vaan oikea kynällä kirjoitettu pitkä kirje! Voi miten upeaa tuollainen. Miksi ihmiset ikinä lopettivat paperikirjeiden kirjoittamisen? En ymmärrä. Minä haluaisin, että kirjeiden kirjoittelu alkaa uudestaan. 

Ja juuri nyt muistin jotain ihmeellistä. Jotain niin uskomatonta, että iho meni ihan kananlihalle. Yleensä minä aina aamun hämärinä tunteina kirjoitan ne niin sanotut aamusivut. Toisinaan (aika harvoin, mutta kuitenkin) pyydän Universumilta jotain. Se liittyy siihen Salaisuuteen eli kirjaan, josta olen kovin innostunut. Olin jo vähän ehkä unohtanut sen, mutta nyt muistin taas. Pitää vain pyytää, että saa. Halusin taas testata teoriaa, koska en oikein vieläkään usko tuota millään. Olen sillä tavalla itsepäinen. Vaikka onhan noita todisteita jo tullut. Joten juuri tänään minä pyysin jotain. "Rakas Universumi, haluan saada tänään ihanan yllätyksen ihmiseltä, joka pitää minusta. Kiitos!" 

Enempää ei olisi voinut toiveeni toteutua. Tähän taitaa joutua kohta jo uskomaan.