Aamutuiman lähtövalmisteluja.

"Lauri vakoili sinua" ilmoitti Facebook aamulla. Mainoksen mukaan Lauri on melkein naapurini. En uskaltanut painaa sitä linkkiä, vaikka ihan miellyttävästi hän kuvassaan kyllä hymyilikin. Mutta ymmärtääkseni naapuruus tarkoittaa jonkinlaisen kodin omistamista. Kodittomilla ei ole naapureita. Joten joko Lauri on todellakin stalkannut minua, ja seurannut tänne väliaikaiseen kotiini, tai sitte hänellä ei ole mitään aavistusta siitä missä olen. Tai sitten minä heräsin viideltä ilman syytä, enkä saanut enää unta, joten käyn sen verran hitaammalla, että jopa Facebookin mainokset saavat huomiota.

Kävin eilen kahvilla elämäni uusimman ihmisen kanssa. Pirtelimme kuvioita ja minä virkkasin kaulaliinaa. Ja jotenkin siinä kävi niin, että kohta me istuimme baarissa punaviinin ja israelilaisten nuorten herrojen seurassa, joista toinen kyllä osoittautuikin italialaiseksi. Italialaiset ovat kaikkialla. Mutta ihan mukavaa oli silti. Minä fanitan sellaisia israelilaisia neniä. Ja niitä käsittämättömiä silmiä. Se on erikoista, että heprea kuulostaa yhä minun korvaan aivan älyttömän hienolta. En ymmärrä sanaakaan, mutta kuuntelen tosi mielelläni. Eilisestä innostuneena jatkoin samalla linjalla musiikillisesti heti aamulla, tässä teillekin esimerkki.

Mutta näin se on todettava, että vähiin käy päivät ennen kuin loppuvat. Eilen vietiin ottoperheen kanssa peräkärryllinen laatikoita ja säkkejä Annen vintille. Tosin ympäröivästä tavaramäärästä voisi äkkiseltään päätellä, että vielä ei ole tehtävä ihan loppuun saakka suoritettu. Minulla on kuitenkin homma paljon enemmän hallussa kuin voisi kuvitella. Enää pitää miettiä miten saan kaiken tämän mahtumaan yhteen matkalaukkuun. Eli toisin sanoa, minkä kaiken jätän ihan suosiolla pois kyydistä. Haasteita on. Mutta onhan tässä vielä kymmenen päivää aikaa miettiä ennen kuin on tehtävä lopullisia peliliikkeitä. Tai ainakin yhdeksän. Eli ei ole mitään syytä ressata.