Joulun jälkeen ei tapahdu mitään.

Huh huh. Menihän se joulu viimein. Huomenna on taas arki ja tavalliset puuhat. Kamalan vaikeaa tällainen monen päivän paikallaan oleminen. Mutta selvisin.

Löysin taas vahingossa jotain aivan ihmeellistä. Etsin aikani kuluksi ihan muuta, mutta onneksi meni pieleen se homma. TÄMÄ on aivan mahtava! Tuollainen älyttömän nätti pieni tyttö, tanssii ja soittaa hirmu hienosti tuota vaikeaa soitinta. Kuulostaa muutenkin hyvältä, ainakin minun korvaan. Tai molempiin. Jotenkin on vähän eri meininki, kuin sillä keinotekoisella Lindalla, vaikka periaatteessa molempien tehtävä on soittaa viulua ja näyttää hyvältä. Tämä onnistuu kyllä huomattavasti paremmin. Kovasti on minun makuuni. Sitä paitsi minä haluan tuollaisen tukan. Olen nyt jotenkin aivan ihastunut tuohon olentoon.

Virkkasin tänään puolikkaan kaulaliinan. Täytyy käydä hakemassa lisää lankaa. Koska lanka on juuri se asia mitä minulta puuttuu... (Huomaa itseironia. Okei, ei se oikein toimi kirjoitettuna.) Mutta koska näyttää siltä, että en ihan välttämättä kaulaliinoja enää tarvitse ainakaan lähiaikoina, niin ajattelin tehdä yhden sellaisen Huone 13 putiikkiin. Aikani kuluksi. Koska meillä oli joulu.

Unirytmi on sekaisin. Tavarat ovat sekaisin. Mutta nyt minä kuitenkin tiedän tosi tarkkaan mitä olen tekemässä. On sellainen sisäinen tyyneys ulkoisen myrskyn keskellä. Minulla on tosi pitkästä aikaa selkeä suunta ja tavoitteet. Visiot ovat niin suuria, että itseänikin vähän jo pelottaa. Ja tosi hyvä niin.

If your dreams don't scare you they aren't big enough.

P.S. Huomasin juuri, että tuo viulunsoittaja näyttää kyllä vähän minun Emmalta. (Vaikka Emma onkin tukeva ystäväni, niin fyysisesti hän on kuitenkin tosi pieni.)