Thaimaa.

Päätin Irlannissa, että tammikuussa minun ei tarvitse tehdä mitään muuta, kuin kirjoittaa ja levätä. Tätä vuotta on nyt mennyt melkein viikko, mutta vielä en ole ehtinyt tehdä oikein kumpaakaan.

Sani kyseli, että minkälainen on ensivaikutelma Thaimaasta. En osannut vastata mitään. Tänne tulo oli toki jännittävää, olen ensimmäistä kertaa Aasiassa, mutta jotenkin nämä ensimmäiset päivät ovat menneet totutellessa siihen ajatukseen, että olen viimein poikaystäväni kanssa samassa maassa. Hyvin erikoinen tunne. Tämähän on melkein kuin lähtisi sokkotreffeiltä alttarille. Ensin ei edes nähdä neljään kuukauteen ja sitten yhtäkkiä asutaan saman katon alla... Ihan pelkkä oleminen on ollut opettelua, kaikki on niin uutta, etten ole muistanut keskittyä Thaimaahan ollenkaan.

Mutta jos nyt jotain kuitenkin koitan kertoa. Thaimaahan sopii Kupu-kaverin ikimuistoinen lause alkusyksyltä: "On niin kuuma, että kaikki liimautuu ihoon kiinni, paitsi miehet." Täällä on siis mukavan lämmin. Jostain syystä kehoni reagoi lämpötilan muutokseen omituisella tavalla - minua paleltaa. Ehkä keho muistaa vielä neljän kuukauden horroksen, ja siitä syystä viluilen. Toyboyta kyllä naurattaa tämä, minä palelen tropiikissa. Onneksi tuli ne untuvatossut mukaan.

Majailen siis saarella nimeltä Koh Samui. En muista mikä tämä kaupunki/kylä on nimeltään. Toyboy osaa täällä liikkua, joten minun ei tarvitse miettiä tuollaisia asioita. En varmasti eksy. Istun vain tyytyväisenä mopon takapenkillä ja katselen ohi viliseviä kojuja ja hotelleja ja palmuja. Olen päässyt kahlaamaan aaltoihin jo muutaman kerran. Se on ollut aina yhtä mahtavaa. Voi taivas miten minä rakastan merta! Tätä kyllä kannatti odottaa.

Ensimmäisen hostellin (tai mikä lie majatalo se nyt olikaan) huone oli pimeä ja haisi homeiselle. Viereistä taloa purettiin aamusta lähtien, joten melukin oli melkoinen. Välillä tuntui, että ikkunasta puolen metrin päässä olevan seinän kappaleita tulee sisälle asti. Mutta kyllä vain onnistuttiin sielläkin nukkumaan päiväunet, siinä melussa. Ilmeisesti kaikkeen tottuu, jos on tarpeeksi väsynyt. Tämä toinen hostellin on huomattavasti parempi, täällä ikkunoista näkee ulos, ja meillä on jopa parveke. Telkkarista näkyy italialainen kanava. Mutta täälläkään ei päivisin kovin rauhallista ole, sillä taloa puretaan. Juu, tätä samaa taloa. Saatiin vaihtaa huonetta, koska seinä takaa kuului niin julmettu ryske aamusta asti. Kyllä se tänne toiseenkin huoneeseen toki kuuluu, mutta ainakaan ei tarvitse pelätä, että joku lyö epähuomiossa lekalla seinän läpi.

Ruoka on hyvää. Sää on hyvä. Seura on hyvää. Täällä suihkusta tulee kerralla riittävästi vettä. (Irlannissa ei tullut.) Olen virkannut yhden suojuspussukan. Nähnyt livenä elämäni ensimmäisen kerran ravun ja kaksi torakkaa. Ilmeisesti murtanut jalan (ihan vähän vain, hiusmurtumaa ei oikeastaan edes lasketa.) Ottanut päiväunia ja mynnistellyt. Kaikki on siis hyvin.

Ellen nyt aivan väärässä ole, niin tänään on loppiainen. Oikein hyvää sellaista siis kaikille! Tällainen ajatus vielä tähän loppuun, tuli vastaan joku aika sitten:

No matter how long it takes, true love is ALWAYS worth the wait.

P.S. Kaksi pientä tummaa poikaa kurkistelee parvekkeelta sisään tänne meidän huoneeseen. Asustavat naapurihuoneessa. Hmm... Pitää muistaa laittaa verhot kiinni, kun menee nukkumaan.