Rakkaus.

Ei siitä kauan ole, kun tuskailin kaverille omaa elämääni. Että juuri kun on saanut kaikki palikat paikalleen, niin miksi se pitää sitten itse omatoimisesti käydä sotkemassa. Entinen minä olisi vajonnut epätoivoon ja manannut. Mutta tämä uusi minä jaksoi silti uskoa hyvään ja siihen, että universumi antaa sen mitä pyytää, ja että vetovoiman laki toimii. Välillä elämään tarvitaan kaaosta. Vain sillä tavalla voi syntyä jotain upeaa.

Juteltiin tänään Toyboyn kanssa. Kaikki nämä viimeaikaiset hämmentävät tapahtumat olivat aiheuttaneet kaaoksen, josta saatiin aikaiseksi jotain aivan ihanaa. Nyt voisin sanoa olevani hyvin onnellinen. Ja sanonkin. Ja sitten heti siihen perään, että minulla on maailman ihanin poikaystävä.

Ja tässä on norppa, jonka tapasin eilen. Niitä oli useita, mutta vain tämä vilkutti meille. Kuski oli varma, ettei niitä nähtäisi, se on kuitenkin harvinaista ja epätodennäköistä. Minä taas olin aivan varma, että norppia näkisin, koska se oli ainoa syy koko reissuun. Olin siitä niin varma, etten edes yllättynyt, kun mokomat pökäleet sitten köllöttelivät siinä ihan vieressä. Ne olivat kyllä hienoja. Kuvassa on siis meri, eikä mikään tyhmä eläintarhan allas. Se on aito luonnonnorppa.

Jännä miten asiat voivat olla ensin hyvinkin sekaisin, ja sitten ihan yhdessä hetkessä kaikki on täydellisen selvää. Kaikki valinnat käy järkeen ja tietää olevansa menossa oikeaan suuntaan. Minun suunta on tänään (enemmän kuin koskaan aikaisemmin) Toyboyni luona. Rakkaus, mikä ihana syy.