Maata näkyvissä!

En saanut millään unta illalla, joten se tietysti kostautui sitten välittömästä aamulla. Hemmetin aikaero ja aamuherätykset ennen auringonnousua. Töissä sohlasin ja olin hukkua kiireeseen. Ahdistus tuli hyökyaaltona, kun tajusin, että tätä se nyt sitten on. Meidän tehtävä ei ole osata. Meidän tehtävä on yrittää selvittää mitä asiakas haluaa ja päätellä siitä kuka sen mahdollisesti osaisi hoitaa. Se minun eniten vihaamani olotila tietämättömyys on ilmeisesti vallitseva tunnetila useimmilla ja koko ajan. Nyt en kestä. Olen hermoraunio viikossa, se on varmaa.

Jotain hyvääkin aamun järkytyksestä kuitenkin oli. Kun minut heitettiin suden suuhun, se oli kamalaa. Mutta ne kaikki asiat, joista hermoilin edelliset päivät, tuntui nyt aivan lasten leikiltä. Ja aikalailla kaikki meistä on käynyt tämän läpi. Ilmeisesti kenelläkään ei ole mikäänlaista oikeaa koulutusta alalle. Se ei kyllä lohduta minua lainkaan. Voisiko joku heittää sen pelastusrenkaan? Kiskoa minut ylös tästä ahdistuksen aallokosta.

Vaan kuten tavallista, en varmana anna periksi. Hengitän syvään, koska sitäkin pitää nyt opetella. (Uimisesta ei muuten tule mitään.) Sitten otan vähän olutta. Se autta aina. Huomenna on päivä uusi. Huomenna onnistun varmasti paremmin. Vaikka kuljen tänään leuka rinnassa, menen kuitenkin eteenpäin. Ja sitä paitsi, kun on mieli maassa, voi huomata kaikenlaista mukavaakin.

Kesti tovin opia. Mutta nyt jo pärjään. Onneksi Dublin opastaa tien yli kulkijaa.

Tosin vieläkin kyllä vilkuilen vähän joka suuntaan, ihan kaiken varalta.

Siistein "laatoitus" ikinä. Puupiha sai ihan uuden merkityksen.

Ihan tyhmiltä näyttää nuo kuvat harmaalla pohjalla. Haluaisin saada niihin valkoiset reunat, mutta en tiedä miten se tehdään. Paina kuvaa, niin se menee isommaksi, tosin mustalle pohjalle, mutta on sekin parempi kuin tämä näkymä.