Huomasin eilen, että olen ollut aika hämäävä. Heti Marcon vierailun jälkeen päätin muttaa takaisin Italiaan. Nyt kaikki ihmiset ovat poikkeuksetta olettaneet, että muutan takaisin Marcon vuoksi. En muuta! En alkuunkaan. En ole edes kertonut Marcolle näistä suunnitelmista. Ei, ei, ei. Menen takaisin Italiaan, koska minä haluan takaisin Italiaan. Itseni takia. En vielä edes tiedä mihin päin Italiaa suuntaan. Talvella Venetsia on niin kylmä, että se on ehkä viimeisin vaihtoehto. Vaikka toisaalta, kostea kylmyyskin voittaa Suomen kuivat paukkupakkaset, ihan heittämällä.
Tapasin ystävääni tässä vähän aikaa sitten, sitä jolta tulee niitä viisaita, viiltäviä analyysejä. Hän kuunteli ilahtuneena, kun kerroin suunnitelmistani ja totesi, että en ole ollenkaan asettunut aloilleni tänne. Elän väliaikaista elämää, odottaen jotain. Minusta se oli upeasti kiteytetty ja hieno huomio, kaiken lisäksi niin totta. Olen elänyt väliaikaisesti jo kohta kymmenen vuotta. Olen koko ajan tiennyt, etten tänne jää, joten en ole edes yrittänyt kotiutua ja juurtua. Olen vain kärvistellyt. Juu, ehdottomasti tullut aika lähteä.
Eilen väkersin taas asioita myyntiin. Tein niille jopa jonkinlaisen väylän. Siis sellaisen mahdollisten maksavien asiakkaiden ja itseni välillä olevan väylän. Se on tässä. Vielä hiukan hatara ja vähäinen, mutta kuitenkin. Olen nyt opetellut sellaista uutta ajattelumallia, että kaiken ei tarvitse olla heti täydellistä. Teen silti edes jotain. Tällä pääsen alkuun ja voin varmasti vielä muokata ulkoasua mielin määrin. Otan myös palautetta vastaan, jos siltä tuntuu. Viestien tai kommenttien tai hihastavetämisien muodossa.
Ja nyt viikonlopun viettoon. Mene sinäkin!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti