Meri.

Went to Bray to pray. En siinä kirkollisessa mielessä, mutta jonkinlaista ajatusten nollaamista oli havaittavissa koko päivän. Oli vähän mieli maassa lähtiessä, mutta onneksi seura oli iloisen piristävää. Kupu-kaveri ja se maailman suurin norjalainen (joka sai matkalla nimen Tankki) lähtivät mukaan. Ja sitten kun viimein näin junan ikkunasta sinisen kimaltelevan maiseman, niin se oli siinä, ilo palasi elämääni. Minä niiiiin rakastan merta. Olen sen kai jo sanonut tuhat kertaa, mutta näin taas todistin väitteen ainakin itselleni. Kivet ja vesi. Mikä niissä voikin olla niin kiehtovaa? Minun kotiplaneetalla täytyy olla paljon molempia, koska niitä niin kovasti aina kaipailen. Sitten, kun pääsin rannalle istumaan, en ollut itsekään kestää sitä riemua. Tällä kertaa en tuonut mukanani kotiin kovin montaa kiveä, mutta se olikin kiellettyä, kuten myös polkupyöräily. Yhden golf pallon löysin myös.

Matka ei olisi ollut minunlainen, ellei olisi taas ollut pakko kivuta jonnekin helvetin korkealle. Rannalta katsottuna jossain kaukana kukkulan päällä näkyi pieni risti. Ajattelin, että sinne varmasti menee joku kiva kiipeilyreitti, josta pääsee helposti ja näppärästi kulkemaan. Huipulle oli siis päästävä. Lähdin reippaana seuraamaan ihmisiä jonkinlaisen rämeikön läpi. Onneksi minulla oli ne kalliit vedenpitävät ja muutenkin hyvät rämeikössärämpimiskengät. Muuten olisi tyssännyt matka siihen ensimmäiseen nousuun. Vilkaisin ylöspäin, ja se risti oli siinä ihan lähellä. Kuitenkin matka vain jatkui. Pikkuhiljaa risti alkoi näyttää aika isolta. Ja sitten huomasin, että siinä sen juurella oli jotain pieniä hahmoja. Ihmisiä. Kuinka helvetin suuri se risti on?! Sen täytyi olla siis vielä kamalan kaukana, jos ihmiset ovat noin pieniä. Mietin hetken, että käännynkö takaisin, mutta en vain voinut antaa periksi. Ei puolivälissä voi kääntyä ympäri. Vaikka arvasin, ettei siellä ylhäällä olisi yhtään mitään muuta. Olin oikeassa. Siellä oli vain huohottavia ihmisiä ja yksi koira.

Takaisin päin tullessa ajattelin Toyboyta. (Oikeastaan ajattelin koko päivän, mutta erityisen paljon juuri silloin.) Edellinen huono keskustelu on vaivannut minua. Ja sitten näin tämän. Joku oli raapustanut puuhun rakkauttaan. Jostain syystä halusin tehdä samoin. Mutta hippinä minun on vaikea vahingoittaa puita sillä tavalla. Joten se jäi sitten tekemättä. Ehkä ajatus on tärkeintä.

Lauantai oli hyvä päivä. Hyvää seuraa ja hyvä sää. Se on iso juttu Irlannissa. Ja oikeastaan ihan missä tahansa. Tämän päivän pyhitän ajattelulle. Tulevaa pitää nyt vähän miettiä uudestaan, tehdä suunnitelmia ja päätöksiä. Ja ehkä käydä IKEAssa.