Nyt on se hetki, mistä kirjoitin aikaisemmin. Marco meni takaisin kotiinsa ja minä jäin kellariini ihmettelemään, että mitä hittoa oikein tapahtui. Katsoin lempileffani, sen Italiassa kuvatun, mikä katsottiin Marcon kanssa edellisenä päivänä. Join aitoa hyvää italialaista kahvia, minkä tein Moka Express keittimellä, mitkä molemmat Marco minulle toi tullessaan. Nuuhkin paitaa, minkä Marco minulle jätti. Se tuoksuu pääasiassa pesuaineelle, mitä Suomesta ei saa. Suunnittelin paikkaa tulevalle taululle: Venetsian kartta, minkä Marco toi. Suihkautin keittiön hyllyllä olevaa hajuvettä kaulaani, sitä minkä kesällä sain Nishalta. Sen tuoksu pyörrytti, nauratti ja itketti, sillä olin välittömästi takaisin Italiassa. Viime kesän muistot hyökkäsivat päälle voimalla. Sanovat, että hajumuisti on paras muisti. Uskon sen. Selailin italialaista kirjaa, minkä ostin kesällä ja lehtiä, mitkä Marco toi tullessaan. Ihailin seinällä olevaa kangasta, mihin Marco kirjoitti. Katselin ympärilleni ja tajusin, että nyt myös kaikki täällä kellarissani muistuttaa Povero Marcosta.
Auts.
Ystäväni Kirsikka kysyi tänään, että olenko minä nyt menossa Marcon perässä takaisin Italiaan? Enpä ole, en. Ikävä kyllä.
"Höh. Olisi ollut niin kiva, jos näyttäisit koko ajan niin onnelliselta kuin noissa kuvissasi. Sinua harvoin näkee noin levollisen onnellisena." Niin. Se olisikin kyllä jotain.
Kyllä tämä tästä. Juonin uudet kuviot ja alan taas toteuttaa haaveitani. Kaikki on hyvin. Olen ihan OK. Just happy.
- Vorresti dirmi che strada devo prendere, per favore?
- Dipende, in genere, da dove vuoi andare.
- Dove, non mi importa molto.
- Allora qualsiasi strada va bene.
Tuo pätkä osui silmiin tänään kirjasta La rondinella di mare. Jotenkin hirmu sopiva tähän tilanteeseen, ainakin minusta.
(Miten niin hajuvesipulloa ei voi säilyttää hyllyllä keittiössä?)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti