Joululahja.

Ostin itselleni joululahjan. Ei ollut ensimmäinen kerta. Tämä on sellainen vähän synkkä perinne. (Joka ei oikeasti ole ollenkaan synkkä, koska silloin saa varmasti lahjan, mutta täsmälleen mitä haluaa.) En lähettänyt yhtään korttia kenellekään. En myöskään puhdistanut siitä koituvaa syyllisyydentuntoani ostamalla vuohia tai mitään sellaista hyvää tekevää. Minua harmitti, etten saanut sitä toivomaani joulua, vaikka olen Suomessa. Tämä on jo toinen joulu putkeen, jota en pääse viettämään. Ja minä olen täysin jouluihminen. (Tosin vain ihan omalla tavallani.) Niinpä lohdutin itseäni ostamalla upean lahjan minulle. En anna mitään muuta kenellekään toiselle. Oma napa paras napa, onhan tästä ollut puhe.

Muistin kyllä sen listan jolla minun piti estää itseäni ostamatta lisää tavaraa. Onko se valkoinen? No ei ole... Mutta sopii tosi hyvin valkoisen seuraksi. Sopiiko se varmasti niihin muihin kotona odottaviin asioihin? Kyllä, todellakin. Varsinkin koska niitä olevia ja odottavia ei ole enää kovin paljon ja minä olen koditon. Onko tämä sellaista, jonka puuttuminen todellakin vaikeuttaa elämässä hengissä selviämistä?! Noh... Tuota, tuli on tärkeää, se tuo lämpöä ja mielihyvää ja minä rakastan tuota kippoa ja ai niin! Eihän kukaan voi elää ilman rakkautta! (Ja ikukiitos ystävälle tuosta porsaanreiästä.) Sitten oli vielä se viimeinen tenttaus: Mistä olet valmis luopumaan saadaksesi tämän? Päätin luopua turkooseista perhostuikkukipoista, koska Seppo pitää turkoosista ja haluan antaa ne hänelle, jotta hän ei unohda minua. Perhonen on minun juttu ja Seppokin sen tietää. Tosin me molemmat tiedämme, ettei hän minua ikinä unohtaisi muutenkaan... No, kuitenkin. Ostin tämän:

Kastehelmi.

Eilen minua hemmoteltiin kyllä ihan loppuun asti. Nimittäin... TV näytti aivan uskomatonta settiä. MacGyver: Trail to Doomsday/USA 1994. Richard Dean Anderson eli Angus MacGyver. Ei mitään lisättävää, sillä MacGyver on paras. (Ja nyt en kyllä yhtään kuuntele vinoilua niskapiiskasta, se oli aikanaan kuuminta hottia.) Elokuva oli toki juuri niin järkyttävää kakkaa kuin saattoi odottaakin. Arvasin molemmat pahikset jo siinä ensimmäisessä kohtauksessa. Olin kyllä kieltämättä hieman pettynyt, koska elokuvaa oli "paranneltu" sarjaan verrattuna sen verran, että harmillisesti tosi moni MacGyver-juomapelin juttu ei toteutunut. Parasta leffassa oli kuitenkin se käsittämätön tosiasia, että aivan lopussa Angus veti naista nyrkillä päin näköä. Naista! Täti tipahti kenttään välittömästi. Se vei täyden huomioni, vaikka MacGyver heti siihen perään estikin ydinräjähdyksen tennismailalla ja pelasti koko Britannian. Mihin tämä maailma on mennyt, kun MacGyverkin lyö naista. Naamaan. Nyrkillä! Hurjaa.
 
Tähän loppuun vielä LINKKI, joka liittyy sekä jouluun, että tuohon hurjaan mieheen. Ainakin minua hymyilytti.