Ihana Emma lähetti minulle eilen Koreasta biisilinkin. Se on kuulemma tehty meille, minulle ja Toyboylleni. Täytyy sanoa, että Emma oli taas erittäin oikeassa. Kappale sopii kyllä niin täydellisesti tilanteeseen ja ajatuksiin ja kaikkeen. Ehkä tämäkin pitäisi jo ottaa jonkinlaisena merkkinä. Raappana tekee meille oman biisin. Se on jo aika hyvin, vai mitä?
Toyboy on edelleen ilman uutta nimeä. Ajattelin kyllä jo yhtä lempinimeä, mutta se on hyvin merkittävä, ehkä liiankin. Jostain syystä nimi vain tulee toistuvasti mieleeni, kun mietin häntä. Mutta se on vakava nimi, ja me emme lainkaan pidä vakavasta. Mehän ahdistumme vakavasta. Me todennäköisesti ahdistumme jo siitä, että kirjoitan tästä asiasta me-muodossa. Otan siis yhä nimiehdotuksia vastaan. Vaikka toistaiseksi tämä interaktiivisuus ei ole osoittautunut suunnattomaksi yleisömenestykseksi, olen silti toiveikas. Annetaan asian nyt hautua.
Mietin jo sitäkin miten ja mitä pakkaan mukaan matkaan, koska kaappini ja huoneeni on täynnä lämpimiä vaatteita. Niitä joita ei juurikaan Thaimaassa tarvita. Luultavasti lähetän osan Suomeen, tai pidän jonkinlaisen kotikirpputorin ennen lähtöä. Mutta ongelma ei ole ne vaatteet, joita en ota mukaan. Ongelma on ne asiat, joita ilman en voi elää. Minulla oli jo tullessa matkalaukku täynnä purnukoita ja kirjoja, vaatteet olivat täysin sivuosassa. Esimerkiksi minä ihan oikeasti käytän ja tarvitsen näitä kaikkia. Varmasti myös Thaimaassa.
(Kuvasta puuttuu kaksi purnukkaa, jotka olivat unohtuneet laukkuun.)
Kirjoja on vain kaksitoista. (Plus ne kahdeksan muistikirjaa, joihin kirjoitan. Ja kolme sanakirjaa.) Miten tässäkin nyt näin kävi? Milloin minusta tuli tyttö, jolla on purkkeja?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti