Päivä.

Olikohan se Horsti kun sanoi kerran risteilyllä, että "Ruotsissa on kaikki paskaa, paitsi kusi." Tuo lause on tullut mieleeni täällä nyt monta kertaa. En ole niinkään miettinyt Ruotsia, vaan tätä nykyistä paikkaani. Välillä tuntuu, että tuo lause sopii tänne kuin nyrkki silmään. Ja selvästi Dublin on tehnyt minusta myös vaimonhakkaajan, vaikka eihän tuo vertaus kyllä erityisesti silmän sukupuolta määritä. En kuitenkaan yhtään pidä tuosta sanonnasta.

Opin lopulta muotoilemaan kysymykseni kolikolle, joka neuvoi minua lähtemään kohti keskustaa. Niinpä vietin tiistaisen vapaapäivääni kiertelemällä keskustaa. Tutustuin yhteen nähtävyyksistä ja maistoin mm. kaupungin parasta kaakaota. Maistui kyllä ihan tavalliselle. Mikä tietysti kertoo vain maan tasosta. Paras ei täällä ole läheskään aina kovin hyvää. Yhä ihmettelen tämän maan ankeutta. Jopa kauppoihin levinnyt joulu kertoo siitä. Koristeet ovat pääasiassa niin mauttomia, että oikein pelottaa tuleva. Aivan kuin olisin tipahtanut 80-luvulle, mutta ei sille jonka olen kerran elänyt, vaan jenkkien korniin överiällötykseen. Inho nousee kurkkuun.

Katselin päivällä ihmisiä. Joku tässä kuvassa on pielessä. Vanhojen ihmisten kasvoilta voi lukea sen huolen. Minkälaiseksi tämä maa on mennytkään... Ja jopa hirmu nuorten silmissä on toivottomuus. Ei ole häävit tulevaisuudenkuvat. Kaikki siinä välillä ovat vain turtuneita ja välinpitämättömiä. Se tuntuu minunlaisesta, ylivälittävästä ihmisestä tosi pahalta. Mutta olen jo ylittänyt puolivälin. Se lohduttaa jollain tasolla. Pari kuukautta kun vielä jaksaa... Kyllä se siitä. Minulla on jo nyt sellainen tunne, että muutamia näistä ihmisistä tulen kyllä kaipaamaan tosi paljon. (Ja muutamia en ollenkaan.) Eli onhan täällä hyvääkin. Mutta kai se kertoo jo jotain, että parasta tässä maassa ja kaupungissa on suomalaiset työkaverit ja pohjoismaiset kämppikset.

Kokemuksena tämä reissu on kuitenkin ollut aivan mahtava. Ja kuten sanottu, vielä olisi puolet jäljellä. Siinä ajassa ehtii vielä jos vaikka mitä.