26 aamua. Koko aikaa on turha laskea, mutta koska pitää aina herätä töihin neljältä, niin se on jo jonkin arvoista. Viikonloppuisin ja vapaapäivinä saa nukkua ja tehdä mitä haluaa, joten sellaisista ei ole niin harmia. Vapaalla on kaikkia ihan OK juttuja. Ei niitä päiviä tarvitse laskea. Aamukampa on vain työpäiville.
Ahdistuskertoimet ovat olleet tänään taas katossa. Töissä pärjään vain nippa nappa, salilla ei mikään onnistunut ja tuntuu, että vastoinkäymiset on nyt kyllä ihan täysillä kimpussa. Mutta siihen on ihan oikea syy, sellainen yhden ihmisen elämää suurempi. Olen jaksanut olla iloinen 86 päivää ( +/- 2 ) mutta nyt tuntuu, että Dublin alkaa ottaa yliotteen.
Meditoin eilen pitkästä aikaa. Se on täällä kamalan vaikeaa, kun on kämppiksiä ja pahviseinät. (Eikä sellainen oikein millään uppoa tähän kulttuuriin, saati seuraan.) Mutta nämä hifikupit taitavat pelastaa minut. Täytyy vain koittaa soveltaa ja keksiä väliaikaisia ratkaisuja, joka tämä tietysti onkin. En melkein malta odottaa, että pääsen istumaan rannalle ja voin vain kuunnella aaltoja. Sen parempaa meditaatiopaikkaa ei olekaan.
Tein tänään pienen teon, mutta sellaisen merkittävän päätöksen. Seurasin tunnetta ja toimin. Ja se kyllä helpotti vähän. Eilinen vaikutti siihen aika paljon. Minun pitää ihan selvästi meditoida enemmän. Ja piirtää. Se oli kovin vapauttavaa, piirtelin ensimmäisen kerran täällä Irlannissa ollessani vasta eilen. Muistaakseni. Sen hirviölaitteen piirsin kyllä jo aikaisemmin, mutta se oli ihan eri motiiveista. Tämä oli energiavirtaharjoitus. Piirsin taulun. Pienen, mutta kuitenkin. Omituisen, mutta kuitenkin. Ja nyt kuuntelen oopperaa.
Ellen täysin väärässä ole, niin Salarakas on tänään taas vanhentunut vuodella. Eli ihan älyttömän paljon rakkautta ja onnea siihen suuntaan! Ja tähän oikea sydän.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti