Irlanti.

Kenen unia sinä katselet? Täällä tilapäiskodissa on kyllä niin erikoiset energiat ja fibat, että unetkin ovat jotain ihan muuta. En tiedä kenen, mutta minun unia ne eivät kyllä ole. Koskaan en tunne ketään, enkä tiedä paikkoja, mutta aina olen ihan kotonani. Mietin taas aamulla, että miksi en katsonut peiliin? Sittenhän sitä tietäisi kenen unessa seikkailee. Ehkä ensi yönä.

Katsoin eilen Areenasta neliosaisen sarjan Irlannista. Ei olisi pitänyt, koska nyt olen ihan varma, että sinne on palattava. Olin niin sekaisin ajatusteni kanssa, että menin ja soitin Lohikäärmepojalle. Pyysin häntä muistuttamaan miksi minä inhosin Irlannissa olemista. No, siellä sataa aina. Ei se haittaa, minä rakastan sadetta. Siellä tuulee aina. No ei sekään haittaa. Siellä on kylmä. Se kyllä haittaa. Okei. Oliko muuta? Olit ahdistunut. Niin olin. Todella paljon.

Kun nyt asiaa mietin, niin se oli Dublin mikä ahdisti. Ja se aivan väärä työ. Ei oikeastaan Irlanti ollenkaan. Olin pettynyt, koska irlantilaiset eivät olleetkaan iloisia ja hauskoja, vaan masentuneita ja apaattisia. Mutta sitten sain tietää, että ne tyypit olivatkin melkein kaikki puolalaisia. Dublin on täynnä niitä. Ja siinä vasta masentunut kansa onkin. Puolassa menee niin huonosti, että Irlantiin muutto on suunnaton parannus. Minä en oikeastaan edes tutustunut kovin moneen irlantilaiseen. Ja ne harvat olivat kyllä tosi hauskoja.

Mietin, että ehkä minun pitäisi antaa uusi mahdollisuus tuolle vihreälle saarelle. Jos tutustuisi siihen oikealla tavalla. Uudella iloisella asenteella ja paremmissa villavaatteissa. Jos toimisin nyt toisin. Entä jos tekisin tutkimusmatkan? Sellaisen tiettyyn aikatauluun rajatun. En kuitenkaan halua jäädä sinne ikuisesti, mutta se iillä alkava Irlantikirja on kyllä vielä pahasti kesken. (Niin pahasti, ettei sitä ole aloitettu.) Aloittaisin matkani siitä paikasta johon rakastuin. Se aivan ihmeellinen Belfast. Siellä oli ihmisen hyvä olla. Seura tietysti myös vaikutti asiaan.

Yritin jo houkutella yhtä ystävääni mukaan. Sellaista joka ei juuri matkustele tai tee mitään spontaania (eli on järkevä), mutta joka kuitenkin rakastaa Irlantia ja sen mystiikkaa (eli on innokas). Lisäksi hänen hersyvä naurunsa tarttuu, vaikka olisi kuinka huono päivä. Luultavasti siis todella hyvää matkaseuraa.

Nyt kun istun täällä upean Irlannissa virkkaamani villaviltin alla, ajattelin antaa Universumin päättää puolestani. Olen hakenut töitä aurongosta, mutta löysin paikan myös sateesta. Aion hakea sitäkin. Joten katsotaan kuinka käy. Menen sinne minne kuuluu mennä. Onhan tässä vielä monta päivää aikaa pohtia, ennen kuin vuosi loppuu. Tässä vielä muutama maistiainen siitä, mitä Irlannissa on. Ja näistä minä pidän.

Olut.

Kivet.

Taikuus.

P.S. Kaikesta tästä hämmennyksestä johtuen testasin henkisen ikäni. Se on 28. Melkein sama, kuin kymmenen vuotta sitten humalassa. Selvänä se oli silloin 16. (Alkoholi vakavoittaa minut.) Tämän lisäksi sain tietää, että minulla on Villihevosen sielu.