Paniikki.

Sain yöllä elämäni ensimmäisen paniikkikohtauksen. Siis ihan oikean. Se oli pelottavinta mitä minulle on koskaan aikuisiässä tapahtunut. Ja minä heräsin siihen, sen laukaisi uni. En tiennyt että sellaista voi edes tapahtua.

Sain unessa jonkin kamalan allergiakohtauksen, koska minun niskaan pistettiin jotain "vastamyrkkyä" lentokentällä, kun olin lähdössä maasta. Se aine aiheutti allergiakohtauksen, ja jalkoihini tuli jotain omituisia paiseita. Tuntui etten saanut henkeä ja aloin huutaa, mutta ääntä ei tullut. Yritin mennä makuulle, mutta en pystynyt. Siinä vaiheessa heräsin, mutta en silti vieläkään pystynyt liikkumaan. Herätin Toyboy ulinallani, kun yritin huutaa apua, mutta en pystynyt puhumaan. Koko kroppa oli puutunut ja kihelmoi, silmissä sumeni, enkä saanut henkeä. En pystynyt sanomaan mitään pitkään aikaan. Kuulin ja näin koko ajan kaiken, kun Toyboy tuli luokseni ja yritti kysellä, että mihin sattuu. Sitä kesti muutaman minuutin, en pystynyt hengittämään enkä liikkumaan.

Paniikkihäiriötä sairastava kaverini on kerran kuvaillu tuota kohtausta niin, että sitä tuntee kuinka kehon jokainen solu yrittää mennä eri suuntaan, mutta ei voi liikkua. Se yöllinen kohtaus tuntui täsmälleen tuolta. Kesti pitkään ennen kuin hengitys tasaantui ja pystyin taas liikkumaan. Lopulta nukahdin uudestaan. Sanon aina, että pärjään kyllä yksin, mutta nyt olisin kyllä tarvinnut jonkun lähelleni ja pitämään kädestä kiinni. En muista milloin olisin pelännyt noin paljon. Mutta selvisin hengissä.

(Virallisempaa tietoa paniikkikohtauksista tässä.)