Teema.

Otin ihan kokonaisen vapaapäivän itselleni. Minun ei tarvitse mennä minnekään, eikä varsinaisesti edes tehdä mitään. Saan kirjoittaa ja pestä pyykkiä ja kuunnella musiikkia ja vain mynnistellä koko päivän. Aika mahtavaa. Harvinaista herkkua.

Alkoi taas kiristää. Ei mistään tietystä syystä, mutta se on yleensä hyvä merkki siitä, että tarvitsen hetken omaa aikaa, ja että pitää kirjoittaa. Joten päätin käyttää nyt yhden vapaani, ilman mitään sen suurempaa syytä. (Toiaalta, se on kyllä minulle aika suuri syy. Oikeastaan suurin kaikista.)

Viikko oli aika raskas ja tapahtumarikas. Melkein jo itkin yksi päivä, kun ahdisti niin kovasti oma osaamattomuus, ja kun siitä sitten vielä vi***illaan, mutta huulta purren pidin mielipahan sisälläni. Pääasiassa kuitenkin töissä on hillittömän hauskaa. Minä aina nauran asiakkaille. En tietenkään sillä tavalla ivallisesti, vaan koska he ovat yleensä niin hauskoja. Yksi herra uhkasi kolme kertaa saman puhelun aikana heittää tietokoneensa ikkunasta. Minä tietysti koitin luoda uskoa kaveriin, ettei nyt kuitenkaan ihan vielä luovuttaisi. Yhdessä päätimme pitää tämän Plan B:nä. Tietokonekin oli tästä tyytyväinen. Jotkut kyselee kuulumisia odotellessaan koneen käynnistymistä, jotkut kyselevät Irlannin säästä. Useimmat kuitenkin hämmentyvät kuullessaan, että olemme Dublinissa.

Kävin Suharin ja Abrahamin kanssa Guinnessin vanhalla tehtaalla. Tällä kertaa ihan oikeasti päästiin tehtaalle asti. Se on museo, joka kertoo hyvin tarkasti tuon oluen syntyhistoriasta ja tekotavoista. Täytyy sanoa, että tässä asiassa nämä irlantilaiset kyllä onnistuivat. Yleensä täällä on asiat kerta toisen jälkeen osoittautuneet pettymykseksi. Mutta tämä ei. Tähän paikkaan on panostettu. Minut opetettiin kaatamaan täydellinen Guinness tuoppi, ja sain siitä ihan todistuksen. Tuo kaatamani olut myös maistui hyvälle vaikka en kyllä usko, että minulla oli paljoakaan tekemistä asian kanssa. Joten meidän KS-kerho oli kierrokseen hyvin tyytyväinen. Osteltiin myymälästä Guinness tuotteita. (Ei olutta, tämä oli ihan oikeasti myymälä, eikä baari.) Ostin kynän, jonka sisällä liikkuu Guinness tuoppi, ja pussukan. Niitä on minulla jo useita, mutta ei juuri tuollaista. Ja koska niitä purnukoitakin on niin monta, niin ostokseni oli mielestäni hyvin perusteltua.

Mutta iltahan ei loppunut tähän. Ulos päästyämme Abraham kysyi, että otetaanko taksi vai kävelläänkö, johon Suhari vastasi: "Vai otetaanko hevonen?" Ja niinhän siinä sitten kävi. Köröttelimme hevosella Temple Bariin. (Se on se kuuluisa baarien ja myymälöiden keskittymä.) En ole koskaan käynyt Hard Rock Cafessa syömässä, mutta uskoisin, että varmaan kovin moni muukaan ei ole mennyt sinne hevosella. Tarjoilija kävi lukemassa muistiinpanojani olkani yli ja kun sitä ihmettelin, hän kertoi olevansa kirjailija. Meille löytyi heti yhteinen sävel. Hän piti ideastani matkustaa kaikkiin i:llä alkaviin maihin. Kaveri itse matkustaa ja kaataa naisia, ja kirjoittaa siitä. Sovimme, että tapaamme vielä uudestaan, tosin ei ollenkaan siinä kaatomielessä. Jos kiinnostaa lukea kaverin tekstiä, niin tätä kautta pääset alkuun.

Minä keksin juuri teeman tälle blogilleni. Sitähän olen miettinyt jo monta kertaa. Tämä on Hyvän mielen blogi! Vaikka sisältö onkin ihan mitä tahansa, niin tarkoitukseni on kuitenkin joka kerta tuottaa hyvää mieltä kirjottaessani. Joskus onnistunkin siinä. Iloa ja naurua ja hyvää mieltä. Siinä se on. Sain teeman!