Muutos.

Jatkoin eilen Jim Rohnin kuuntelemista. Löysin kokonaisen koulutuksen netistä ja jäin siihen ihan koukkuun. Ihmeellistä kyllä, että minä maltoin olla paikallani niinkin monta tuntia. Välillä toki ote herpaantui ja huomasin laittavani pyykkiä kuivumaan tai kerääväni asioita lattialta, mutta tuota nauhoitusta sai aina peruutettua.

Joka tapauksessa, tuo koulutus jotenkin osui niin isosti, että ahdistuin. Olen muka oppinut ja kehittänyt itseäni jo monta vuotta ja nyt sitten huomasin, että olen tehnyt sen ihan väärin. Paska. Periaatteessa oikeita asioita, mutta väärällä tavalla. Arvaa miten syletti, kun sen nyt viimein huomasin? Kun tajusin, että kaikki nämä pyrkimykset päästä pois täältä, ovatkin olleet aikalailla turhia. Yhtä turhia kuin lopputulos, toistaiseksi. Pitäisi silti olla onnellinen, että nyt sitten viimein oivalsin tämän. Tietysti olenkin. Se vain vaatii suuria muutoksia. Ensin pieniä, mutta niitäkin niin pitkään, että suuria muutoksia alkaa tapahtua. Ja sitä samaa pitää jatkaa yhä vain. Huomaan olevani aikamoisen haasteen edessä. Nyt siis sellaisen oikeanlaisen.

Omituisinta tässä oli ehkä se, että olen kyllä tiennyt tuon kaiken kuulemani jo ennestään. Jim itsekin sanoi tuolla jossain vaiheessa koulutusta, ettei hänellä ole mitään uutta kerrottavaa. Hän on vain tullut muistuttamaan siitä mikä on ollut aina. Sama vanha viisaus tuli taas vastaan. Se mikä on, on.

Mietin mitä minä tein silloin, kun meni paremmin. Ja mitä teen nyt. Sellaista itsensä tutkiskelua ulkopuolisen silmin omin silmin. Aika jännästi huomasin eniten pieniä asioita. Kuten kuulokkeet ja musiikki. Silloin kun kirjoitin kirjaa, olin tehokas ja sain aikaan. Se oli rankka ja aikaa vievä projekti, mutta minulla oli systeemi. Minä heräsin, tein kahvia, laitoin musiikin soimaan, kupit korville ja sitten vain kirjoittamaan. Ensin blogia ja sitten kirjaa. Ja tein sitä joka päivä. Kirjoittaminen sai minut hyvälle tuulelle. Aikaansaaminen sai minut pitämään itsestäni.

Kun tänä aamuna avasin koneeni huomasin, että minä olen poikennut hyvistä rutiineista. Jo pitkän aikaa herätessäni minä olen avannut Facebookin. Saatoin kuunnella jotain leffaa tai sarjaa. Puuhastella saamatta mitään aikaan. Ja se ei edes tuntunut kivalta. Eli mokasin! Oli helppo vedota siihen, että kirja on valmis. Ei ole mitään kirjoitettavaa enää. VOI URPO! (Nyt saatte painaa urpotäppää vaikka jokainen.) Jos ei ole kirjoitettavaa, niin mitä jos aloittaisi kirjoittamaan? Sitten olisi. Koska sitähän se kirjoittaminen on. Ensin ei ole mitään, mutta sitten kun kirjoittaa, niin kohta on tekstiä. Hyvin yksinkertaista.

Joten tänään minä keitin kahvia, avasin blogin ja laitoin musiikin soimaan kuulokkeista. Ja näin paljon sain suollettua tekstiä ihan tuosta vain. Luulen, että täällä on jossain seassa myös ihan viisas ajatus. Ja arvaa mitä? Tuntuu paljon paremmalle!