i niin kuin idiootti...

Joskus sitä vain asiat menevät ihan päin väärää. Yhden kokonaisen päivän sapetti niin saa***asti. Mutta (ja siellä perässä on aina se mutta) nyt on oikein hyvä olla. Minä nimittäin korjasin asiat. Tein kaikkeni, että asiat saadaan taas kuntoon. Olen todella helpottunut. Ei kylläkään saatu asioita kuntoon, mutta ainakin minä yritin. Omatunto on puhdas, sillä tiedän että tein parhaani. Se ei nyt riittänyt, mutta minä kestän kyllä katsoa peiliin. Ne on nyt ihan muut tyypit, kun saavat tuntea niitä pistoja sielussaan.

Ja koska menneille ei voi mitään, niin annetaan niiden olla. Käännetään uusi sivu ja toivotaan, ettei tuhrita sitä ihan yhtä pahasti kuin edellistä. Vaikka sain kyllä sellaisen kamalan kirjan lähtölahjaksi, joka nimenomaan opettaa sotkemaan ja tekemään virheitä. Perfektionistin painajainen.

Tämä on muuten vaikea juttu minulle. Koska kuten sanottua, minulla saattaa olla hitunen sellaista perfektionistin vivahdetta sisälläni, joten virheet ovat olleet aina täysin kiellettyjä. Ja sivujen sotkeminen ja kaikki muu sellainen todella ärsyttävä epätäydellinen. Tähän ominaisuuteeni kaatuu aina kaikki, koska odotan lähes täydellistä kaikkialta. Melko harvoin pääsen tavoitteeseen, ihme juttu.

Mutta tuo kirja. Yksi tehtävistä oli, että se pitää haudata maahan ja kaivaa ylös kolmen päivän päästä. Lievä ristiriita siihen nähden, että olin aikeissa päällystää kirjan kontaktimuovilla, ettei kansiin tule mitään jälkiä. (Rakastan pokkareita, mutta päällystän ne aina, koska kannet menevät tosi helposti niin huonoksi.) Ensin ajattelin, että ehkä minulle voisi olla yhdenlainen tehtävä jo siinä, että EN päällystä sitä, mutta kun sivuja selailin, niin siellä ihan oikeasti luki: Mess up the cover of this book. Ja aivan kuin he tietäisivät, että se on minulle mahdotonta, tehtävä jatkui: Do it! Sattuu, en pysty.

Astrokalenteri lupaili mahtavaa tukea laajentumispyrkimyksilleni. Sellaista nyt juuri tarvitsenkin. Juuri tällaiset planeetta-asetelmat sopivat minulle mainiosti. Haluan laajentua! Parhaita paloja:

Tukea on nyt luvassa jopa ruhtinaallisesti kaikille sellaisille suunnitelmille, joita toteutat mahdollisimman itsenäisesti ja jotka jatkuvasti saavat innostuksesi pysymään vireillä. Tunnet kyllä sisimmässäsi mikä on sinun juttusi, mutta se ei vielä yksin riitä näiden lahjojen poimimiseen.

Lisäksi sinun tulee viedä juttuasi eteenpäin juuri omalla tavallasi ja omilla ehdoillasi; vasta sitten pääset toteamaan, kuinka huikeasti ympäristö ja erilaiset sosiaaliset vaikuttajatahot voivat auttaa sinua menestymään omalla alallasi. Mitä enemmän sinulla on näitä omaehtoisia projekteja päällä, sen suurempaa tukea tulet tällä jaksolla saamaan osaksesi.

Juu, projekteja on kyllä päällä. Ihan vaikka muille jakaa. Ja kaikesta päätellen uuttakin on tulossa. Onpas tämä nyt sitten hienoa.

Ja hienosta puheen ollen... Joskus tosi kauan sitten pyysin teitä lähettämään minulle lammaskortteja. (Koska rakastan lampaita ja kortteja on ihana saada.) Sain silloin kaksi nallekorttia, koska lammaskortteja ei vain ollut. Mutta tänä kesänä olen saanut jo kaksi! Molemmat aivan mahtavia!

Ensin kesällä tuli tuo tummanpuhuva kortti vastaukseksi kirjoitukseeni jossa arvelin, että lammaskortteja ei ilmeisesti ole olemassakaan. Eksistentialistinen kriisi. Jos lammaskortteja ei ole olemassa, niin onko meitä korttilampaitakaan?
Sitten aivan viimeisenä päivänä, kun olin jo muuttamassa varastostani ulos, tuli vielä tämä toinen "ensimmäinen virallinen" lammaskortti. Unohda pienet harmit ja huolet. Hymyile päivään alkavaan. Juuri tänään voit valita ilon(an).
Toinen kortti on Valokuvaajalta ja toinen Stalkkerilta. Suurkiitos teille ihanille! Ette kyllä ehkä usko miten uskomattoman paljon tuollainen piristi. Tulin aivan tavattoman onnelliseksi, molemmista. Kiitos!

Tähän loppuun vielä kuva, jonka sanoma on nyt omistettu ihmisille, jotka eivät hymyile ja valitse ilonaa, vaan haluavat lähteä elämästäni.