Miniloma.

Toyboy lähti viisumimatkalle Malesiaan. Koska minä en viihdy ihan mielettömän paljon siellä viidakossa, en halunnut jäädä sinne yksin. Varsinkin, kun naapurissa asuu älyllisesti viisivuotiaan tasolla oleva kikattava paikallisen mafian edustaja. Kaveri on ilmeisesti tyhmä kuin saapas, mutta on siitä huolimatta onnistunut haalimaan ympärilleen äkkipikaisia ystäviä, jotka nimittävät häntä pomoksi. (Tästä voisi melkein päätellä, että nämä ystävyydet on ostettu.) Joten minäkin lähdin minilomalle.

Varasin hotellin jo etukäteen, koska en halunnut jättää mitään sattuman varaan. Pakkasin rinkan äärimmilleen, koska olin menossa kahdeksi yöksi naapurikylään. Toyboy pakkasi minirepun vajaaksi, koska on menossa samaksi ajaksi toiseen maahan. Nauratti - naiset ja niiden tavarat. (Huomaa ironia. Minä en ole sellainen nainen.)

Matka Lamaille oli hauskin pitkään aikaan. Minä käytännössä nauroin ääneen koko mopomatkan. Koko se asetelma oli niin käsittämätön. Ensinnäkin jo se, että minulla oli rinkka selässä skootterin takapenkillä. Se herättää hilpeyttä joka kerta. (Siis ihmisissä, jotka näkevät meidät.) Mutta tietysti juuri tänä aamuna alkoi sataa vettä. Joten minä vedin Irlannista tuomani sateenkestävän takin päälleni, köytin itseni kiinni rinkkaan ja vedin hupun tiukasti päähän. Toyboy sen sijaan haki itselleen paikallisesta Siwasta (jota täällä kutsutaan nimellä 7-eleven) sadeviitan. Sellaisen somasti purppuraisen. Olimme aikamoinen näky siis jo lähtökuopissa. Ensimmäisen kaasutuksen jälkeen sadeviitta oli täyttynyt ilmasta, ja Toyboy näytti michelin mieheltä. Sen lisäksi viitta lepatti niin raivokkaasti, että oli täysin mahdoton kuulla mitään muuta. Koska huppu teki kuskista lähinnä sokean, Toyboy luopui siitä hyvin pian. Tästä johtuen se lepatti raivoisasti nyt niskassa liimautuen minun naamaan. Jos märkä muovirätti hakkaa naamaan ja rätisee koko matkan, mitä siinä voi tehdä muuta kuin pitää lujasti kiinni ja nauraa hysteerisesti? Minä en ainakaan keksinyt mitään muuta. Mutta päästiin perille. Toyboy nousi mopon kyydistä naama kuravettä valuen, ja katsoi minua sellaisella "syö lääkkees"-ilmeellä. Minua nauratti edelleen. 

Hotelli on mukava. Minun huoneessa on ikkuna, mutta valitettavasti sen näkymä on hotellin käytävälle. Ei sillä että siitä katselisin, koska voin yhtä hyvin kävellä hotellin ovesta ulos, ja mennä tien yli baariin (jossa nyt olen), jonka takapihalla on meri. Sen lähempänä meri ei voisikaan olla, aallot tulee lähes rappusille asti. Nyt minä istun keinussa. Swing Barissa on ihan oikeasti keinuja ympäröimässä koko baaritiskiä. En voi uskoa tätä, en vain voi. Mutta kaikki on totta. Muistui taas mieleen ystäväni Sarin sanat vuosien takaa: "Ilona, sä elät sun unelmaa!" 

No niin teen!