25252.

Nauru on kyllä aivan ehdottomasti minun suosikkivatsalihasharjoitus. Nyt on muuten treenailtu paljon. Pääsin varmaankin pahimman pelon yli, kun aloin oppia asioita, ja se auttoi. Ja ehkä siksi vietin eilen sellaisen hyvin nauravaisen päivän. Kaikki asiakkaat olivat mukavia ja varsinkin yhden kanssa nauroin niin, että vedet tuli silmistä. Työ on tosi mukavaa, nyt kun sitä jo vähän osaa. Tänäänkin, vaikka oli tiistai. (Tiistai on viikon kurjin päivä.)

Viikon hienoin ajatus tuli ehdottomasti ruotsalaisen kämppiksen suusta, kun hehkutin miten tykkään työstäni. Olemme samalla työmaalla, tosin eri tiimeissä, mutta jaamme suurimman osan työpaikan kummallisuuksista. Tämä kiteyttää kyllä täydellisesti koko kaiken. "And you are learning so much every day. You don't know what it is you are learning, but you know how to do it!"

Minä olen alkanut myös ymmärtää mitä teen. Inhoan sitä tunnetta, että pitää tehdä jotain mistä ei tiedä mitään. Koittaa vain muistaa mistä pitää painaa, ymmärtämättä miksi siitä painetaan. Joten olen opiskellut omin päin, käyttänyt kahvitauot ja kaiken vapaan ajan muistiinpanojen läpikäymiseen ja uusien tekemiseen. Minulla on sellainen hyvä systeemi. Kirjoitan vihkoon kaikkea uutta, ja sitten etsin selityksen ja yhteyden. Siinä vaiheessa kirjoitan sen koneelle ohjelistaan samalla, kun yliviivaan muistiinpanon vihkosta. Muutama viikko sitten, kun vielä istuin tiukasti Suharin vierihoidossa, toisella puolellani oleva hyvin hiljainen Abraham katsoi puuhaani ja kysy, että mitä minä teen. Muistiinpanoja, minä vastasin. "Mutta sinähän suttaat. Ei silloin jää mitään muistiin."

Repesin.