Pääsin hengissä perille. Matka oli pitkä, matkustin komerosta komeroon lähes 20 tuntia. Ensimmäinen pysäkki oli Pariisi, jossa yritin selvittää matkalaukkuni tulevaisuutta. Irlannin päässä poika sanoi, että laukku matkaa varmasti Malesiaan asti, mutta että siitä eteenpäin hän ei uskalla luvata mitään. "Tee jotain sitten Pariisissa." Halusin laukkuni perille saakka, joten neuvottelin Pariisissa erään ranskalaisherran kanssa. Mies naputti ja mumisi ranskaksi, ja lopulta sanoi, että laukku saattaa tulla nyt perille saakka.
Elämäni ensimmäinen pitkä lento meni yllättävän kivuttomasti. Topi niskan takana ja peitto päällä tarkeni hyvin. Katsoin ja kuuntelin elokuvia, mutta pääasiassa kuitenkin nukuin. Malesiassa minulla oli tunti aikaa löytää laukku ja lähettää se uudelle matkalle, saada oma bording pass ja löytää oikea portti. Mahdoton tehtävä. Päätin uskoa siihen, että asiat kyllä järjestyvät, enkä hötkyillyt ollenkaan. Kun tulin koneesta, portilla odotti mies "Koh Samui" kyltin kanssa. Mies tavasi nimeäni kömpelösti, kun kävelin häntä kohti. Hän antoi minulle käsin kirjoitetun bording passin ja sanoi mihin suuntaa pitää mennä. Kerroin, että matkalaukkuni pitäisi jostain hakea... "Minä tein sen jo, kaikki on valmista." Teki mieli halata tuota ihanaa miestä. Olin niin väsynyt, että melkein pääsi itku. Pääsin perille siis hyvin sujuvasti. Laukku ei ehtinyt sitten kuitenkaan samaan koneeseen, mutta osasi kuitenkin oikeaan paikkaan sitten seuraavana päivänä.
Minulla on vielä se yksi lista kesken. Kamalan vaikea keksiä näitä asioita, mutta olen luvannut, joten pinnistän loppuun saakka. Olen jo todistanut itselleni, että pystyn ihmeellisiin asioihin, kun vain en anna periksi. Välillä se on täysin turhaa ja tyhmää (kuten nyt) mutta siitäkin huolimatta.
Miksi pidän Irlannista, no 19:
BANANA PARADISE. Ostelukeskittymän yhdestä bagelipaikasta sai ostaa Irlannin parasta smoothieta. Se oli pinkkiä, kylmää ja sairaan hyvää.
Miksi pidän Irlannista, no 20:
ITIKATTOMUUS. Huomasin vasta aivan viime päivinä, että Irlannissa ei juurikaan ole itikoita. Jouluaattona työpaikalla oli yksi kärpänen ja yksi itikkaa. Se oli ensimmäinen, jonka tapasin koko reissulla.
Miksi pidän Irlannista, no 21:
TAKSIKUSKI. Viimeisellä matkalla kuskini kyseli mihin olen menossa (siis sen jälkeen, kun hän on vienyt minut lentokentälle) ja miksi. Yhtäkkiä hän alkoi avautua siitä, kuinka vaimo oli jättänyt hänet nuoren miehen takia. Ja että hän ajoi yöt taksia ja päivällä hoiti heidän lapsiaan. Rankkaa oli, mutta hän kyllä pärjäsi. Tämä keskustelu kiteytti koko Irlannin. Äänen apaattisuus. Tämä mies oli niin lyöty. Koko maa on niin lyöty. Mutta silti he yrittävät.
TAKSIKUSKI. Viimeisellä matkalla kuskini kyseli mihin olen menossa (siis sen jälkeen, kun hän on vienyt minut lentokentälle) ja miksi. Yhtäkkiä hän alkoi avautua siitä, kuinka vaimo oli jättänyt hänet nuoren miehen takia. Ja että hän ajoi yöt taksia ja päivällä hoiti heidän lapsiaan. Rankkaa oli, mutta hän kyllä pärjäsi. Tämä keskustelu kiteytti koko Irlannin. Äänen apaattisuus. Tämä mies oli niin lyöty. Koko maa on niin lyöty. Mutta silti he yrittävät.
Miksi pidän Irlannista, no 22:
Kaikki loppuu aikanaan. Minä selvisin neljä kuukautta maassa, josta en oppinut pitänyt juuri ollenkaan. Sen sijaan opin todella paljon itsestäni. Monenlaiset harhakuvitelmat monenlaisista asioista rapisivat pois. Se on hyvä asia, laitetaan sekin Irlannin piikkiin. Muutoksen vuosi, melkoisia muutoksia.
Uuden vuoden kunniaksi uudistin vähän blogia. Hieman vielä työn alla, en saa tuon kuvauksen tekstiä vaihdettua valkoikseksi, vaikka se on laitettu valkoiseksi... Mutta pikkuhiljaa. Tästä tulee hieno vuosi!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti