Pussukka.

Seth kirjoitti blogissaan lauseen, joka jäi mietityttämään.

As creators, our pursuit of perfection might be misguided, particularly if it comes at the expense of the things that matter. 

Tunsin heti piston rinnassani. Tuo on juuri se syy, miksi moni juttu jää kesken. Jos joku tekele ei ole täydellinen, minä en kelpuuta sitä. Vaikka todellisuudessa se olisi melko hyvä. (Ja usein se "melko hyvä" on muiden, mahdollisten asiakkaiden, mielestä todella upea.) Ja vaikka melko hyvä on minunkin mielestäni paljon parempi, kuin ei ollenkaan yhtään mitään.

Virkkasin eilen passipussukan. Sellainen on hyvä olla olemassa kun matkustaa. Ja melkein aina teen sellaisen uuden, kun matkaan lähden, koska se edellinen on kadonnut tai mennyt rikki tai jotain muuta sellaista. (Tai esimerkiksi koska "se ei ole tarpeeksi hieno"... Tuollainen ajatus tuli nyt jostain syystä mieleen.) Edellinen pussukka, se Aasia reissulla mukana ollut, taisi mennä kaupaksi kirpputorilla. Tästä uusimmasta tuli hieno, mutta vain koska en antanut periksi. Aikaa sen tekemiseen tuhrautui aivan liikaa, koska kiinnitin reunat kolmeen kertaan. Ja se ei tarkoita, että reunat olisivat nyt erityisen lujasti kiinni. Purin aina siinä välissä. Joskus sitä ei vain onnistu kerralla. Mutta nyt se on hieno. Minä olen tyytyväinen, joten viilailu kannatti.

Näin uuden vuoden ja kodin ja työn kynnyksellä olen pohdiskellut paljon asioita. Tehnyt sellaista itseinventaariota. Jossain koulutuksessa kehoitettiin tekemään sellainen. Se kuuluu kyllä tähän vuodenaikaan muutenkin, sillä vuoden lopussa on aina ollut tapana pohtia tekemisiään vuoden ajalta. Ajattelin tehdä tänä vuonna ihan sellaisen koosteen itselleni. Reflektoin määrätietoisesti tapahtumia. Missä onnistuin, missä en, missä kävin, missä ei olisi kannattanut käydä, mitä tein ja mitä opin. Mutta ihan jo näiden alustavien pohdintojen perusteella voin kyllä sanoa yhden asian.